Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vaihtoehtoisia energiaratkaisuja ict:-alalle

Efore perustaa tuotekehityslaboratorion TKK:hon

TKK:n tiloja Otaniemessä.
Kuva: Matti Björkman / Lehtikuva

23.10.2008 14:30 Efore on vuokrannut laboratoriotilat Teknilliseltä korkeakoululta elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunnasta. Efore perustaa tiedekuntaan tuotekehityslaboratorion, ilmoittaa TKK.

Asiakaskohtaisia tehonsyöttöratkaisuja toimittava Efore näkee tulevaisuuden keskeiset teknologiset vaatimukset laitteiden energiatehokkuuden nostamisessa ja älykkyyden lisäämisessä konverttereissa, energian jakelussa ja energian hallinnassa. Myös laitetilaratkaisut ja kehittyvän lämmön hyötykäyttö on osa energiatehokkuutta.

Eforen mukaan vaihtoehtoisten energialähteiden hyödyntäminen on kehitysaskel ict-teknologian ekologisen jalanjäljen pienentämiseksi, kun sähköenergian kustannusten odotetaan olevan jatkuvassa kasvussa.

Internetin nopea kehittyminen on aiheuttanut laajakaistaisen liikenteen räjähdysmäisen kasvun tietoliikenneverkoissa ja palvelinkeskuksissa. Kun laajakaistainen dataliikenne kuluttaa suhteellisesti enemmän sähköenergiaa, alan toimijoiden on kiinnitettävä huomio energiatehokkuuteen ja laiteasemien eliniän kustannuksiin, Efore arvioi.

– Tulemme sijoittamaan TKK:lle uuden teknologian tutkimus- ja kehitysyksikön sekä laboratorion, jossa myös kehitetään vaihtoehtoisten energiamuotojen hyötykäyttöä, kuten tuuli- ja aurinkoenergiaa sekä polttokennojen soveltamista laiteasemien tehonsyötön varmistukseen, Eforen toimitusjohtaja Reijo Mäihäniemi sanoo.

Ratkaisu
verkon tukiasemille

TKK:n mukaan hajautetun tuuli- ja aurinkoenergian hyödyntäminen on jo todellinen ratkaisu pienille laiteasemille, kuten langattoman verkon tukiasemille.

Etenkin maissa, joissa sähköenergiaa ei ole saatavilla tai se on heikkotasoista, vaihtoehtoenergia on usein käytännöllistä. Kehittyneissä maissa vaihtoehtoenergiaa hyödynnetään taas kustannustehokkaana ja ekologisena vaihtoehtona.

– Alan opiskelijoille Eforen tuleminen TKK:n tiloihin avaa uusia ja kiinnostavia kehittymismahdollisuuksia, elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunnan dekaani Jorma Kyyrä sanoo.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (1)

Huono 0
Ympyrä on kiertynyt umpeen.

Kun olin prof. Paavo Jääskeläisen sovelletun elektroniikan laboratoriossa lab.ins. virassa 1970-luvulla ja S-osasto laajennettiin I-siivellä, istuin rakennustoimikunnassa. Olin myös samalla Elektroniikkauutiset-lehdessä oto päätoimittajana ja näin piirilevytekniikan vahvan kasvun.

Teekkarit tuntuivat laboratoriotöissä olevan varsin kokemattomia tuotantotekniikan suhteen ja niinpä esitin toimikunnassa, että rakennussuunnitelmaan tehtäisiin varaus protopajalle, jossa valmistettaisiin harjoitustöinä teholähteitä.

Toimikunnan professorijäsenet ilmoittivat kuin yhdestä suusta: täällä opetetaan ja opiskellaan teoriaa, muut tahot saavat hoitaa käytännön toteutukset.

Oulu oli viisaampi. Hyvä ystäväni ja työtoveri TKK:n puolijohdelaboratorion ajoilta 1965-67 eli prof. Seppo Leppävuori perusti sinne mikroelektroniikan laboratorion. Ei ihme, että Nokian kännykkä on pitkään ollut enemmän oululainen kuin otaniemeläinen.

Onneksi sentään S-osaston professoreista Tiuri ja Jääskeläinen näkivät riittävän pitkälle tulevaisuuteen. Esimerkiksi Jääskeläisen käynnistämä lisensiaattiopetus elektroniikan luotettavuudesta antoi rajattoman määrän virikkeitä EMI-ongelmien ratkaisemiseen kauan ennen standardien luomista häiriösäteilyn rajoittamiseksi.

Ehkä joku joskus vielä kirjoittaa historiikin S-osaston unhoon jääneistä ideoista ja murroskohdista.

Taisto Leinonen
Taisto Leinonen
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Hudson-onnettomuuden ääninauhat kuunneltavissa

11.02.2009 Sankarilentäjäksi mainittu Chesley Sullenberger on kertonut hanhien osumisen koneeseensa olleen järkyttävä kokemus. Mutta ääninauhoilla hän kuulostaa erittäin rauhalliselta.

.