Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kommentti

Maalaa aurinkokenno seinään

Elämää Helsingin keskustassa. Arjessa mukana kulkevat anturit ovat yksi viidestä innovaatiosta.
Kuva: Outi Mustonen / Lehtikuva

1.12.2008 12:03 IBM on julkaissut IBM Next Five in Five -listan viidestä innovaatiosta, jotka tulevat yhtiön mukaan "vaikuttamaan merkittävästi elämäämme seuraavien viiden vuoden aikana".

Osa teknologioista tuntuu kuitenkin sen verran kaukaisilta, että IBM:n esittämä aikataulu arveluttaa. Toiset teknologiat taasen eivät varmasti miellytä kaikkia. Esimerkkinä käy geneettinen kartta, joka ennustaa terveydentilan.

Lääkärit voivat ennustaa dna-näytteen perusteella muodostetun geneettisen kartan avulla potilaan terveydentilan riskitekijöitä ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin tämän elämäntapojen muuttamiseksi tai lääketieteellisen hoidon käynnistämiseksi, IBM hahmottaa.

Lääkeyhtiöt puolestaan voivat kehittää kartan avulla yksilöllisiä täsmälääkkeitä. Mutta on varmasti ihmisiä, jotka haluavat mieluummin olla autuaan tietämättömiä potentiaalisista sairauksistaan. "Tieto lisää tuskaa", sanotaan.

Toinen viidestä innovaatiosta kiteytyy lauseeseen "maalaa aurinkokenno talosi seinään". Uusi thin-film-aurinkokenno on IBM:n mukaan sata kertaa ohuempi kuin perinteisistä piikiekoista valmistettu edeltäjänsä ja on myös halvempi. Ohuutensa vuoksi kennolla voidaan päällystää jopa vaatteita, matkapuhelimia ja ikkunalaseja.

Puhu verkolle,
niin verkko vastaa

Tulevaisuudessa voimme unohtaa näppäimistöt ja näytöt internetin käytössä, IBM julistaa. Verkossa surffailu ja sähköpostien luku tulevat puheentunnistuksen avulla onnistumaan aivan samalla tavoin kuin keskustelu toisen ihmisen kanssa auttaen esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidottomia.

Teknologiasta tulee mieleen Star Trek ja sen puheeseen vastaavat tietokoneet. Saa nähdä, kuinka hienostunutta vuorovaikutus koneen kanssa on viiden vuoden päästä. Puheentunnistus ei teknologiana ole sieltä helpoimmasta päästä.

Neljäntenä innovaationa on shoppailua helpottava oma assistentti. Kosketusnäytöllä varustetun ja äänikomennoilla ohjattavan assistentin avulla voi esimerkiksi vaatekaupan sovituskopissa valita liikkeen tuotevalikoimasta kokoelman kiinnostavia vaatteita ja pyytää ne sovituskoppiin.

Kaiken päätteeksi unohtaminen on kohta menneen talven lumia. IBM:n listan viides innovaatio koskee huomaamattomia ja mukana kulkevia antureita, jotka tallentavat päivän aikana käydyt keskustelut, koetut asiat ja tavatut henkilöt. Kerätty tieto tallentuu tietokoneen muistiin ja se analysoidaan automaattisesti. Näin esimerkiksi mobiililaitteet kykenevät muistuttamaan käyttäjäänsä tekemättä jääneistä ostoksista sopivalla hetkellä.

Mutta entäpä jos henkilö ei tiedä kantavansa mukanaan kaiken tallentavaa anturia? Saako tietosuoja ja yksityisyys taas uuden uhkaajan?

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (3)

Huono 0
Aurinkokennomaali olisi kyllä oikein näppärä =)

Lääkeyhtiöt puolestaan voivat kehittää kartan avulla yksilöllisiä täsmälääkkeitä. Mutta on varmasti ihmisiä, jotka haluavat mieluummin olla autuaan tietämättömiä potentiaalisista sairauksistaan. "Tieto lisää tuskaa", sanotaan.

Eiköhän tässä todennäköisempänä väärinkäyttäjänä olisi vakuutusyhtiöt. "Emme myönnä henkivakuutusta, koska geenikarttanne mukaan kuolette ensi vuonna." tai "Ette saa yhtiöstämme sairausvakuutusta, koska teillä on 75 % mahdollisuus sairastua syöpään."
Huono 1
Mihinkä unohtui se piilaser-innovaatio, joka mahdollistaa optiikan ja elektroniikan saumattoman yhdistämisen. Jo viimevuosituhannella haaveiltiin optisesta tietokoneesta. Fotonit liikkuvat hieman vikkelämmin kuin massalliset elektronit. Lisäksi optiikalla voidaan toteuttaa helposti massiivinen rinnakkaislaskenta. Itse pidän tuota merkittävämpänä kuin puheentunnistus. Puheentunnistus onnituisi viimevuosituhannen tietokoneillakin. Puheentunnistuksen huonouden katson johtuvat siitä, että tuolla alalla on menty kollektiivisesti metsään. Sen sijaan, että käytettäisiin neuroverkkoja käytetään markovin ketjuja, joilla kaiken lisäksi yritetään tunnistaa kokonaisia lauseita. Suosittelen neuroverkkojen käyttöä (tavalla, jolla niitä ei ole vielä käytetty). Lisäksi puheentunnistuksessa kannattaa tavoitella foneettisen kirjoituksen välivaihetta. Foneemeja on paljon vähempi kuin kokonaisia sanoja, joten kannattaa panostaa äänteiden takuuvarmaan tunnistukseen. Puheessa ei pidetä sanavälitaukoja, joten nykyinen kokonaisten sanojen tunnistus tökkii. Luotettavaan puheentunnistukseen tarvitaan neuroverkkosysteemi, joka luo puheesta virheetöntä foneettista kirjoitusta (merkkijonopötköä ilman sanavälejä) hyvin pienellä virhemärällä. Tuosta foneemimerkkijonosta saadaan helposti kielenhuoltotoimiston hyväksymää kirjoitettua tekstiä hyödyntämällä tietotaitoa, jota esim. automaattisten kielenkääntäjien ja hyvien puhesyntetisaattoreiden tekemisessä tarvitaan. Eiköhän se siitä. Taisi Kohonen olla 70-luvulla pidemmällä puheentunnistuksessa kuin nykyiset esim. Nokian kapuloissa olevat, jotka pikemminkin triggaavan sanan pituuteen kuin siihen, että mitä sanotaan. Onneksi puhetagit voi opettaa omalla äänellä ja sovelluksille voi keksiä sellaiset nimet, jotka nykyinen sovellus erottaa helposti toisistaan. Mutta ei noista kännykän nykyisistä puhetunnistussysteemeistä saada koskaan systeemiä, joka mahdollistaisi tekstarien sanelun.
Ennustaja eUkko
Huono 2
Lääkärit voivat ennustaa dna-näytteen perusteella muodostetun geneettisen kartan avulla potilaan terveydentilan riskitekijöitä ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin tämän elämäntapojen muuttamiseksi tai lääketieteellisen hoidon käynnistämiseksi, IBM hahmottaa.

Tuli itselläni mieleen elokuva Gattaca tästä.
Nimi
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Kultaiset kädenpuristukset purivat Siemensillä

26.05.2009 Monialakonserni Siemens onnistui saattamaan yt-neuvottelut päätökseen ilman irtisanomisia. Työntekijät valitsivat eropaketteja.

.