Logica kisaa Galileosta kahdella saralla

Kuva: Esa
14.10.2008 11:52 Euroopan avaruusjärjestö (ESA) valitsi Logican loppusuoralle Galileo-hankkeen tietojärjestelmien kilpailutuksessa.
Eurooppalaisen Galileo-paikannushankkeen seuraavan vaiheen on määrä luoda avaruuteen 30 satelliitin verkosto. Tämän vaiheen kokonaisarvo on 2,1 miljardia euroa.
Logica on ehdolla sekä järjestelmätuen että maa-asemien ohjelmistojen (Ground Mission Segment) toimittajaksi. Molemmissa osa-alueissa Logicalla on vastassaan vain yksi toinen yritys, nimittäin Thales Alenia Space.
ESA valitsee lopullisen järjestelmätuen toimittajan joulukuussa ja maa-asemien ohjelmistojen toimittajan vuoden 2009 alussa.
- Logica on koonnut hanketta varten vahvan eurooppalaisen tiimin EU-maista. Logica Suomi osallistuu hankkeeseen kymmenen asiantuntijan voimin, sanoo johtaja Calle Lindfors Suomen Logicasta.
- Meillä on vahva osaaminen erityisesti paikantamisjärjestelmissä ja sen lisäksi hyviä kumppaneitta satelliittipuolella, hän jatkaa tiedotteessa. Suomi koordinoi Logican pohjoismaisen tuen tähän hankkeeseen.
Galileosta jo kokemusta
Logica huomauttaa olevansa jo nyt Galileo-hankkeen suurin yksittäinen tietotekniikkatoimittaja, sillä se toteuttaa maa-asemaohjelmistot jo toiminnassa olevien satelliittien avaruudessa tehtävään validointiin. Maa-asemaohjelmistot määrittelevät järjestelmälle elintärkeät navigointisanomat ja lähettävät ne satelliiteille.
Galileo-hanketta ovat leimanneet rahoitus- ja aikatauluhuolet. Järjestelmän toinen testisatelliitti laukaistiin avaruuteen viime huhtikuussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Uudessa Sony Vaio P:ssä on Vistan sijasta XP
26.05.2009 Sony on julkistanut Japanissa uuden version Sony Vaio P -minikannettavastaan. Sony Vaio P50 -mallissa on käyttöjärjestelmänä aiemman Windows Vistan sijasta XP.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- » Taloussanomat.fi












