Microsoft ja Red Hat kimppaan virtualisoinnissa

Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
17.2.2009 16:19 Red Hatin Linux toimii vieraana Microsoftin hypervisorin päällä ja Microsoftin Windows myöhemmin Red Hatin hypervisorin päällä.
Microsoft ja Red Hat kertoivat maanantaina huolehtivansa sekaympäristöisten asiakkaidensa iloksi, että palvelin-Linux ja palvelin-Windows toimivat jatkossa paremmin yhteen.
Sopimus tuo mieleen Microsoftin ja Novellin välisen kumppanuuden, joka aiheutti paljon ristiriitoja avoimen koodin väen parissa. Mutta Red Hat -diili on huomattavasti yksinkertaisempi, ZDNet korostaa. Kyse on yhteisille asiakkaille tarjottavasta ja palvelinten virtualisointiin liittyvästä teknisestä tuesta.
Red Hat ei esimerkiksi lupautunut lisensoimaan Microsoftin patentteja suojatakseen asiakkaitaan Microsoftin mahdollisilta patenttikanteilta.
The Register katsoo, että käytännössä asiakkaiden paine pakotti Microsoftin ja Red Hatin yhteistyöhön.
Sopimuksen alkajaisiksi tuetaan Red Hat Enterprise Linux 5.2:hta ja 5.3:a Windows 2008 Hyper-V:llä. Mutta Microsoftin tuotteita ei voi ilmeisesti ajaa RHEL:n Xenillä, koska Red Hat on vaihtamassa omaan KVM-pohjaiseen hypervisoriin, jolle ei ole vielä saatu sertifiointia Microsoftin SVVP-ohjelmalta (server virtualization validation program).
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Ei kai tämä oikeasti ole Ovi Store?
26.05.2009 Nokian kauan odotettu sovelluskauppa osoittautui pettymykseksi käyttäjien keskuudessa. Nokia Ovi toimii hitaasti ja kärsii penikkataudeista.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (4)