Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Osallistuminen koulutukseen usein vapaaehtoissta

Pienet ongelmat kuormittavat it-tukea

Monet toimistojen it-ongelmat ovat pieniä.
Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva

27.1.2009 14:10 Suuri osa it-tukeen tulevista yhteydenotoista koskee pieniä ongelmia, jotka tietokoneen käyttäjä pystyisi hoitamaan itsekin koulutuksen avulla, toteaa asiaa selvittänyt Deferon Group.

It-yhtiö Deferonin mukaan yrityksissä on ryhdytty perehdyttämään henkilöstöä it-asioihin työn tehostamiseksi ja ajan säästämiseksi.

Deferonin mukaan noin puolet yrityksissä ilmenevistä it-ongelmista on tilapäisiä työtä haittaavia ongelmia.

Säännöllisen koulutuksen avulla ongelmia pystytään vähentämään ja niiden ratkaisemista voidaan nopeuttaa.

– Kun työntekijä tulee enemmän sinuiksi tietokoneensa käyttöjärjestelmän, sähköpostijärjestelmän tai kalenterin kanssa, hän ei ole heti sormi suussa, kun tulee jotain ongelmia, Deferonin osakas Tarmo Herlevi sanoo.

Esimerkiksi etäyhteydet ovat yleinen ongelma. Myös jaetun kalenterin, skannerin ja kännykän käyttö tuottavat ongelmia.

– Koulutuksessa voidaan näyttää esimerkiksi erilaisia vaihtoehtoja käyttää omaa sähköpostia. Jos pääkonsti ei toimi, työntekijät oppivat etsimään vaihtoehtoisia keinoja. Sähköpostit voi lukea vaikka kännykällä, jos nettiyhteydet eivät toimi.

Koulutus ei saa viedä
liikaa työaikaa

It-koulutukseen hakeutuminen useimmiten unohtuu, jos sen joutuu ostamaan erikseen. 

Myös koulutuksen kesto vaikuttaa yrityksen ja sen henkilöstön kouluttautumishalukkuuteen: koko päivän kestävä koulutus merkitsee useimmiten niin isoja vaihtoehtoiskustannuksia, että koulutuksen unohtaminen tulee yritykselle edullisemmaksi.

Koulutukseen osallistuminen on yrityksissä usein vapaaehtoista.

– Yrityksen strategiaan pitäisi kirjata se, miten henkilöstöä koulutetaan muun muassa it:n osalta. Kaikki työntekijät eivät ole välttämättä saaneet mitään koulutusta tietotekniikkaan esimerkiksi oppilaitoksissa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (14)

Huono 0
Niin,
muutama aika sitten oli eräässäkin lehdessä otsikko 'Tumpelot käyttäjät syövät koneitten tehot' (ainakin sinne päin). Ainoa kunnon ratkaisu on tietenkin valita ns. käyttäjäystävällisiä ratkaisuja, joihin mikään Deferonin tarjoama valitettavasti ei taida kuulua.
chien
Huono 4
No YT hoitaa tälläiset "osaajat" ...
YT Specialist
Huono 0
Joo, kyllä siellä deferonissa perälauta vuotaa sitä tahtia, että ei taida ihan pelkkä koulutus enää auttaa.
hoh hoijaa
Huono 0
Vastuullinen työntekijä opettelee itse omalla ajallaan harmia tuottavat ongelmat. Eikä paljoa ole vaadittu jos itse googlettaa tietoja ongelmasta. Mutta jos on täysin tumpelo tietotekniikka-asioissa, ettei edes ongelman kuvaus onnistu, niin taitaapi potkut olla tiedossa.
7
Huono 0
It-koulutukseen hakeutuminen useimmiten unohtuu, jos sen joutuu ostamaan erikseen.

Woot? Tuo lienee vain johdon hätävaraselitys, kun ei kehdata suoraan sanoa, että ei viitsitä maksaa "turhasta". Tässä siis jälleen kerran osoitus siitä, miten henkilöstön ja johdon välillä voi olla "pientä" erimielisyyttä koulutuksen tarpeesta...
kuma
Huono 1
Se on vaktaa et jotku ei vaan osaa.
Keskuksen osaaja
Huono 6
Tyhmät yritykset maksavat koulutuksesta. Viisaat ostavat käyttäjäystävällisiä tuotteita, joissa koulutuksen tarve on nolla tai ainakin minimissään.

Ei ole koskaan käyttäjien vika, jos laitetta tai ohjelmistoa ei osata käyttää. Suunnittelija ei silloin ole osannut tehdä kohderyhmälle sopivaa tuotetta, jote syy on suunnittelijan.

Käytettävyysasiantuntijat kunniaan.
Veikko
Huono 0
On se hyvä että Deferonin mainokset ovat digitodayn mielestä aina uutiskynnyksen ylittävää materiaalia.
riippumaton lehdistö
Huono 2
Jos käyttäjät toistuvasti pyytävät apua samaan pieneen ongelmaan silloin ehkä kannattaisi tehdä itse ongelmalle jotain. Lisäkoulutus on vain laastaria jolla huonoja systeemeitä toimittaneet firmat rahastavat.
TimoH
Huono 0
Täytyy sen verran sanoa, että kun se IT-tuki on ostettu, niin kynnys tukeen turvautumiseen on melko pieni. Henkilökohtaisesti saan kyllä oman koneeni pienet venkurat selvitettyä pienen tutkiskelun jälkeen. Mutta koska tuki on ostettu, käytän ongelmien selvittämiseen kuluvan ajan mielummin muuhun hyödylliseen ja pistän tukihenkilön hommiin.
Muutakin tekemistä
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

3g-verkko saapui Moskovaan

26.05.2009 Venäjän suurin matkapuhelinoperaattori MTS on ottanut Moskovassa käyttöönsä 3g-verkon ensimmäisen osan.

.