Microsoft ottaa Windows 7:ssa oppia Vistan mokista

Windows 7:sta on toistaiseksi saatavana ilmainen beta-versio, mutta kaupallisen version aikataulusta ei ole vielä varmuutta.
4.2.2009 12:19 Microsoft aikoo julkaista Windows 7 -käyttöjärjestelmästään kuusi eri hintaista ja eri käyttöön tarkoitettua versiota. Tällä kertaa Microsoft yrittää hoitaa versioinnin paremmin kuin Vistassa.
Ohjelmistoyhtiö Microsoft tiedotti tiitaina, että edellisten käyttöjärjestelmäjulkaisujen tapaan myös sen tulevasta Windows 7 -käyttöjärjestelmä aiotaan julkaista kuutena eri versiona.
Microsoftin Windows-johtajan Mike Ybarran mukaan yhtiö on ottanut opikseen Windows Vistasta saaduista kokemuksista Windows 7 -versioissaan.
– Ensimmäinen muutos Windows 7:ssä oli varmistaa, että kaikki versiot ovat toistensa laajennuksia. Tämä tarkoittaa, että kun käyttäjä päivittää yhdestä versiosta seuraavaan, heillä säilyvät myös kaikki edellisen version ominaisuudet.
Esimerkiksi Windows Vista Business -käyttöjärjestelmässä ei ollut videoiden ja musiikin toistoon tarkoitettua Media Center -ohjelmistoa, vaikka se saattoi olla tarpeen myös yrityskäyttäjille.
Windows Starter -versiota myydään vain valmiiksi asennettuna uusissa tietokoneissa. Versiossa voi käyttää vain kolmea ohjelmaa samanaikaisesti, eikä siinä ole läpikuultavaa Aero Glass -näkymää.
Kehittyville markkinoille Microsoft tarjoaa Windows 7 Home Basic -versiota.
Varsinaisia kuluttajille suunnattuja paketteja ovat Windows 7 Home Premium- ja Professional-versiot. Home Premiumista löytyy muun muassa Vistasta tuttu Aero sekä Mobility Center, johon on keskitetty kannettavan tietokoneen käyttöön liittyviä asioita, kuten virrankulutuksen ja langattomien nettiyhteyksien asetukset. Professional-versio on tarkoitettu etupäässä pienyrityksille, ja Home premiumiin verrattuna Professionalissa on enemmän yrityksen sisäverkon hallintaan ja käyttöön liittyviä ominaisuuksia.
Windows 7 Enterprise Edition on tarkoitettu suurille yrityksille, ja sisältää koneen etähallintaan ja tietoturvaan liittyviä työkaluja.
Niille, jotka haluavat kaiken, löytyy vielä Windows 7 Ultimate. Versiosta löytyvät kaikki Enterprise-tason tietoturvaominaisuudet, mutta se on tarkoitettu yksityisille kuluttajille, eli sen hankintaan ei tarvitse volyymilisenssiä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Ei kai tämä oikeasti ole Ovi Store?
26.05.2009 Nokian kauan odotettu sovelluskauppa osoittautui pettymykseksi käyttäjien keskuudessa. Nokia Ovi toimii hitaasti ja kärsii penikkataudeista.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (34)
Aatelkaas nyt, linuxissakin on valittavina ensin distro (red hat, gentoo, debian, ubuntu), kernelin versio (2.4.X vai 2.6.X), ottaako Gnomen vai KDE:n vai fluxboxin... jne. jne.
Kyllä microsoftin pitäis vähän ottaa mallia nyt..
On tolla Microsoftillakin noita distroja joka lähtöön.
On homeista basickiä ja Enterprise Ultra Lightia tai jotain Ultra Bra editionia. Ota niistä sitten selvää.
Applellä on nätisti yksi täysiverinen UNIX-käyttöjärjestelmä ja se on Mac Os X 10.5 Leopard tai lyhennettynä Leopard. Ei tarvitse miettiä mitään homeita, eikä distroja.
wtf??? "Hieman" rahastuksen makua.. noinhan on täysin mahdotonta käyttää konetta yhtään mihinkään.
Vistan kanssa oli jo ongelmia, että saatiin toimimaan pomon läppärissä ja lopulta siihen piti tunkea Vista Enterprise Edition, jotta sitä pystyi hallitsemaan niinkuin OIKEASTI.
Mihinkään mikkisoftan Home-versioon ei ikinä pitäisi kenenkään sekaantua ja mitä hemmettiä tarkoittaa Windows Starterin "versiossa voi käyttää vain kolmea ohjelmaa samanaikaisesti"? Tulee muuten Helldeskille (pun intended) hauskaa noitten kanssa sitten.
Aatelkaas nyt, linuxissakin on valittavina ensin distro (red hat, gentoo, debian, ubuntu), kernelin versio (2.4.X vai 2.6.X), ottaako Gnomen vai KDE:n vai fluxboxin... jne. jne.
Älä sekoita ydintä ja käyttöjärjestelmää toisiinsa. Tuolla logiikalla Mac OS X ja Solaris olisivat Windowsin eri versioita..
Windows 7:sta olisi tulossa kuusi versiota, mutta jos otetaan vertailukohdaksi vaikka Suse niin tästä ei ole kuin kolme versiota. Suse Enterprise Server, Suse Enterprise Desktop ja openSuse. Eli ei ne eri versiot ole eri käyttiksillä mitenkään tavattomia. Microsoftin käyttöjärjestelmissä versioiden määrä on aika iso ja ovat hieman turhempia, kun niitä ei ole varsinaisesti suunnattu merkittävästi eri käyttöön mutta on sitten jotain rampautettuja versioita millä ei tee oikein mitään.