Venäläiset ohjelmoijat ratkovat ongelmia Suomen pk-yrityksille

Toimitusjohtaja Christoffer Granberg seisomassa Constant Softwaren Venäjän-toimitilojen edessä Obninskissa.
22.1.2009 11:44 Suomalainen Constant Software Oy ratkaisee suomalaisten pienten ja keskisuurten yritysten ict-ongelmia venäläisten ohjelmistotaidoilla, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Christoffer Granberg.
Granbergin mukaan Suomessa on tähtäimissä noin 400 pk-yhtiötä.
– Olemme saaneet vuoden aikana kymmenen uutta asiakasta, ja arvioimme, että Constantin liikevaihto nousi noin miljoonaan euroon viime vuonna. Tänä vuonna pääsemme noin kolmeen miljoonaan euroon 15 uudella asiakkaalla.
Granberg korostaa, että asiakashankkeet ovat suurentumassa koko ajan. Kysyntää on hänen mukaansa eniten java-, PHP-. NET-, Web 2.0 – ja mobiili-Linux-osaamisesta. Asiakkaille tehdään pääasiassa testausta ja koodausta.
Constantilla on tytäryhtiö Venäjällä, ja pääosa yli 30 ohjelmisto-osaajasta ja koodaajasta on Obninskin tiedekaupungissa. Lisäksi seitsemän ihmistä on työllistetty Visaginasissa Liettuassa.
– Obninskissa on enemmän koodausta ja Liettuassa taas enemmän testausta ja projektijohtamista, Granberg huomauttaa.
Ydintekniikka
taustalla
Molemmat kaupungit liittyvät ydintekniikkaan. Visaginasissa, joka sijaitsee lähellä Venäjän rajaa, on maan ainoa ydinvoimala. Kaupungin asukkaista yli 50 prosenttia on venäläisiä.
Obninsk oli aikaisemmin kielletty kaupunki ulkopuolisille Neuvostoliitossa, ja siellä alkoi toimia maailman ensimmäinen ydinvoimala vuonna 1954. Kaupungin asiantuntijat ratkaisivat myös, miten ydinreaktori saadaan sukellusveneeseen.
Obninsk sijaitsee Moskovasta 80 kilometriä kaakkoon, ja Granbergin mukaan se merkitsee, että pääkaupungin vaikutukset eivät enää siellä tunnu. Kaupungissa on noin 100 000 asukasta.
Granberg kertoo, että Constant toimii täysin rehellisesti. Palkankuitteja vastaan työntekijät voivat saada asuntoja ja lainoja. Pimeillä maksuilla se ei onnistuisi. Yhtiö on myös saanut hyvät suhteet paikallishallintoon ja miliisiin.
– Constantin Venäjän tytäryhtiö Obninskissa toimii rakennuksessa, jossa suunnitellaan signaaliprosessoreita. Siksi turvallisuus on paikan päällä tiukkaa. Työntekijät työskentelevät avokonttorissa yhdessä kerroksessa.
Osaaminen omaa
luokkaansa
Toimitusjohtajan mukaan venäläisten ohjelmisto-osaaminen on omaa luokkaansa, ja Obninskin yliopisto tuottaa lisää rekrytoitavia.
– Myös Liettuassa työskentelevät ovat kansallisuudeltaan venäläisiä. He osaavat olla innovatiivisia ja löytää ratkaisuja hankalissakin tilanteissa.
Venäjällä ja Liettuassa työntekijät saavat suhteessa enemmän käteensä kuin esimerkiksi Suomessa. Venäjällä tuloveroprosentti on 13 ja Liettuassa 24.
Granberg selvittää, että Constant laajentaa toimintojaan Venäjällä. Tänä vuonna on määrä aloittaa ohjelmointitöitä myös Kalugassa. Lisäksi tunnusteluja on tehty Nizhni-Novgorodin suuntaan. Alueella sijaitsee ennen Arzamas-16-nimellä tunnettu kaupunki, jossa kehitettiin Neuvostoliiton ensimmäiset ydinpommit.
Constant sai alkunsa vuonna 2001 Venäjällä. Asialla oli Berndt Moberg, joka silloin johti Stora Enson pakkaustehdasta Balanovassa Obninskin lähellä. Liiketoimintaidea oli sama kuin myöhemmin, myydä venäläisten koodaustaitojen avulla it-ratkaisuja asiakkaille länsimaissa.
Vuonna 2006 yhtiön osti Seppo Savolainen, joka toimii nyt sen hallituksen puheenjohtajana. Hän halusi käyttää venäläistaitoja toisessa yhtiössään Feedback Dialogissa. Vuonna 2007 Granberg tuli Constantiin toimitusjohtajaksi.
Venäjällä myös
asiakkaita
Yhtiön omistavat tällä hetkellä Granberg, Savolainen ja Andrei Savlov, joka johtaa tytäryritystä Obninskissa.
Granberg osaa venäjää ja hän käy siellä kerran kuussa yhdessä Savolaisen kanssa. Savolainen kertoo, että hän on myös aloittanut venäjän kielen kurssin.
-Meillä on Venäjällä myös asiakkaita, kuten DHL ja Stockmann, jolle teemme koodausta. Venäjällä teemme asiakkaille it-tuesta lähtien kaiken, ja ne voivat olla kotimaissaan isoja organisaatioita. Lännessä olemme kuitenkin rajanneet yhteydenottomme pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, Savolainen toteaa.
Savolaisen mukaan Constantilla voi olla myös vientiä muihin maihin. Työkielinä Venäjällä onnistuvat englanti ja saksa. Nyt tarkoituksena on myös lisätä ranskan osaamista.
- Olin tutkimassa viime kesänä Ranskan markkinoita meidän kannaltamme, ja sinne menossa ranskan kielen ja kulttuurin osaaminen on tärkeää.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa
26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.
Kolme vuotta sitten
3g-verkko saapui Moskovaan
26.05.2009 Venäjän suurin matkapuhelinoperaattori MTS on ottanut Moskovassa käyttöönsä 3g-verkon ensimmäisen osan.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (5)
Jo silloin oli koodi hyvää ja hinta parhammillaan 1/5 kotimaisesta.
Jäähän niille julkishallinto. Niillähän ne elää.
Tietohan on siirtänyt jo vuosia koodausta mm. tsekkeihin. Suomeen jätetään konsultit ja projektipäälliköt joille sitten annetaan kenkää kun vähänkin kauppa tökkii.