Vistan käyttöönotto takkuaa Suomessa
20.11.2008 14:32 Huomattava osa suomalaisista organisaatioista on siirtänyt Vistan käyttöönottoa. Market-Vision syys-lokakuussa tutkimista organisaatioista enintään 12 prosenttia on aloittanut Vistan käyttöönoton vuoden 2008 loppuun mennessä.
Lähes kolme organisaatiota neljästä aikoo joko ottaa Vistan käyttöön aikaisintaan vuonna 2010 tai ei ole vielä suunnitellut käyttöönottoa laisinkaan.
Muutos aikaisempaan on merkittävä, sillä Market-Vision aikaisempien Vista-selvitysten perusteella käyttöönotto näytti painottuvan vuodelle 2008.
Vistan mukanaan tuomien uusien ominaisuuksien kannustinvaikutus perusteluna uuteen käyttöjärjestelmään siirtymisessä on vähentynyt tasaisesti. Merkittävä muutos on tapahtunut myös päivitystarpeen välttämättömyyden mieltämisessä.
Yleisin peruste:
hyödyt puuttuvat
Nyt peräti 34 prosenttia vastaajista mainitsi, ettei heidän organisaatiollaan ole erityistä tarvetta siirtyä Vistaan. Yleisin perustelu sille, miksi tarvetta siirtymiseen ei koeta olevan, on selkeiden hyötyjen puuttuminen.
Tarvetta siirtymiseen ovat vähentäneet Market-Vision mukaan varmasti myös pc-laitevalmistajien esittämät lupaukset yrityskäyttöön tarkoitettujen XP–käyttöjärjestelmällä varusteltujen laitteiden myynnin jatkamisesta pitkälle vuoteen 2009 asti.
Niistä tutkimuksen organisaatioista, jotka eivät ole vielä aloittaneet siirtymistä Vistaan, peräti 90 prosenttia on uusien laitehankintojen yhteydessä muuttanut laitteisiin esiasennetun Vistan XP-käyttöjärjestelmäksi. Puolet näistä "alaspäin”-päivityksistä on tehty itse ja puolet laitevalmistajan tai -toimittajan puolesta.
Jääkö Vista
välikauden tuotteeksi?
- Vistan käyttöönottosuunnitelmat on pantu jäihin monissa organisaatioissa. Nykyinen epävakaa taloudellinen tilanne hillitsee käyttöönottoaikeita todennäköisesti myös jatkossa. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan organisaatiot aikovat sinnitellä nykyisellä käyttöjärjestelmällä ja jääkö Vista ns. välikauden tuotteeksi yritysjärjestelmänä, Market-Vision analyytikko Mika Rajamäki pohtii tiedotteessa.
- Tietoisiakin valintoja on jo tehty. Moni tutkimuksen organisaatioista viestii melko selvästi, että käyttöjärjestelmäasiat nostetaan pöydälle seuraavan kerran vasta tulevan Windows 7:n yhteydessä.
Market-Visio on tarkastellut säännöllisin väliajoin Vistan käyttöönoton etenemistä suomalaisissa yrityksissä ja julkishallinnon organisaatioissa. Tutkimusta varten haastateltiin puhelimitse 321 yritysten ja julkisten organisaatioiden edustajaa syys-lokakuussa 2008. Market-Vision edelliset Vista-selvitykset julkaistiin kesäkuussa 2007 ja marraskuussa 2006.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
Nettiuhkauksista vaikeneminen huolestuttaa Lindéniä
10.02.2009 Viestintäministeri Suvi Lindén reagoi uuteen tutkimustietoon, jonka mukaan lapset ja nuoret ovat haluttomia kertomaan vanhemmilleen internetissä kokemistaan uhkatilanteista.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- Pankkiireilla on uusi suosikkiaine: Testosteroni 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- ABC-ketju ei onnistukaan ihan kaikessa 06:04
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (25)
Mitä hyötyä voi olla jos pöytäkone päivitetään Vistaan tai edes läppäriin.
Koneet on hankittu kuitenkin jonkun operatiivisen sovelluksen takia ei käyttiksen takia.
Win XP:ssä pyörii kaikki yritysten tarvitsemat sovellukset. Sehän on vain tyhmän koneen äly ja pelkkä käyttis.
http://www.theregister.co.uk/2008/11/20/windows_vista_overtime/
Enkä nyt tarkoita tuota haastetta vaan boottiaikaa. Yrityskäytössä eli verkossa (AD) boottaava XP kiristää jo pinnaa. Aamukahvin ehtii horia huiviin ennen kuin pääsee hommiin.
Ottaen huomioon kuinka monta yritystä tarjoaa tuotteita yrityskäyttöön niin eihän tuo 12% mikään huono ole.
vistaan ei ole mitään järkevää syytä vaihtaa. xp on melko hyvä ja ellei se kelpaa niin linux on vielä vähän parempi.
en mäkään mersua vanhaan ladaan vaihtais vaikka kuka yllyttäis.