Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tilalle ServiceDesk

CSC irtautui vanhasta helpdesk-ajattelusta

CSC:n konesali Espoossa.

4.2.2009 07:34 Tieteen tietotekniikan keskus CSC kertoo kehittävänsä asiakaspalveluaan muuttamalla vanhan CSC Helpdeskin monipuolisesti toimivaksi ServiceDeskiksi.

CSC:n mukaan ServiceDeskiä hoitaa äskettäin tähän työhön palkattu koordinaattori.

CSC korostaa, että ServiceDesk helpottaa asiakkaiden vuorovaikutusta sen kanssa monella tavalla. ServiceDesk on yksi piste asiakkaiden yhteydenotoille, josta palvelua voi pyytää.

Osana ServiceDeskin kehittämistä CSC on ottanut CSC on ottanut viime kesäkuusta lähtien toiminnassa käyttöön uuden tikettijärjestelmän. Työkalu on toteutettu yhteistyössä Otaverkko Oy:n kanssa. Syyskuun alussa pidetyn ensimmäisen järjestelmän arvioinnin, ja asiantuntijoilta saadun palautteen perusteella uusi järjestelmä näyttäisi soveltuvan CSC:lle hyvin.

Uuden työkalun avulla tehtävät kanavoituvat CSC:ssä selkeää reittiä pitkin, ja ongelmien ratkaisut sekä sähköpostikirjeenvaihto tallentuvat tietokantaan. CSC:n mukaan uuden tikettijärjestelmän myötä sen oma, sisäinen tehtävien välitys helpottuu, ja ServiceDesk-koordinaattori voi seurata,että asiakkailta tulleet palvelupyynnöt saadaan tehtyä laadukkaasti ja sovitussa ajassa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (4)

Huono 0
Miten sitä nimenmuutoksella mikään oikeasti muuttuu? Toimintaa näemmä järkeistetään ja hankitaan tarpeellisia lisäresursseja, siinä kaikki.

Toisaalta, markkinoinnille annettava, mikä markkinoinnin on :-P
kuma
Huono 0
Edelliseen kommentiini lisäys: totta kai se on hyvä asia, että systeemiä kehitetään jne. Silti tuo tapa ilmoittaa asiasta kuulostaa vähän hassulta.

Ei muuta, jatkakaa :)
kuma
Huono 0
Jos mielessään karsii firmojen nimet pois, niin onhan näissä mainoksissa aina pointtiakin. Ehkä joku nyt tulee ajatelleeksi, että helpparit voivat tehdä paljon muutakin kuin opastaa Windowsin käyttämisessä.
mikrotukihenkilö
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Heidi Hautala: Lex Nokian puolustus lähellä murtumista

11.02.2009 Lex Nokia kerää kärkevää kritiikkiä uusilta tahoilta lähes päivittäin. Vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala perustaa oman vastalauseensa KRP:n tuoreeseen kannanottoon. Hän esitti It-viikolle arvionsa lain kohtalosta.

.