AKEn jättiurakassa alkaa kuljettajatietojärjestelmän uudistus

Kuva: Lehtikuva
12.11.2008 16:37 Kaikkien suomalaisten ajo-oikeus-, kortti- ja tutkintotiedot sisältävän kuljettajatietojärjestelmän uudistaminen on tällä hetkellä Ajoneuvohallintokeskus AKEn tärkein projekti. Sen toimittamisesta on tänään sovittu Logican kanssa.
Logican tarjous oli hinta-laatusuhteeltaan paras neuvottelumenettelyllä tehdyssä hankintakilpailutuksessa.
– Tavoiteaikataulu on tiukka, mutta vankalla sitoutumisella projektiin sekä AKEssa että Logicassa pääsemme varmasti tavoitteeseen, hankkeesta vastaava AKEn toimialajohtaja Kari Hakuli toteaa tiedotteessa.
Tärkeä työkalu
monille viranomaisille
Liikenneturvallisuuden kannalta projektia luonnehditaan ehdottoman tärkeäksi.
– Monet kuljettajakoulutusta, ajokorttien uusimista ja ajo-oikeuteen puuttumista koskevat kehittämistoiveet pystytään toteuttamaan vasta tämän kuljettajatietojärjestelmän käyttöönoton myötä, Hakuli sanoo.
Kuljettajatietojärjestelmä on tärkeä työkalu poliisille ja muille valvontaviranomaisille, kuljettajatutkintojen vastaanottajille sekä ajokorttien valmistajalle.
Sillä hallitaan kuljettajaan ja kuljettajan oikeuksiin sekä pätevyyteen liittyviä tietoja. Järjestelmä sisältää myös tiedot liikennerikkomuksista sekä ajo-oikeuden kannalta merkityksellisistä terveystiedoista. Liikenneturvallisuuden kannalta se on keskeisin tietojärjestelmä Suomessa.
Kuljettajatietojärjestelmän toteuttaminen on viimeinen osa AKEn laajaa, vuosituhannen vaihteessa alkanutta ajoneuvoliikennerekisterin tietojärjestelmäuudistusta.
Alueellistaminen
nähdään uhkana
Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalauudistus, jossa AKE muodostaisi liikenteen turvallisuusviraston vuoden 2010 alusta yhdessä Ilmailuhallinnon, Rautatieviraston ja Merenkulkulaitoksen meriturvallisuustoimintojen kanssa, on tuonut mukanaan myös keskustelun toimintojen alueellistamisesta.
Kuljettajatietojärjestelmän valmistuminen on aikataulutettu kansallisen lainsäädännön lisäksi myös EU-tasolla: kolmannen ajokorttidirektiivin voimaantulo Suomessa vaatii osaltaan järjestelmän uudistamista. Alueellistamisen seurauksena kuljettajatietojärjestelmän ja AKEn muidenkin projektien valmistuminen aikataulussa vaarantuisi.
– Kuljettajatietojärjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2011 lopulla. Kyseessä on siis erittäin tiivistahtinen projekti, ja henkilökunnan sitoutuminen on todella tärkeää. Mahdollinen alueellistaminen aiheuttaisi asiantuntijakadon sekä AKEn substanssi- että tietojärjestelmäpuolella, mihin ei missään tapauksessa ole varaa, Hakuli tähdentää.
– Alueellistaminen lisäisi myös projektin kustannuksia.
Logican johtaja Kimmo Koiviston mukaan liikennepalveluiden kehittämiseen liittyvät tietojärjestelmät ja palvelut ovat sekä Suomessa että kansainvälisesti Logican vahvuusalue.
– Kuljettajatietojärjestelmähankkeeseen liittyy AKEn ja Logican lisäksi myös muita järjestelmätoimittajia ja osapuolia. Saumaton yhteistyö eri toimijoiden kesken on välttämätöntä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi, Koivisto tuumii.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta
26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.
Kolme vuotta sitten
Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa
26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (10)
Tästä itsensä kehumisesta on tullut melkoinen taiteenlaji, onko kyseisellä yhtiöllä jokin toimiala joka ei olisi sen vahvuusalue ?
Yleensä nämä hommat perustuvat luottamukseen ja on kyllä aika erikoista jos AKE:lla on vielä luottamusta Logicaan. Ilmeisesti ongelma on se, että AKE ei ole saanut tarjousta keneltäkään muulta.
Olisi hauska tietää minkä teknologian päälle tämä viritetään. Jos kyse on MS tai java-alustasta niin luulisi että palkkaisivat em. firmoista kunnon kavereita tekemään tärkeimmät asiat.
Jenkeissä em. toiminta on ihan normaalia. Projektin avuksi tulee joku ms/sun/redhat tms. konsultti joka varmistaa sen että syntyvä ratkaisu voi edes periaatteessa toimia. Muussa tapauksessa joku erkki arkkitehti säätää systeemin joka ei skaalaudu ja josta virheitä ei korjaa kukaan.
Onnea ja menestystä valitsemallanne tiellä
Veikkaan, että saivat toisenkin tarjouksen -- TE:ltä. Ja sitten vain heittivät lanttia, että kumman vuoro on tössiä tällä kertaa.
Jos aiheesta voisí lyödä vetoa (todellakin haluaisin pistää muutaman tonnin omia rahojani peliin!), nettoaisin vuoden 2011 lopussa mukavasti.
Se ekahan maksoi niin paljon että tämä tullee kaupanpäälle?
Miltei kymmenen vuotta ao alalla olleena (ei onneks enää) ei voi tajuta näiden projektien hintoja!
Tai miksei noita projekteja vieläkään hoideta agilella? Tärkeimmät ominaisuudet ensin ja asiakas näkee koko ajan miten projekti etenee ja mihin se on menossa ja voi tehdä korjausliikkeitä vaikka kuukausittain.
Eli minkä tahansa projektin hinta on vähintäin 7 numeroinen ja lopputulos on täyttä soopaa.
Ja sama kaksikko on aina uudestaan mukana kun löytyy jotain Valtion piikkiin laitettavaa tekemistä.
Se edellinen AKE:n uudistus maksoi jo ihan sikana ja oli myöhässä, niin miksi nyt taas on samat tahot mukana?
Niin, vaikka joku joskus väittikin, että suomaa on maailman vähiten korruptoituneita maita...