Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lohja toimii koekaniinina

DNA aloittaa 100 megan laajakaistan kaupustelun

Kuva: Lehtikuva

27.11.2008 14:34 DNA uskoo, että suurin osa kaapelitalouksista voi halutessaan hankkia nopean laajakaistayhteyden ensi vuoden loppuun mennessä.

Teleyhtiö DNA aloittaa verkkojensa uudistustyöt ja ryhtyy tarjoamaan 100 megabitin laajakaistayhteyksiä tammikuusta lähtien Lohjalla.

Tähän asti DNA on myynyt yhtä nopeita laajakaistayhteyksiä alle sataan kiinteistöön, jotka ovat olleet liitettyinä yhtiön kuituverkkoon.

– Jostakin tietysti pitää aloittaa. Lohja nähtiin mielekkääksi alueeksi, jossa meillä on jo ennestään vahvaa kiinteän verkon toimintaa, DNA Palveluiden myynti- ja markkinointijohtaja Pekka Väisänen sanoo.

Lisää
valokuitua

Väisänen ei kommentoi sitä, miten suuri osa yhteyksistä toteutetaan uusia valokaapeliyhteyksiä rakentamalla ja mikä osa yhteyksistä toimii vanhan kaapelitelevisioverkon avulla.

Kuituverkkoihin tehtävää investointia Väisänen luonnehtii kuitenkin "merkittäväksi".

Väisäsen mukaan Lohja toimii DNA:lle testipaikkana, eikä yhtiö ole lyönyt vielä lukkoon suunnitelmiaan siitä, mihin paikkakuntiin 100 megabitin laajakaistat seuraavaksi tuodaan.

Väisänen uskoo, että nopeat kaapelimodeemiyhteydet ovat vuoden 2009 lopussa lähes kaikkien kaapelitalouksien saatavilla.

Valtion laajakaistastrategian mukaan lähes jokaisella suomalaisella tulisi olla mahdollisuus hankkia 100 megan laajakaista vuoden 2015 loppuun mennessä.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (14)

Huono 0
DNA on tarjonnut kotiini Turun West Parkissa 100 megan yhteyttä jo ainakin pari vuotta. Aika jälkijunassa tuntuu olevan tämä uutinen.
Iron-Mike
Huono 3
P2P sweetness. 100/100 ?.
24/7SHARE
Toki Turkuun pitää tarjota nopeat yhteydet, että turkulaiset pysyisivät kotonaan, eivätkä lähtisi muualle päin Suomea.
Suomen Aunus
Ilman hintaa tämä artikkeli on täysin turha.
Pelle
Hankin Oulussa DNA:lta 100/10 Mbit/s valokuituyhteyden. Kaapelit oli vedetty tontille valmiiksi. Nyt huomsain että Nettimittari [nettimittari.ficora.fi] antaa nopeudeksi n. 20/10 Mbit/s. DNA:n asiakaspalvelusta ei saa vastusta mitä aikovat asialle tehdä.

Suosittelen kiertämään kaukaa tai ottamaan vain 20/10 Mbit/s yhteyden, ei taida todellisuudessa parempaa olla tarjolla.
plah
Huono 8
P2P sweetness. 100/100 ?.

Juu, en ymmärrä missä muussa kuin palvelinkäytössä 100 Mbit/s yhteyksiä kotona tarvittaisiin ja niitä ei operaattorit salli kuin eri maksusta. TV-lähetys tulee 8:lla, että heilahtaa. Meganen on ihan sopiva normaali surffauskäytössä. Tietysti, jos lapsikatrasta on vaikkapa 10-15, niin saadaanhan sillä kaistaa jokaiselle vaikkapa TV-käyttöön. Ainiin, TV:tä ei katsotakaan ihan joka taloudessa.
Sampo Ta.
Huono 1
Hankin Oulussa DNA:lta 100/10 Mbit/s valokuituyhteyden. Kaapelit oli vedetty tontille valmiiksi. Nyt huomsain että Nettimittari [nettimittari.ficora.fi] antaa nopeudeksi n. 20/10 Mbit/s. DNA:n asiakaspalvelusta ei saa vastusta mitä aikovat asialle tehdä.

Nuo markkinoinnissa käytetyt nopeudet ovat vain
liityntänopeuksia, eli noilla nopeuksilla liitytään operaattorin verkkoon. On kokonaan toinen asia millaisia nopeuksia operaattori mahdollistaa omasta verkostaan ulospäin internettiin. Kannattaa lukea sopimuspaperit lävitse, niissä operaattori ei takaa lopullista siirtonopeutta. Jos et usko, pyydä operaattoriltasi tarjous nimetystä 100 megan internet-kaistasta.
Gopher
Naulan kantaan !

On siinä tosiaan semmoinen kokoomus-kusipäiden pesäpaikka ettei mitään määrää.

Oikea Suomen persereikä tosiaan!
dfdfdfdfdf
Huono 1
Hankin Oulussa DNA:lta 100/10 Mbit/s valokuituyhteyden. Kaapelit oli vedetty tontille valmiiksi. Nyt huomsain että Nettimittari [nettimittari.ficora.fi] antaa nopeudeksi n. 20/10 Mbit/s. DNA:n asiakaspalvelusta ei saa vastusta mitä aikovat asialle tehdä.Nuo markkinoinnissa käytetyt nopeudet ovat vain liityntänopeuksia, eli noilla nopeuksilla liitytään operaattorin verkkoon. On kokonaan toinen asia millaisia nopeuksia operaattori mahdollistaa omasta verkostaan ulospäin internettiin. Kannattaa lukea sopimuspaperit lävitse, niissä operaattori ei takaa lopullista siirtonopeutta. Jos et usko, pyydä operaattoriltasi tarjous nimetystä 100 megan internet-kaistasta.

Jep näinhän se on eli nopeus taataa operaattroin reunalle asti. Taatun kiinteän yhteyden hinta määräytyy FICIX:in bittihinnoista, jotka ulkomaankaistan osalta on hemmetin tyyriitä. Taattua kaistaahan ei internetistä pysty kukaan saamaan / tarjoamaan, koska loppupeleissä kyseessä on jaettu media. Tarkoittaen sitä, että vaikka ihmisellä olisikin taattu 100/100mb putki Ficixiin asti, siitä eteenpäin taistelet jälleen kaistasta kaikkien muiden käyttäjien kanssa.
Huono 2
Täytyy myöntää että en tunne tuon nettimittarin tarkkaa toimintaperiaatetta, mutta olen antanut itseni ymmärtää että siinä nimenomaan mitataan nopeutta operaattorille. Mittarista on ladattavissa jokaiselle operaattorille oma testi client. Esim. nyt DNA tapauksessa aluellani operoi DNA pohjoinen ja ko. clientillä testi sitten on ajettu. Jokatapauksessa olettaisi että kaistaa olisi tarjolla n. 40-80%, mikä vastaisi normaalia tilannetta, nyt vain on käytössä 20%.
plah
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Kultaiset kädenpuristukset purivat Siemensillä

26.05.2009 Monialakonserni Siemens onnistui saattamaan yt-neuvottelut päätökseen ilman irtisanomisia. Työntekijät valitsivat eropaketteja.

.