Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Motorola hehkutti päätöstä

Uusi taajuuskaista USA:ssa avautui äänestyksellä

FCC:n päämaja.

5.11.2008 10:02 Yhdysvaltain tietoliikennealan sääntelyelin FCC äänesti eilen 300–400 megahertsin taajuuskaistan avaamisesta uusille langattomille palveluille.

FCC avaa päätöksellään (pdf) tv-lähetyksille varattujen taajuuksien välissä sijaitsevan "valkoisen alueen" teknologiayritysten toiveiden mukaisesti.

FCC:n mukaan nykyisin käyttämättömillä taajuuksilla voidaan vastaisuudessa käyttää laitteita, joiden avulla on mahdollista toteuttaa esimerkiksi laajakaistapalveluita.

Valkoisten alueiden käyttöön ottaminen on jakanut yhdysvaltalaisen yrityskentän mielipiteitä.

Monet tv-yhtiöt, matkapuhelinoperaattori T-Mobile sekä lukuisat muusikot ovat vastustaneet taajuuksien avaamista. Heidän mukaansa valkoisen alueen avaaminen saattaa aiheuttaa häiriöitä nykyisiin lähetyksiin.

Teknologiayhtiöt Google, Microsoft ja Motorola ovat sen sijaan kannattaneet suunnitelmaa taajuuksien avaamiseksi.

– Motorola odottaa pääsevänsä kehittämään tuotteita markkinoille, jotka auttavat kuluttajia ottamaan kaiken irti näistä taajuuksista, Motorolan pääjohtaja Greg Brown totesi yhtiön tiedotteessa.

Taajuudet tulevat käyttöön helmikuun puolivälissä, kun Yhdysvallat siirtyy digitaalisiin televisiolähetyksiin.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (1)

Huono 0
"Uusi taajuuskaista USA:ssa avautui äänetyksellä"

Äänetykset FTW!
seitsemän
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa

26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.

.