"It-mokia tapahtuu jatkuvasti"

Kuva: Aleksi Moisio
12.2.2009 11:02 Yrityksillä ei ole enää varaa antaa it-järjestelmien epäonnistua.
Madonna ilmoitti keikkailevansa Suomessa. Lipunmyynti alkoi. Syntyi kaaos.
Konserttilippujen myyntiä hoitaneen Lippupisteen verkkokauppa ruuhkautui pahoin. Puhelinmyynti takkusi. Ja asiakkaat ärtyivät.
– Tällaista tapahtuu jatkuvasti, sanoo ohjelmistoyhtiö CA:n ulkopuolinen neuvonantaja Malcolm Fry.
Fryn mukaan suurin osa it-ongelmista saa alkunsa pienistä virheistä. Ne pitäisi pystyä estämään.
– Kun menin teatteriin viime viikolla, ensimmäinen varaukseni epäonnistui. Täytin lomakkeen, painoin nappia vahvistaakseni varaukseni, ja sain eteeni ilmoituksen: "Page not found".
– Menin paniikkiin, sillä pelkäsin menettäneeni lippuni. Minulla oli kaksi parasta lippua koko teatteriin ja nyt ne olivat mennyttä!
– Kotiin ei ollut menemistä roskalippujen kanssa. Yhtä hyvin olisin voinut mennä ulos lumihankeen ja kuolla.
Kun it
alkoi kiinnostaa
Fryn mukaan it-osastoilla ei ole varaa epäonnistua enää nykyisin, kun ne ovat tekemisissä suoraan asiakkaan kanssa.
Tämä ilmiö on kiihtynyt 2000-luvulla, ja muutos näkyy myös yritysjohdon asenteissa.
– Aikaisemmin toimitusjohtajat eivät välittäneet siitä toimivatko it-järjestelmät. Nyt niistä ollaan kiinnostuneita.
Miten sitten ratkaista ongelmat?
Ei uskontoa
itilistä
Vuonna 1967 it-uransa aloittanut Fry on kirjoittanut useita kirjoja muun muassa käyttäjätuesta.
Fry oli myös mukana luomassa itil-konseptia, ja nyt hän kiertää maailmaa ohjelmistojätti CA:n laskuun neuvonantajana.
Siksi hänen vastauksensa it-toimintojen parantamiseen on itil (Information Technology Infrastructure Library), it-projekteissa käytettävä parhaiden käytäntöjen kokoelma.
Itiliä on kritisoitu raskaaksi ja jäykäksi. Fryn mukaan itil ei saakaan olla uskonto.
– Itil on kehys, ei metodologia, Fry sanoo.
Hänen mukaansa on olemassa itil-fanaatikkoja, jotka yrittävät soveltaa konseptia jokaiseen paikkaan organisaatiosta ja tilanteesta riippumatta.
Malcolm Fry
Vuonna 1967 it-uransa aloittanut englantilainen konsultti Malcolm Fry on itil-konkari. Hän on työskennellyt itilin parissa parikymmentä vuotta, ja kirjoittanut sitä ennen it-palveluista ja käyttäjätuesta.
Fry oli mukana ITIL Advisory Groupissa, joka valvoi itilin kolmannen version työstämistä.
Vastapainona toimivat taas anti-itil-fanaatikot.
– Yhdessä organisaatiossa tietohallintojohtaja ei esimerkiksi voinut kertoa pomolleen parantaneensa tilannetta itilin avulla.
Frylle itselleen itil on työkalusarja. Ja apuna parempaa kohti voi käyttää myös muita konsepteja, kuten cobitia ja Six sigmaa.
– Ihmiset tuppaavat unohtamaan, ettei itiliä tarvitse soveltaa jokaiseen toimintoon.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Ei kai tämä oikeasti ole Ovi Store?
26.05.2009 Nokian kauan odotettu sovelluskauppa osoittautui pettymykseksi käyttäjien keskuudessa. Nokia Ovi toimii hitaasti ja kärsii penikkataudeista.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (11)
Se meni sammon mukaan loistavasti!
Vain muutamia yksittäistapauksia.
Mikä ihmeen "it"? Suomen kielessä lyhenteet kirjoitetaan isoilla kirjaimilla. Ihan vaan vinkkinä.
Mikä ihmeen "it"? Suomen kielessä lyhenteet kirjoitetaan isoilla kirjaimilla. Ihan vaan vinkkinä.
Tästä voit tarkistaa kantasi:
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2149
Mikä ihmeen "it"? Suomen kielessä lyhenteet kirjoitetaan isoilla kirjaimilla. Ihan vaan vinkkinä.
Aika monet tietotekniikkalehdet kirjoittavat kyllä ihan reilusti pienellä...
Mikä ihmeen "it"? Suomen kielessä lyhenteet kirjoitetaan isoilla kirjaimilla. Ihan vaan vinkkinä.
Aika monet tietotekniikkalehdet kirjoittavat kyllä ihan reilusti pienellä...
Niinpä. Suomen kieli oppi taitaa muuttua lähi aikoina finglishin suuntaan muutenkin. Turhaan opettelin äidin kieltä perus koulussa teini ikäisenä nykyäänhän ei tarvitse muistaa isojakirjaimia tai yhdys sanojakaan missään.
TJ:stä alkaen tulisi firmaa ohjata yhteisesti sovittua käytäntöjä noudattaen ja prosesseja jatkuvasta parantaen vaan kun yksi soutaa ja toinen huopaa niin lopputulos on selvä vaikka juhlapuheissa vakuutetaan aivan päinvastaista.
Komppaan tätä täysin. Tuollaisesta 'liittoudumme puolellesi varmistamaan että järjestelmätoimitukset menevät sujuvasti' tyylisestä toiminnasta on alkanut saamaan jo liiketoimintaa. Eli alamme olla pisteessä missä jotkut ovat jo valmiita maksamaan erikseen siitä että etteivät tule tallatuksi huonojen järjestelmätoimittajien toimesta.
- Jani
http://www.clarifiednetworks.com