Nebula suojaa pk-yritysten usb-muistit Envaultin tekniikalla
10.2.2009 15:45 Nebula on avannut uuden pk-yrityksille suunnatun tietoturvapalvelun, joka suojaa kaikkien asiakasyrityksen henkilöstön käyttämien ulkoisten usb-muistitikkujen ja -kiintolevyjen sisällön ulkopuolisilta.
Palvelun luvataan tekevän hukatuista, varastetuista ja jopa yrityksestä lähtevien työntekijöiden hallussa olevista muistilaitteista automaattisesti yritystiedon kannalta vaarattomia.
Suojatut muistilaitteet toimivat yrityksen sisällä aivan kuten ennenkin, mutta yrityksen ulkopuolella niitä ei saa luettua. Käyttäjältä palvelu ei vaadi mitään toimenpiteitä eikä hän tarvitse edes salasanaa.
Myös palvelun käyttöönottoa luvataan helpoksi. Yrityksen tarvitsee vain asentaa Windows-työasemiinsa kevyt suojausajuri. Tämän jälkeen ajuri hoitaa taustalla Nebulan palvelimen kanssa ssl-salatusti liikennöiden automaattisesti kaiken tiedostojen suojaamisesta ja avaamisesta aina käytön seurantaan ja raportointiin.
– Ulkoisten usb-massamuistien yleistyminen ja kapasiteetin kasvu aiheuttavat konkreettisen tietovuotoriskin myös pk-yrityksille. Tähän mennessä vastaava keskitetty ja yrityslähtöinen tietoturvaratkaisu on ollut vain suuryritysten ulottuvissa. Envaultin palvelu sopii kuitenkin erinomaisesti osaksi Nebulan tarjoamaa tietoturvapalveluvalikoimaa, Nebulan tekninen johtaja Rauli Arjatsalo sanoo tiedotteen mukaan.
Nebulalla on noin 10 000 yritysasiakasta. Ulkoisten muistitikkujen ja -asemien suojauspalvelua tarjotaan kuitenkin erillisenä palveluna runsaan neljän euron kuukausihintaan työasemaa kohden.
Asiakkaina isoja organisaatioita
"kahden käden sormiin mahtuva määrä"
VTT:n spin-offina kaksi vuotta sitten aloittaneelle Envaultille Nebula on ensimmäinen teknologiaa palveluna myyvä kumppani.
– Palvelumalli on uusi avaus Envaultille, ja olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöstä. Yhdessä Nebulan kanssa pystymme tehokkaasti tarjoamaan suojausta myös niille yrityksille, joilla ei ole omia palvelimia, Envaultin toimitusjohtaja Harri Rautio kertoo.
Viime kesänä lanseerattua ratkaisua on tähän mennessä myyty suoraan Suomessa isoille yrityksille ja julkishallinnon organisaatioille. Palvelumyyntikumppaneita on Raution mukaan tulossa jatkossa lisääkin.
Yli 500 käyttäjän asiakkuuksia on Raution mukaan kertynyt "kahden käden sormiin mahtuva määrä".
Vientimahdollisuuksia on ensimmäisenä lähdetty kartoittamaan Lähi-idässä.
Envaultin holvaukseksi nimeämässä ratkaisussa suojattava tieto ensin salataan AES256-algoritmilla, minkä jälkeen tiedosta poistetaan pieniä palasia, joita säilytetään keskitetysti niin sanotulla holvipalvelimella.
Holvattu tieto on käytettävissä vain, kun rekisteröidyllä käyttäjällä on yhteys holvipalvelimeen. Tällöin usb-suojattujen laitteiden käyttöä voidaan helposti ja automaattisesti hallita holvipalvelimen kautta.
Palveluratkaisussa Nebula hallinnoi holvipalvelinta asiakkaan puolesta, ja vain asiakkaan työntekijöiden on mahdollista lukea usb-muisteilla olevia tiedostoja. Asiakkaan käyttäjien ja työasemien tunnistaminen tapahtuu automaattisesti, eikä vaadi salasanoja tai käyttäjän toimenpiteitä.
Asiakasyrityksen niin halutessa henkilöstö voi käyttää holvattuja usb-muistilaitteitaan turvallisesti myös yrityksen ulkopuolella. Holvatun laitteen offline-osiota voidaan käyttää esimerkiksi haluttaessa tarkoituksella viedä tiedostoja yhtiön asiakkaille tai partnereille, joiden työasemista ei luonnollisesti ole pääsyä holvauspalvelimelle. Asiakasyritys pystyy rajoittamaan ja valvomaan myös tätä offline-käyttöä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Ei kai tämä oikeasti ole Ovi Store?
26.05.2009 Nokian kauan odotettu sovelluskauppa osoittautui pettymykseksi käyttäjien keskuudessa. Nokia Ovi toimii hitaasti ja kärsii penikkataudeista.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (9)
Nebulan sähköongelmat koettelivat 1 500 palvelinta.
Kuva: Matias Mäki
18.8.2008 07:52 Internet-palveluja tarjoavan Nebulan sunnuntaina alkaneet palvelinongelmat koskettivat yhtiön mukaan pahimmillaan noin 1 500 palvelinta ja 8 000 asiakasta.
Nebula kertoo, että valtaosa palveluista palautui sunnuntaina noin kello 21.45 ja henkilökunta työskentelee saadakseen kaikki ongelmat korjattua mahdollisimman nopeasti.
* Suosittele
* 2 suositusta
* Tulosta
* Pdf-versio
* Kuuntele
* Kommentoi
* Lähetä kaverille
Nebulan Lauttasaaren konesalissa ups-järjestelmiä syöttävä pääkeskus vaurioitui sunnuntaina illansuussa. Valmistusvian takia ylikuumentunut pääkytkin suli ja katkaisi yhden vaiheen sähkönsyötön.
Nebulan mukaan vika esti sähkönsyötön ups-järjestelmille ja tämän vuoksi sähkönsyöttö katkesi osaan palvelimista akkukapasiteetin loputtua. Ups-järjestelmät pitivät sähkönsyötön toiminnassa noin kello 20 asti. Uudelleenjärjestelyt aloitettiin välittömästi, ja ne jatkuvat edelleen, Nebulasta huomautetaan.
Ilmastointi sekä korvaava sähkönsyöttö on saatu toimintaan.
Palvelinkeskuksen sähkönsyöttö on Nebulan mukaan edelleen vajaa. Pääkeskuksen korjaamista oli määrä jatkaa maanantaiaamuna.
- Saatuamme varaosat keskukseen seuraa korjaustyöstä lyhyt sähkökatko ups-järjestelmille. Ups-järjestelmien akustot ovat täyteen ladatut, joten tästä operaatiosta ei pitäisi syntyä uutta katkoa asiakkaille, kerrotaan Nebulan tiedotteessa. "
Nebulan palvelussa on oletusarvona 14 päivän välimuistitus työasemien puolella, joten suojatut laitteet toimivat parikin viikkoa off-line ilman verkkoyhteyttä.
Eli siis kun kirjoitan omalle tikulleni dataa, automaattisesti ne "holvatut" palaset siirretään kahden viikon cacheen jokaiselle liitetylle koneelle? Jos et tätä tarkoittanut niin tuo kahden viikon cache ei ole mitenkään merkityksellinen. En kuitenkaan pysty lukemaan tietoja kuin yhdellä koneella jos cache on vain siinä koneessa.
Mutta itsekin vielä ihmettelen mihin firman sisällä tarvitaan salattuja muistitikkuja kun se verkko on keksitty. Kai tämä on jotain niin hienoa ettei tällaiset tavalliset alalla toimijat ymmärrä.
http://www.truecrypt.org/
a) konesalin lämpötila noussut 40
b) sähkönsyöttö katkennut (5 kertaa)
c) verkko katkennut
Näistä ei sitten tiedoteta, tai jotain tämän tyyppistä kuten tänään (ote sivuilta):
Lauttasaaren toisen laitesalin virransyöttöä suojaavaa UPS-järjestelmää jouduttiin huoltamaan keskiviikkona.
Huoltotyön yhteydessä toteutettu huolto-ohitustilaan siirtyminen aiheutti osalle kyseisen UPS-laitteen takana olevista palvelimista joidenkin sekunnin tuhannesosien pituisen katkoksen sähkönsyöttöön noin kello 11:10.
Tämän vuoksi pieni osa palvelimista, joita kyseinen järjestelmä suojaa, uudelleenkäynnistyi.