Digian kosketusselain loikkaa Qt-ympäristöön

21.10.2008 16:23 Suomalainen Digia versioi kosketusta tukevan selaimensa Nokian Qt-kehitysympäristöön. Selaimelle povataan tätä kautta helppoa reittiä moniin erityyppisiin laitteisiin.
Qt on Nokian ostaman Trolltechin käsialaa. Kehitysympäristöä käytetään muun muassa graafisten käyttöliittymien tekemiseen.
Nokia ilmoitti juuri tuovansa Qt:n Symbian-käyttöjärjestelmään pohjautuvaan S60-sovellusalustaansa, ja nyt Digia on julkaissut Qt-pohjaisen version @Web-kosketusselaimestaan.
- Me uskomme, että internet-sisällöstä tulee yhä merkityksellisempi asia eri laitteiden käyttäjille ja verkkoselaimesta tärkein sovellus aidosti monikäyttöisissä laitteissa. Qt:n avulla voimme saavuttaa laajemmat kuin pelkät puhelinmarkkinat, Digian älypuhelinyksikön johtaja Jari-Pekka Heikkilä perustelee siirtoa.
Digian erityisprojektien johtaja Tuukka Turunen jatkaa tiedotteessa:
- Digia @Web on kehitetty esimerkiksi pc- ja Nokia Maemo -alustoissa käytetylle Qt-sovellusympäristölle. Koska Qt soveltuu eri alustoihin, pystymme käyttämään samaa koodia kaikissa tuetuissa ympäristöissä, mikä säästää runsaasti aikaa sulautetuille laitteille tarkoitettujen sovellusten kehityksessä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Uudessa Sony Vaio P:ssä on Vistan sijasta XP
26.05.2009 Sony on julkistanut Japanissa uuden version Sony Vaio P -minikannettavastaan. Sony Vaio P50 -mallissa on käyttöjärjestelmänä aiemman Windows Vistan sijasta XP.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (11)
Ai että internet-sisällöstä tulee yhä merkityksellisempi asia eri laitteiden käyttäjille? Pitkäänköhän tuota lausuntoa on pitänyt miettiä?
Mitkä markkinat? Selainmarkkinat?? Miten paljon Digia ajattelee tällä selaimella ansaitsevansa?
Melko tehokas on jos sillä ihan rautaakin pystyy tekemään.
Harmi vain että sille koodaminen on samanlaista kuin 10v sitten windowsille. Eli siis tuskaisen hidasta, kaikki pitää tehdä alusta asti itse, kryptisiä virheilmoituksia ja koodeja jne. jne.
Huomattavasti mukavampi tehdä käyttöliittymät XAML:lla. Voi vapaasti iskeä mitä tahansa elementtejä miten haluaa ja animaatiot jne. voi tehdä kirjoittamatta riviäkään koodia.

Kyse oli Qt:stä, ei tuosta selaimesta. Harjoita sisälukutaitoasi hyvä ihminen. Tuolla viitattiin varmaan portattavuuteen. Portattavuus: sama appis monelle alustalle: kännyyn, desktoppiin jne. Mikäli et ollut asiasta tietoinen.
Lopettakaa teinit tuo kommentoiminen, pliide.
Lopettakaa teinit tuo kommentoiminen, pliide.
Aluperäinen kommentoija oli kyllä oikeassa. Jutussa Digian johtaja perusteli laajempia selainmarkkinoita QT:n käytöllä. Perustellusti voi kysyä mikä markkina näin saavutetaan.
Qt on käyttöliittymäkirjasto, jos et nyt sattunut tietämään.
Qt on käyttöliittymäkirjasto, jos et nyt sattunut tietämään.