Nuoret tutkijat pääsivät käyttämään CSC:n Cray-superkonetta

CSC:n konesali Espoossa.
Kuva: CSC / Lehtikuva
16.12.2008 07:36 Tieteen tietotekniikan CSC keskus julisti vuonna viime vuonna haettavaksi apurahoja nuorten tutkijoidenlaskennallisen tieteen tutkimus- ja kehitystyöhön. Apurahaohjelman avulla palkitut saivat mahdollisuuden käyttää CSC:n tehokkainta Cray XT4 -supertietokonetta tutkimustyössään.
CSC:n mukaan nuorille tutkijoille suunnatut superlaskenta-apurahat ovat tuottaneet hyviä tuloksia. Niiden avulla on kehitetty uusia laskentamenetelmiä, työkaluja ja tekniikoita tutkimuksen käyttöön. Apurahojen avulla toteutetuista hankkeista on ilmestynyt raportti, joka on luettavissa verkko-osoitteessa http://www.csc.fi/csc/julkaisut/vuosikertomukset_ja_raportit
CSC:n ohella apurahajärjestelyihin osallistuivat myös Cray ja mikroprosessorivalmistaja AMD. Palkitut saivat laskenta-aikaa Cray XT4 -supertietokoneesta. Lisäksi he voivat käyttää CSC:n asiantuntijapalveluja tehokkaiden laskentamenetelmien toteutuksessa, Elmer-ohjelmiston käytössä sekä ilmastomallien soveltamisessa.
Apurahan hakijoita oli yhteensä 37, joista valittiin seitsemän hanketta. Valintaan osallistuivat Helsingin yliopiston ja Teknillisen korkeakoulun tietojenkäsittelytieteen professori Heikki Mannila sekä johtaja Juha Haataja, nanotieteen asiantuntija Jura Tarus ja sovellusasiantuntija Juha Fagerholm CSC:stä.
Palkitut olivat Mikko Hakala, Petri Hiltunen, Tomi Huttunen, Marko Laakso, Lauri Lehtovaara, Sergio Losilla ja Nina Pietikäinen.
SIESTA sai uusia
ratkaisijoita
Hakalan vetämä hanke kehitti uusia ratkaisijoita SIESTA-ohjelmistoon. Niiden avulla ohjelmiston rinnakkaistuminen tehostuu ja laitteiston kuormitus tasapainottuu. SIESTA-ohjelmisto on akateemisessa käytössä suosittu tiheysfunktionaaliohjelmisto.
Hiltusen kehittämä algoritmi liittyy optiseen tomografiaan. Se parantaa numeerisen aineiston perusteella tuotettujen kuvien luotettavuutta. Käytännön sovellusalueena on esimerkiksi hapen kyllästymisasteen mittaaminen elävässä kudoksessa.
Huttusen projektissa kehitettiin tehokkaita menetelmiä suuren mittakaavan aalto-ongelmiin. Sovelluskohteita löytyy ilmailuteollisuudesta biologisten kudosten mallinnukseen.
Laakson ryhmä tutki rintasyöpäpotilaiden eloonjäämisennusteita tutkimalla geenimuunnoksia, jotka lisäävät syöpäalttiutta. He toteuttivat menetelmänsä sekä R- että Fortran-kielillä.
Elementtimenetlmä
käytössä
Lehtovaaran johtamassa hankkeessa käytettiin elementtimenetelmää elektronien rakenteen laskemiseen. Tutkimuksessa käytettiin CSC:ssä kehitettyä Elmer-ohjelmistoa.
Losillan ryhmä käytti uutta lähestymistapaa biomolekyylien elektrostaattisten jännitteiden laskemiseen. Käyttöön otettu uusi rinnakkaistustapa mahdollistaa koodin ajamisen jopa sadoissa prosessoreissa rinnakkain.
Pietikäisen ryhmä vertasi eri tapoja parametrisoida pilvien koostumusta. Työ perustui ECHAM5-ilmastomalliin. Tulosten perusteella tarvitaan vielä lisätutkimuksia, jotta löydettäisiin parametrit, jotka vastaavat parhaiten tehtyjä havaintoja.
Juha Haataja pitää tuloksia hedelmällisinä sekä palkittujen että koko Suomen tutkimusjärjestelmän kannalta.
- Maassamme tarvitaan tämänkaltaista osaamista, jotta kyettäisiin vastaamaan modernin yhteiskunnan asettamiin tutkimushaasteisiin.
- Laskennallinen tiede perustuu monitieteellisiin innovaatioihin ja hyödyntää aikaisempaa tietämystä. Se vie tutkimusta eteenpäin sekä vähittäisten parannusten että välistä myös suurempien hyppäysten avulla. Yhteistyötä tarvitaan laskennallisen tieteen taitojen parantamiseksi. Vaikka apurahaohjelman tulokset ovat vaikuttavia, tämä oli vasta ensimmäinen askel oikeaan suuntaan, Haataja sanoo.
Suomen Akatemia on käynnistämässä ensi vuoden alussa laskennallisten tieteiden tutkimusohjelmaa. Sen toivotaan edelleen kehittävän alueen osaamista maassamme.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen
11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- » Taloussanomat.fi












