Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ei muutoksia tunnistautumiseen lähiaikoina

Finanssikonserni Aktialle identiteetinhallinnan kokonaisratkaisu

Aktian nettipankkiasiakkaiden tunnistautumiseen järjestelmä ei ensimmäisenä vaikuta.

26.11.2008 16:34 Viimeisen kahden vuoden aikana syntynyt finanssikonserni Aktia hankkii identiteetinhallinnan kokonaisratkaisun Sunilta.

Aktia kehittää verkkopalveluitaan pankki- ja vakuutusasiakkailleen Sun Identity Management Suite -ohjelmistokokonaisuuden avulla. Uusi järjestelmä myös auttaa Aktiaa sopeutumaan maksukorttialan pci-tietoturvastandardin vaatimuksiin.

Järjestelmä otetaan käyttöön vaiheittain. Järjestelmän toimittaa Sun Microsystems Oy yhdessä kumppaninsa Trusteq Oy:n kanssa.

– Haluamme tarjota asiakkaille ja kumppaneille joustavan ja keskitetyn pääsyn pankki- ja vakuutuspalveluihimme. Identiteetinhallinta ja käyttäjien tunnistaminen on keskeisessä roolissa palvelukehityksessämme, it-asiakasjärjestelmien johtaja Petri Vuontela Aktia Oyj:stä sanoo tiedotteen mukaan.

Aktian runsaan 100 000 nettipankkiasiakkaan tunnistautumistapoihin ei Vuontelan mukaan ole odotettavissa muutoksia ainakaan vuoteen tai pariin.

Uusi järjestelmä mahdollistaa kuitenkin hänen mukaansa muun muassa pankkien tupas-tunnistamiseen väistämättä lähivuosina tulossa olevat muutokset.

Sunilla Suomessa
20 idm-asiakkuutta

Sunin ohjelmistoliiketoiminnasta vastaavan johtajan Jukka Silvennoisen mukaan Sun Identity Management Suiten on Suomessa hankkinut 20 organisaatiota.

– Näemme, että kysyntä identiteetinhallinnan ratkaisujen alueella jatkuu edelleen voimakkaana, ja varsinkin palveluna ostaminen lisääntyy, sanoo Silvennoinen.

– Kysyntää ohjaa sekä entistä verkottuneempi liiketoiminta, joka edellyttää yrityksiä varmistamaan yhteistyökumppanien pääsyn järjestelmiinsä, sekä riskienhallinnan kasvaneet vaatimukset.

Sun Identity Management Suite -ohjelmistokokonaisuus sisältää muun muassa Sun Java System Identity Manager -ohjelmiston käyttäjätietojen hallintaan ja Sun Java System Access Manager -ohjelmiston tunnistamiseen ja pääsynhallintaan sekä Sun Java System Federation Manager -ohjelmiston ulkopuolisten käyttäjäryhmien tunnistamista varten.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Kultaiset kädenpuristukset purivat Siemensillä

26.05.2009 Monialakonserni Siemens onnistui saattamaan yt-neuvottelut päätökseen ilman irtisanomisia. Työntekijät valitsivat eropaketteja.

.