Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Linux-guru neuvoo Microsoftia

Linus Torvalds: Windows 7 puhdistaa Microsoftin mainetta

Linus Torvalds on tyytyväinen, ettei hänen tarvitse huolehtia Microsoftin liiketoiminnasta.
Kuva: Matti Björkman / Lehtikuva

27.1.2009 11:53 Linux-guru Linus Torvaldsin mukaan Windows 7 on paljon parempi kuin Vista, ja Microsoftin ryvettynyt maine paranee. Torvaldsin mielestä Microsoftin pitäisi erottaa käyttöjärjestelmä ja sovellukset tuotekehityksen nopeuttamiseksi.

Linux-guru Linus Torvalds arvioi Computerworldin haastattelussa Microsoftin Vista- ja Windows 7 -käyttöjärjestelmiä ja yhtiön tuotekehitystä.

– Se, että Windows 7 on parempi kuin Vista, kertoo jo paljon. Microsoftilla voi olla siitä suurta pr-hyötyä, sillä ihmiset vertaavat sitä Vistaan, ja pitävät sitä niin hyvänä että enkelit laulavat jälleen, kuten kävi kun Windows 95:tä verrattiin Windows 3.1:een. Ehkä Microsoft teki tämän tarkoituksella, Torvalds sanoo.

Torvaldsin mukaan moni asia, jonka ansiosta Microsoft menestyi 90-luvulla on nyt mennyt. 

Torvalds arvelee, että Microsoft on Vistan takia tajunnut, että heidän tuotekehityksensä vie liikaa aikaa.

– He saattavat tähdätä kahden vuoden jaksoon, mutta minusta se on liian pitkä. Heidän pitäisi irrottaa käyttöjärjestelmä sovelluksista ja julkaista nopeammin.

Torvaldsin mielestä Linuxille on järkevää tehdä julkaisu kerran vuodessa, ja tehdä välissä vähittäisiä muutoksia.

Torvalds tunnustaa, että hänen on helppo arvostella, sillä hänen ei tarvitse huolehtia liiketoiminnasta. Microsoft haluaa laskuttaa tuotteistaan, jolloin vuoden välein tehtävät julkaisut ovat haastavia.

– Avoimessa koodissa tämä ei ole ongelma, sillä ohjelmisto on ilmainen. Mutta julkaisutahti on yksi asia, jossa Microsoftin täytyy tasapainoilla.

Haastattelussa hän tulee tunnustaneeksi, ettei ole täysi Linux-fanaatikko: hän käyttää esiintymisiensä kalvojen tekoon Microsoftin Powerpointia.

Torvalds ei lähde julistamaan, että Linux leviäsi tänä vuonna laajasti myös pöytäkoneisiin, mutta hän on samalla tyytyväinen Firefoxin ja OpenOffice.orgin suosioon.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (31)

Huono 0
Powerpointtia?! Eihän kukaan käytä enää Powerpointtia?!
Nykyään käytetään Keynotea, eikä mitään Powerpointtia.
Linus on kalkkis
Maine puhdistuu vasta kun MS joutuu kilpailemaan samoilla ehdoilla muiden kanssa ja todella myymään tuotteitaan.
no niin
+1 Keynotelle. Kyseessä on siis Applen iWork-paketissa tuleva softa. Sillä tehdyt esitykset ovat aivan jumalaisen kauniita ja selkeitä.
Mac MacIntosh
Aiemmille kommentoijille tiedoksi että suurin osa ei ole edes kuullut mistään Keynotesta ja ennenkuin firmoissa ne Windowsit päivittyy sieltä vanhasta uuteen tai edes ostetaan se ensimmäinen MAc niin ei kukaan tule sitä Keynotea käyttämään, paitsi Maccien omistajat.
Ö
Powerpointtia?! Eihän kukaan käytä enää Powerpointtia?!
Nykyään käytetään Keynotea, eikä mitään Powerpointtia.

+1 Keynotelle. Kyseessä on siis Applen iWork-paketissa tuleva softa. Sillä tehdyt esitykset ovat aivan jumalaisen kauniita ja selkeitä.

Kuvastaa hyvin tätä päivää, hype ja ulkomuoto on tarkeää, esityksen sisällöstä viis.
Tähän on tultu
Jahas niin se raha toimii kannustimena - maksettu mainos m$:n toimesta - johan HYMYILYTTÄÄ - hymy pyllyyn.
Jahas niin se raha toimii kannustimena - maksettu mainos m$:n toimesta
Jahas niin se raha toimii kannustimena - maksettu
Jahas niin se raha toimii kannustimena - maksettu mainos m$:n toimesta - johan HYMYILYTTÄÄ - hymy pyllyyn.
Jahas niin se raha toimii kannustimena - maksettu mainos m$:n toimesta

Luulen, että tällaisia kirjoittavat ihmiset ovat oikeasti vähän hulluja. Ei siinä, että kirjoittaa tuollaista, mutta se että kirjoittaa sen puoltoista kertaa ja laittaa vielä nimeksi. Viittaa psykoottiseen linux-faniin.
Thorwalds
Käyttöjärjestelmän hypetys versus käyttöjärjestelmän päivitys -asiassa olen samaa mieltä Torvaldsin kanssa. Olisi erittäin mukavaa ja harvinaista (ensikertaista, peräti) vaihtelua, jos uusi Windows-versio toimisi vanhaa paremmin ja ripeämmin ;-)

Muutoin lähinnä naurattaa nuo Powerpint-kommentin ylle kääräistyt "keskustelut" - kukainenkin tekee työnsä millä tykkää. Linus ei ole graafikko, joten hänelle silloin PP kaikkine puutteineen riittää.
kuma
"Viittaa psykoottiseen linux-faniin"

Totta. Olen usein miettinyt, että tajuavatkohan nämä hardcore fanittajat, oli kyseessä Linux, Apple tai joku muu, että he ovat ITSE pahinta mahdollista mainosta kyseisille asioille. Todennäköisesti eivät ja tämäkin kommentti leimataan M$:n mainokseksi... :)
neutral
Huvittavaa että suuri torvaldius on näin pihalla.

MS:n oli tehtävä isoja ja asioita rikkovia muutoksia. Totta hitossa on parempi tehdä ne kertarysäyksellä vistassa ja sitten kerätä kunnia win7:ssa. Jos vistaan olisi tehty nuo karkkimuutokset jne. niin kukaan ei olisi niitä kehunut vaan olisi keskitytty epäkohtiin. Nyt MS pelasi open sourcen ja linux-kommuunit ihanasti pussiin:
vista - tehdään rajuja muutoksia ja saadaan lokaa niskaan
win7 - tehdään pieniä muutoksia mutta ei rikota mitään ja saadaan kehuja

Win7 ja vista ovat käytännössä samat. Normaalissa käytössä 400e läppärillä ei huomaa mitään kummoista eroa konepellin alla. Hauska nähdä typeryksiä jotka selittävät miten huono vista on (vika valmistajan ajureissa tms.) ja miten hyvä win7 on (ajurimalli on sama kuin vistassa joten alun ongelmia ei ole niin paljoa).
Linusta viedään taas
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

3g-verkko saapui Moskovaan

26.05.2009 Venäjän suurin matkapuhelinoperaattori MTS on ottanut Moskovassa käyttöönsä 3g-verkon ensimmäisen osan.

.