Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ei enää tietojärjestelmäongelmia

Sampo Pankki palasi normaalitilaan

Kuva: Lehtikuva

26.10.2008 11:09 Sampo Pankki on palannut normaalielämään taannoisen järjestelmähässäkän jälkeen. Vaikka yhtiö mainostaa ja markkinoikin palvelujaan jälleen tavalliseen tapaan, niin maineen se uskoo paranevan vain tekojen kautta.

Sampo Pankin tietojärjestelmien yhdistämisestä aiheutuneet ongelmat ovat olleet jo pidemmän aikaa taaksejäänyttä elämää, kertoo yhtiön viestintäjohtaja Timo J. Anttila.

Kuluttajaviraston lakimies Katri Väänänen sanoo, ettei kyseisiin ongelmiin liittyviä yhteydenottoja ole enää vähään aikaan tullut kuluttajilta.

– Tässä syksyllä ei ole enää juurikaan tullut yhteydenottoja. Joitakin yksittäisiä, joista osa saattaa olla sellaisia, että ne eivät liity järjestelmäuudistukseen, Väänänen sanoo.

Virasto oli myös sopinut, että pankki ilmoittaa mahdollisista häiriöistä oma-aloitteisesti virastoon. Näitäkään ilmoituksia ei ole enää kuulunut.

Väänäsen käsityksen mukaan pankki on myös korvannut "ihan hyvin" kuluttajille kuluja, joita ongelmista on aiheutunut.

Maine paranee
tekojen kautta

Normaalitilanteeseen palaaminen on näkynyt esimerkiksi siinä, että pankki mainostaa jo tavalliseen tapaan. Tällä viikolla se on aloittanut kolmatta kertaa Fiksut Päivät -kampanjan.

– Olemme aloittaneet normaalin markkinointiviestinnän jo kesällä. Siitä asti olemme tulleet esille erityyppisillä asioilla, kertoo markkinointijohtaja Pekka Törmälä.

Hänen mukaansa kampanjoita on tehty perinteiseen malliin, eikä järjestelmähässäkän takia ole mitään erityisiä jippoja tehty.

– Totta kai se on haasteellinen asia ja lähtötilanne oli ei-toivottava. Mutta ei siinä auta muuta kuin tekojen kautta saada tilanne paremmaksi. Ei sitä millään brändikampanjalla tehdä, että laitettaisiin yksi mainos.

Asiakkaita ei kalastella
jättitarjouksilla

Suuresta asiakaspaosta kärsinyt Sampo Pankki ei ole myöskään lähtenyt kalastelemaan asiakkaita erityisen isoilla tarjouksilla.

– Ei mitään siinä mielessä sokkitarjouksia, vaan ihan asiallisia juttuja. Linja on sama kuin kaksi kertaa aiemminkin. 

Törmälän mukaan luottamus saadaan takaisin kohtaamalla asiakkaita ja tekemällä oikeita asioita. Hän iloitsee siitä, että asiakkaat ottivat hyvin vastaan hetken jäissä olleen kuosikorttikokoelman laajentamisen.

Hän uskoo, että kampanjan ajoitus osuu hyvin myös finanssikriisin takia.

– Toivomus olisi, että finanssiasioista tultaisiin keskustelemaan nokakkain.

Jutun kirjoitti: Katja Okkonen

Katja Okkonen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (29)

Huono 0
Ei se ole mikään normaalitila ennen kuin siitä turhasta, rikkinäisestä ja vaarallisesta Java-appletista päästään eroon.
Entinen asiakas
Ei tuo Sampo Pankin verkkomaksupainike ainakaan vielä viime viikolla toiminut. Yritin maksaa fi-verkkotunnusta sitä kautta, mutta eipä se antanut hyväksyä maksua tililtäni. Ruudussa oli kyllä "Hyväksy"-painike, mutta sen painaminen ei johtanut mihinkään.

Se Fiksujen Päivien mainos on kyllä osuva. Siis se, jossa hehkulampputyyppi räplää sitä Sammon verkkopankin virtanappia... "Toimii / Ei toimi".
Fiksut päivät
Jaa, useilla eri koneilla nettipankkia käyttäneenä voin mielestäni sanoa että stabiilius on parantunut huomattavasti alun kompurointiin nähden.

Ongelmana on enemmänkin se että koti- ja työkoneet voivat olla aika surkeassa kunnossa käyttiksen huollon osalta, ja java on huono alusta jos kone on ns. retuperällä ja hidastelee muutenkin. Siinä mielessä puhtaaseen web-sivu pohjaiseen verkkopankkiin verrattuna danskella on vielä koodaamista.
parempaa, mutta kun kiintolevyt raksuttaa...
Piti ihan tulla lukemaan juttu kun RSS-feedin otsikosta ei käynyt ilmi, mitä tällä normaalitilalla tarkoitetaan... normaaleja ongelmatiloja vaiko virheetöntä toimintaa.
Verkkopankkilainen
Juu, mobiilipankki toimii, varsinainen verkkopankki ei. Aluksi ei ollut mitään ongelmia, nyt kuukausikaupalla näin. Ilmeisesti tämä vastaa Sammon näkemystä normaalitilasta.
J2
Huono 1
Jos normaalitoiminnalla tarkoitetaan ettei Sampo Pankkiin pääse, niin tieto pitää paikkansa!
Ainakin nyt 26.10-08. kello 18.52 Pankin sivuille ei pääse !
Että tavallaan normaali tilanne !
ami
Huono 1
Hihi. Ilmainen muovirahan tuunaus onkin varmaan mielettömän tehokas mainos lievittämään esim. sitä tuskaa kun jäi ilman palkkaa, vaikka ei olekaan itse Sammon asiakas. Lisää kivoja mainoksia vaan! Sillähän se palvelu paranee.
Pekka
KLO: 19.00
The connection has timed out

The server at www.sampopankki.fi is taking too long to respond.
Seven
Huono 1
Eipä näytä Sampo-pankin sivuille pääsevän ollenkaan.
Normitila Sampolle.
www.sampopankki.fi
Jepjep
Huono 5
Kummallisia ongelmia ihmisillä. Mä olen päässyt aina sisään miltä tahansa koneelta olen käyttänytkään. Yksityispankkipuoli on jopa kohtuullisen toimiva alun totuttelun jälkeen (sama se oli aikanaan OP:n siirryttyä uuteen verkkopankkiin, joka oli mielestäni huononnus....). Yrityspankkipuoli on sitten kokonaan toinen asia....
Lii_senssi
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

YouTuben hitti paljastui lavastetuksi

26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.

.