Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sekä opettajille että oppilaille

Minikannettavia Kauniaisten kouluihin

Asuksen Eee PC -mallistossa on useita tietokoneita.

18.12.2008 12:27 Kauniaisten suomenkielisiin kouluihin saapuu pian noin sata Linuxilla toimivaa minikannettavaa sekä opettajien että oppilaiden käyttöön.

Kauniaisten "minikannettavat opetuksessa" -hankkeessa kehitetään minikannettavien opetuskäyttöön liittyviä asioita. Hanke pyrkii vastaamaan kysymykseen "miten helpottaa tietotekniikan avulla opettajan työtä ja vapauttaa aikaa perustehtävään, oppimisen ja kasvun tukemiseen".

Laitteista vastaavan Opinsys Oy:n asiakkuusjohtaja Mikko Soikkeli kertoo, että minikannettavat jaetaan suunnilleen niin, että puolet niistä päätyy opettajille ja toinen puolisko oppilaille. Koululaiset eivät kuitenkaan voi pitää kannettavia omina henkilökohtaisina tietokoneinaan, vaan ne ovat yhteiskäytössä.

Uusiokäyttöön,
kun akku lopahtaa

Opettajien kannettavat on suunniteltu toimimaan 3G-tietoliikenneyhteydellä mistä vain. Myös ekologinen näkökulma on otettu huomioon, sillä kannettavia voidaan elinkaarensa loppuvaiheessa hyödyntää verkosta käynnistyvinä työpisteinä (thin clienteina). Näin laitteet eivät päädy heti romuksi.

Mutta minikannettavat tuntuvat usein lelumaisilta. Eikö niiden kestävyys arveluta?

- Olemme ilman muuta seuranneet kestävyyttä. Hanke lähti käyntiin noin vuosi sitten ideatasolla, ja eri laitteisiin on tutustuttu sekä käytännössä kokeiltu esimerkiksi, miten eri näppäimistöt soveltuvat käyttöön, Soikkeli korostaa.

Toimitettavat koneet ovat Asuksen Eee PC:itä. Eivät ihan halvimpia, mutta eivät myöskään kalleimpia malleja. Soikkelin mukaan valintaa tehdessä haluttiin varmistaa, että esimerkiksi koneilla kirjoittamiseen liittyvät perusasiat ovat kunnossa.

Tietoyhteiskunnan kärkihanke

Koulutoimen perusopetuksen minikannettavat-hanke valittiin yhdeksi hallitusohjelman mukaisen tietoyhteiskunnan kärkihankkeeksi. Se tarkoittaa, että hankkeeseen sisältyy laaja arviointi ja raportointi. Tulokset ja kokemukset ovat siten kaikkien suomalaisten koulujen hyödynnettävissä.

Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta tutustuu Kauniaisten hankkeeseen tammikuussa.

Ubuntu Linux pyörii

Laitteet joulun alla toimittava Opinsys vastaa Ubuntu Linux -käyttöjärjestelmää pyörittävien kannettavien ylläpidosta sekä integroinnista muuhun 1200 oppilaan käytössä olevaan Linux-koulujärjestelmään.

Yhdysvalloista saatiin juuri ääriesimerkki opettajan Linux-vastaisuudesta. Mutta Soikkelin kokemusten mukaan Linuxin yleistyminen Suomen kouluissa ei kaadu ainakaan opettajien vastustukseen.

- Opettajilla ei keskimäärin ole sellaista vastaisuutta. Toki yksittäisiä ihmisiä on, joilla on paljon mielipiteitä.

- Opettajalle käyttöjärjestelmä ei saisi olla merkitsevä asia. Avainasiat hänelle ovat, että kirjautuminen tapahtuu hetkessä, omat tiedostot löytyvät ja opetukseen soveltuvat ohjelmat löytyvät, Mikko Soikkeli toteaa.

- Haasteena on, että olipa tekniikka mikä tahansa, niin laadukas toteutus ja palvelu on se, mikä ratkaisee. Monissa kouluissa ja kunnissa tekninen toteutus on ulkoistettu opettajien vapaa-ajalle, Opinsysin Soikkeli hahmottaa tilannetta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (11)

Huono 0
Vaihtoehtojen, varsinkin avoiten, yleistyminen on hyväksi IT-alalle.
Vaikka sitten tässä vain "suomenkielisiin jouluihin" ;-)
jihuu
Taas näitä "tietoyhteiskunta" hankkeita, jossa tuhlataan vain rahaa. Suomen tietoyhteiskunta hankkeet ovat olleet täyttä haihattelua ja rahanhukkaa tähän asti (paitsi konsulttien mielestä).
IT-ammattilainen
Taas näitä "tietoyhteiskunta" hankkeita, jossa tuhlataan vain rahaa. Suomen tietoyhteiskunta hankkeet ovat olleet täyttä haihattelua ja rahanhukkaa tähän asti (paitsi konsulttien mielestä).

Kumpikohan "IT-ammattilaista" närästää, julkinen hanke vai ettei taas vain otettu kiltisti monopolin tekniikkaa?
Tietysti julkisia hankkeissa on mennyt usein rahaa hukkaan, mutta se on vain hyväksyttävä. Jos tuollaiset kielletään samalla pitäisi laukkauttaa kaikki veroilla kustannettu tutkimus joka liiketoimintamielessä ei näyttäisi tuovan pikavoittoja. Ja, kuten tässä, avoimeen valmistajariippumattomaan tekniikkan panostaminen on ainut oikea suunta julkiselle rahoitukselle.

Itse asiassa markkinat voisivat jos kestää Opinsys:n kanssa linux-toimituksissa kilpaileivien yritysten esiinmarssin. Uutisista päätellen ainakin kouluissa on näkynyt vain Opinsys:n, sinänsä hyvää, työtä.
toinen
ikävä lukea että joillain suomen kunnista menee niin heikosti, ettei ole rahaa edes käyttöjärjestelmän ostamiseen.
pentti nelonen, s24
ikävä lukea että joillain suomen kunnista menee niin heikosti, ettei ole rahaa edes käyttöjärjestelmän ostamiseen.

Niinpä. Kukapa palvelua haluaisi lisenssien sijaan?
Aave
Ubuntu alkaa olemaan aika kypsä monille käyttäjille joka on ihan hyvä, että saataisiin käyttöjärjestelmiinkin kunnon kilpailu. Windowsitkin maksaisi silloin paljon vähemmän kuin nykyisin. Tähän mennessä kuullut vain hyvää ubuntuun siirtyneistä kouluista, omasta mielestä ei ehkä ylläpitäjän tai keveyden kannalta paras, mutta käyttäjälle lienee jokseenkin helpoin järjestelmä.

Mikähän versio miniläppäreistä ja ubuntusta, sitä uutinen ei kerro. Jos 1GB muistia koneissa, niin eiköhän pyöri ihan näppärästi. Miettikääpä windows gurut sitä, että jos tuollaiseen miniläppäriin tungetaan vista, niin jaksaako tuollainen läppäri pyörittää sitä? Xp kyllä pyörisi, mutta sen asentaminen alkaa olemaan jo aikamoinen urakka uudelle raudalle ja ohjelmien päivittäminenkin vaatii vaivaa verrattuna ubuntuun. Ubuntun kaikki ohjelmat kuin päivittyy ihan parilla hiiren napsautuksella, mutta windowsissa joudut joka ohjelman päivittämään erikseen, feedeillä voi helpottaa urakkaa, mutta ei poistaa.

Mutta ettei homma menisi käyttöjärjestelmä-sodaksi, niin onko noista kuinka paljon hyötyä opiskelijoille? Tuota projektia voi vesittää pahasti se, että oppilaille on aika vähän koneita. Korkeammilla asteilla kyllä joillain luennoílla läppäri on ihan hyvä, mutta entä peruskoulussa? Joku halpa, mutta hieman isompi läppäri olisi kyllä hyvä tietokone-luokkien tarpeen poistamiseen, miniläppärissä kun on hieman rajoittuneempi näppis ja näyttö. No aika näyttää miten noita opitaan hyödyntämään.

Nämä on sellaisia asioita, että käytäntö vasta näyttää noiden todellisen hyödyn. Minun aikanani peruskoulussa ei koneita hyödynnetty läheskään niin hyvin kuin olisi voitu hyödyntää, ja todella paljon oli kiinni opettajasta missä muodossa esim. tehtävät sai palautta. Tässäkin tapauksessa varmaan pallo on opettajan käsissä.
ilborg
Erinomaista nähdä Suomen kuuluvan maihin joissa koulut siirtyvät ensimmäisinä tälle vuosituhannelle :)
Jani Saksa
Taas näitä "tietoyhteiskunta" hankkeita, jossa tuhlataan vain rahaa. Suomen tietoyhteiskunta hankkeet ovat olleet täyttä haihattelua ja rahanhukkaa tähän asti (paitsi konsulttien mielestä).

Hepsan hei, ettet vaan olisi a) Microsoft-kehittäjä tai sitten b) fennomaani, jonka mielestä Kauniaisista ei voi tulla mitään hyvää.
Kernighan & Ritchie
Hienoa! Linux on juuri oikea suuntaus. Vista on niin surkean hidas käyttis, että oppilaat olisi menettäneet mielenkiintonsa ennen kuin vista olisi edes käynnistynyt (mulla 64 bittinen tuplaydin prossu). Onkohan kannettavat paras vaihtoehto käyttäjämäärä/kulut -suhteeltaan? Olisiko halvempi ollut keskitetyt palvelinfarmit ja thin client -käyttö kouluista? Nykyisillä laajakaistojen nopeuksilla oppilaat voisivat käyttää myös kotonaan koulun tarkoituksiin asennettua ja ylläpidettyä ympäristöä (Linux, OpenOffice, koulun tietokannat jne.?) esim. VPN-verkon kautta. Kotona tähän käyttöön riittäisi vanhempikin PC.
palvelimet ja thin clientit
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

3g-verkko saapui Moskovaan

26.05.2009 Venäjän suurin matkapuhelinoperaattori MTS on ottanut Moskovassa käyttöönsä 3g-verkon ensimmäisen osan.

.