Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Joutui korjaamaan myös vääriä tietoja

Corenet korjaa ratalaitteet vastakin

Lokakuun vika pysäytti liikennettä laajalti.
Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

15.12.2008 13:52 Ratahallintokeskus luottaa jatkossakin Corenetiin ratalaitteiston huollossa. Corenet korostaa, että lokakuun junakaaos ei ollut sen syy.

RHK jatkaa telemaattisten järjestelmien kunnossapitoa koskevaa sopimustaan Corenetin kanssa vuosina 2009–2010. Sopimus kattaa muiden muassa matkustajainformaatio-, valvonta-, seuranta-, radio- ja puhelinjärjestelmien sekä sähköradan kaukokäyttöjärjestelmien kunnossapidon.

RHK:n tavoitteena on jatkuvasti parantaa kaikkien kunnossapito- ja ylläpitopalvelusopimusten vasteaikoja ja kehittää niitä toimia, joilla on vaikutusta raideliikenteen täsmällisyyteen.

Lokakuussa tietokonevika aiheutti pahoja ongelmia junaliikenteelle etenkin Etelä-Suomessa, ja Corenet joutui tapauksen tiimoilta korjaamaan väitteitä, joiden mukaan vika olisi ollut sen.

Kyseisen kauko-ohjauskeskuksen ja asetinlaitteen välisen yhteyden oli toimittanut RHK:lle Corenet, mutta vian perussyy oli Corenetin mukaan yksikkövika Helka (Helsingin Kauko-ohjaus) -tietokonejärjestelmän sisäisessä kahdentamattomassa väylässä, ei tietoliikenneyhteydessä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (1)

Huono 0
"vian perussyy oli Corenetin mukaan yksikkövika Helka (Helsingin Kauko-ohjaus) -tietokonejärjestelmän sisäisessä kahdentamattomassa väylässä, ei tietoliikenneyhteydessä."

Miten makaavat RHK:n IT-asiat?
ripa
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

3g-verkko saapui Moskovaan

26.05.2009 Venäjän suurin matkapuhelinoperaattori MTS on ottanut Moskovassa käyttöönsä 3g-verkon ensimmäisen osan.

.