Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kuten digimusiikissa taannoin

Kopiosuojaus kiinnostaa kirja-alalla

Sonyn uusittu e-kirjan lukija.

29.10.2008 11:21 Suomalainen e-kirjayritys Ellibs osallistui Adoben kansainväliseen tuotejulkistukseen, missä esiteltiin uudistettu ohjelmisto sähköisten kirjojen kopiosuojaukseen. Mutta käykö kirja-alalla samoin kuin musiikin puolella: ensin suositaan drm-suojausta ja sitten tehdään täyskäännös kohti vapaita tiedostoja?

Adobe Systems julkaisi Content Server 4 -ratkaisun kopiosuojattujen digitaalisten kirjojen eli e-kirjojen jakeluun. Julkaisua edelsi tiivis yhteistyö noin kolmenkymmenen merkittävimmän e-kirja-alalla toimivan yrityksen kanssa, joista yksi oli suomalainen Ellibs.

Ellibsin toimitusjohtaja pitää kysymystä e-kirjojen kopiosuojauksesta mielenkiintoisena. Tilanne on rinnastettavissa musiikkiteollisuuden ensimmäisiin askeliin kohti digitaalista myyntiä, jolloin suuret levy-yhtiöt vannoivat kopiosuojauksen eli drm:n nimeen.

- Tilanne on hyvin mielenkiintoinen, ja maailmalta kuuluu oikeastaan kahdenlaisia kaikuja sekä avoimuuden että kopiosuojausten puolesta. Varsinkin kustantajat tietenkin puolustavat oikeuksiaan, toimitusjohtaja Jarmo Heikkilä arvioi e-kirjojen markkinaa.

Yhteensopivuusongelmat eri suojaustapojen välillä, käyttörajoitukset ja muun muassa Sony BMG:n taannoinen drm-skandaali ovat osaltaan kääntäneet musiikkialaa Yhdysvalloissa ja ehkä vähitellen Suomessakin suosimaan vapaita mp3-kappaleita.

- Kirjojen kopiosuojaus on tekniikkana toiminut helpommin, eikä siinä ole ollut ihan sellaisia vaikeuksia kuin musiikissa, Heikkilä katsoo.

E-kirjat ovat itse asiassa tietokantoineen jo parikymmentä vuotta vanha juttu, mutta vasta viime aikoina myyntiin on tullut massamarkkinoita kiinnostavia lukijalaitteita, kuten Amazonin Kindle. Niitä voidaan verrata mp3-soittimiin.

Heikkilä muistuttaa, että Kindlessä, jota Suomessa ei myydä, kopiosuojaus on aika vahva, eli siinä toimivat vain laitteelle sovitetut kirjat.

- Sellainen tapa toimia ei varmaankaan saa kovin suurta suosiota, Heikkilä arvioi.

Palvelin- ja lukusofta

Adobe Content Server 4 on uusi palvelinohjelmisto e-kirjojen myyntiin ja lainaukseen. Yhtiön mukaan uusi versio parantaa suojausta ja on entistä joustavampi. Kustantajat voivat julkaista sekä epub- että pdf-muotoisia kirjoja Adobe InDesign CS3 -ohjelmiston avulla.

- Uusi palvelinohjelmisto parantaa merkittävästi kopiosuojattujen e-kirjojen jakelua ja ennen kaikkea asiakastyytyväisyyttä, sillä latausprosessi on nykyistä helpompi ja joustavampi, Jarmo Heikkilä uskoo.

Content Server 4:n testauksessa mukana ollut Ellibs suosittelee e-kirjojen lukemiseen ja säilyttämiseen Adobe Digital Editions -ilmaisohjelmistoa, joka yhtiön mukaan parantaa lukukokemusta tunnetumpaan Adobe Reader -ohjelmaan verrattuna.

Digital Editions on saatavissa sekä Windows- että Macintosh-käyttöjärjestelmiin ja tukee e-kirjojen lukulaitteista esimerkiksi Sony Reader Digital Bookia.

- Lukuohjelman on määrä toimia jatkossa melkein missä tahansa laitteessa, Heikkilä huomauttaa.

ArkistoE-kirjat kiinnostavat Pirate Bayn perustajaa 21.10.2008
Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (4)

Huono 0
Kopiosuojaukset ovat yksi syy siihen, miksi e-kirjojen menekki on ollut varsin surkeaa, joten ei voida sanoa, että homma olisi toiminut yhtään helpommin kuin musiikin kanssa. samalla tavalla suojatut kirjat toimivat vain yhdessä ohjelmassa tai laitteessa ja aivan yhtä helposti asiakas menettää suojatut kirjansa, jos laite hajoaa tai vanha rekisteröintiavain muuttuu käyttökelvottomaksi syystä tai toisesta.
Samat vaivat
Huono 1
Vaikea uskoa, että yhtään paremmin toimisi kirja-alalla tuo DRM. Ja luulisi myös, että on vielä vähemmän ideaa sada sitä käyttöön.

Noh, ainahan sitä voi koittaa, syytetään sitten taas piraatteja kun ei e-kirjat myy (itse suosin analogisia kirjoja kyllä...eikä tarvi DRM:ää pelätä ja kopiointikin käy helposti jos oikeen tarvii).
Epäilevä Tuomas
Huono 1
Baen (www.baen.com) jakaa kirjoja ilman suojausta ja useassa eri formaatissa. Ja joidenkin kirjojen mukana on tullut CD, jossa on mukana saman kirjasarjan muutkin kirjat suojaamattomina.

Ainakaan kaunokirjallisuutta en ikinä ostaisi suojattuna.

Saisivat kyllä tuoda Suomeenkin noita lukijalaitteita. Muutama kirja tuli luettua aikanaan kämmentietokoneella (iPaq), mutta hieman pieni se oli.
Oliver Weinitschke
Huono 2
Kuka näitä "uutisia" kirjoittaa? Ei ainakaan kukaan e-kirja-alaa tunteva jos mainittuja yrityksiä pidetään "e-kirja-alan johtavina". Pisimpään alalla Suomessa toiminut sivusto Nettikirja.com tutki suojausasioita jo viime vuosituhannella ja otti heti alusta alkaen menestyksellä avoimen linjan sekä suojauksien että sivuille rekisteriröitymisen suhteen. Ne jotka eivät näin tehneet ihmettelevät nyt kun kansa ei osta heidän tuotteitaan.

Tapani Jussila
Nettikirja.com
Tapani Jussila
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

YouTuben hitti paljastui lavastetuksi

26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.

.