Viimeistä versiota kysellään asiakkaalta

Käyttäjien ei tarvinnut huolehtia tiedostojen tallennuspaikasta 50 vuotta sitten, jolloin Suomen ensimmäinen tietokone otettiin käyttöön.
15.10.2008 10:29 Tiedonhallinta ontuu rankasti pohjoismaissa yrityksissä. HP:n teettämän selvityksen 89 prosenttia tutkimukseen osallistuneiden yritysten työntekijöistä on tallentanut työtiedostoja väärin.
Tietojen sekava tallentaminen tarkoittaa HP:n tiedotteen mukaan merkittäviä riskejä tietoturvassa ja viranomaisvaatimusten noudattamisessa. Kyselyyn haastateltiin 400 työntekijää Hollannissa, Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Tanskassa. Selvityksen teki Dynamic Market.
42 prosenttia työntekijöistä tallentaa omaan työhön liittyvää sisältöä, kuten sähköposteja, tiedostoja ja dokumentteja muualle kuin yhteisille verkkolevyille. 47 prosenttia pc-käyttäjistä tallentaa dataa useihin eri paikkoihin ja lähes viidennes vastaajista käyttää muistitikkua tallennukseen.
Tutkimusraportin mukaan 59 prosenttia vastanneista ei aina löydä viimeistä tiedostoversiota. Pohjoismaissa luku nousi peräti 68 prosenttiin, kun Hollannin vastaava luku oli 48 prosenttia. Kuusi prosenttia vastanneista kertoi, että versionhallinta on päivittäinen ongelma.
70 prosenttia työntekijöistä kertoi, että heidän täytyy soittaa hävinneen dokumentin takia joko työtoverille, asiakkaalle tai toimittajalle, jotta he saisivat kopion haluamastaan dokumentista.
– Oikean tiedon saatavuus oikeille henkilöille tiettyyn aikaan on kriittinen tekijä liiketoiminnassa, sanoo HP Software -yksikön EMEA-alueen markkinointijohtaja Erik Moller.
– Tutkimustulokset ovat häkellyttäviä, etenkin kun huomioidaan tiukentuneet säädökset ja lait liittyen informaation palautukseen. Huonosti hoidettu liiketoimintatiedon tallentaminen saattaa maksaa yrityksille miljoonia sekä aiheuttaa viranomaissäädösten noudattamisen ja tietoturvan osalta vakavia liiketoimintariskejä.
Kuulostaako tutulta?
• Lähes 46 prosenttia tutkimukseen vastanneista sai yhteydenottoja työpaikalta ollessaan sairaslomalla tai vapaalla, koska heitä tarvittiin etsimään jotakin tarvittavaa tiedostoa.
• Lähes joka toinen kyselyyn osallistuneista ilmoitti, että on käyttänyt aikaa työskennellessään väärän tai vanhentuneen tiedostoversion kanssa. Työtoverit ovat työstäneet tiedostoa, mutta eivät tallentaneet sitä oikealla tavalla.
• Lähes kolmannes vastanneista ilmoitti, että he eivät ole pystyneet noudattamaan vaadittuja aikatauluja, koska tarvittuja tiedostoja ei ole löytynyt.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Uudessa Sony Vaio P:ssä on Vistan sijasta XP
26.05.2009 Sony on julkistanut Japanissa uuden version Sony Vaio P -minikannettavastaan. Sony Vaio P50 -mallissa on käyttöjärjestelmänä aiemman Windows Vistan sijasta XP.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (2)