EU: Tietotekniikka ontuu kouluissa

EU:n komission mukaan ict ei ole vielä tarpeeksi hyvin esillä kouluissa.
Kuva: Seppo Samuli / Lehtikuva
19.12.2008 08:54 Europpan komission mukaan ict-taidoissa on kohentamisen varaa eurooppalaisessa koulutusjärjestelmässä.
Euroopan komission raportti on nimeltään Ict:n käyttö innovaation ja elinikäisen oppimisen tukena, ja se kuvaa verkko-oppimisen kehitystä Euroopassa. Raportin mukaan ict-teknologia ei ole riittävästi esillä eurooppalaisissa koulutusjärjestelmissä.
Komission mukaan ict:n mukauttaminen koulutukseen vaatii muutoksia pedagogiikassa, teknologiassa ja organisaatioissa.
Raportti kertoo, että ict:n avulla on mahdollista kehittää oppimisjatkumo muodollisen, epämuodollisen ja työpaikkaoppimisen välille.
Ict:n luontevuutta
korostetaan
Myös Euroopan parlamentin ja ministerineuvoston joulukuussa 2006 julkaistussa suosituksessa Elinikäisen oppimisen avaintaidot korostetaan ict:n luontevan, pätevän ja innovatiivisen käytön merkitystä menestyksekkäälle koulutukselle.
Komission mukaan tärkeä asema on erityisesti digitaalisilla taidoilla, eli tietoyhteiskunnan teknologian luontevalla ja kriittisellä käytöllä työssä, vapaa-ajalla ja viestinnässä.
Raportissa suositellaan Euroopan komission ja jäsenmaiden välisen yhteistyön keskittämistä informaatioteknologian potentiaalin hyödyntämiseen koulutusjärjestelmissä.
Pedagogiikkaa, organisaatio- ja teknologiainnovaatioita tulisi kehittää esimerkiksi innovatiivisten oppimissuuntausten lisäämisellä opetussuunnitelmiin, opetuksen suuntaviivoihin ja opettajakoulutukseen. Ict:n luovaa ja kriittistä käyttöä tulisi vaalia oppimisessa ja opetuksessa. Digitaalisien laitteiden ja välineiden laajaan käyttöön tulisi myös panostaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta
11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (9)
Nyt tämä organisaatio on kaikessa viisaudessaa päättänyt kehittää tulevaisuuden oppimista siten, että esim. lukioissa ei minkäänlainen tietotekniikan opettaminen ole pakollista. Ei siis pitäisi ihmetellä, että nuoren väestön ict-taidot rajoittuvat hyvinkin pitkälti galtsuun, meseen ja feispuukkiin.
Aikoinaan näillä Cobol-kursseilla oli tavoitteena oppia muutakin kuin vain ja ainoastaan juuri sitä ohjelmointikieltä. Ohjelmoinnin opiskelun ja oppimisen yhteydessä myös ongelmien ratkaisemisen ja loogisen ajattelun taito kehittyy. Nämäkin taidot ovat nykynuorilla yleensä valitettavan puutteellisia.
kokeile googlata.
Vielä ylä-asteen aikoina tehtiin oikeaa basic ohjelmointia ja tekstinkäsittelyä jollakin merkkipohjaisella järjestelmällä. Lukiossa oli käytössä laajasti tekstipohjainen linux-ympäristö jossa oli mailit ja uutisryhmät ja paljon pioneerihenkeä. Tuosta ajasta oppi todella paljon netin oikeasta sisällöstä. Kun ei ollut muuta :)
kokeile googlata.
Kokeilin. Neljäs hakutulos oli tuo oma kysymykseni tällä sivulla.