Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ensin Sipoossa

Ingmanin jäätelöt Microsoftin ohjaukseen

Kuva: Taloussanomat

24.2.2009 16:37 Ingman Ice Cream Oy Ab ohjaa toimintaansa jatkossa Microsoft Dynamics NAV -pohjaisella ratkaisulla.

Toimituksesta vastaa turkulainen Mavisystems, ja toiminnanohjausjärjestelmä otetaan käyttöön aluksi Ingman Ice Creamin Sipoon yksikössä, jossa järjestelmän ensimmäisen osan suunnitellaan olevan valmis tuotantoon vuoden kuluttua. Järjestelmä tullaan vaiheittain ottamaan käyttöön myös kaikissa tytäryhtiöissä.

– Tavoitteenamme oli hankkia nykyaikainen, dynaaminen ja helposti muokattava järjestelmä, joka vastaa liiketoimintamme prosessien vaatimuksiin. Erityisen tärkeitä ominaisuuksia erp:ssä tulevat olemaan raportoinnin monipuolisuus ja tietojen siirron helppous, kertoo Ingman Ice Creamin tietohallintopäällikkö Kimmo Pelkonen tiedotteessa.

– Toiminnanohjausjärjestelmän suunnittelu ja toteutus vaatii osaajia, jotka ovat perehtyneet asiakkaan liiketoimintaan ja ymmärtävät tuotannon erityispiirteet, toteaa puolestaan Mavisystems Oy:n toimitusjohtaja Timo Juhala.

Juhala ei ollut tavoitettavissa kertomaan yhtiönsä NAV-osaajien riittävyydestä. Mavisystemsin tavoin Dynamics NAV -ratkaisuja myyvä EmCe kertoi hiljattain omista haasteistaan uusien ratkaisuasiantuntijoiden palkkaamiseksi.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (18)

Huono 0
Tämäpäs herkullinen uutinen, lips!
slurp
blue ice cream of death
oli jäätelö hyvää kun yksin söi
Kylläpä ottaa Ingmanin thp isoja riskejä kun lähtee vaativaa hanketta viemään läpi pikkunarikan kanssa, jossa tuoteosaaminen on ihan parin osaajan varassa.
Pena
MS Dynamicsin valta kasvaa - mutta mikäpä tässä, kerrankin MS-järjestelmä jota voi kehua avoimuudesta. Melko avoimet ovat markkinatkin tämän ympärillä, eivätkä pistä nokkiinsa edes Linux-pohjaisista kustomoinneista Dynamics-softien ympärille.

Ehkäpä MS on ERP-markkinoille mennessään oppinut jotain aiemmista virheistä?
Kyuu Eturautti

Mikä tässä on positiivista ja varsinkaan avointa?
tjaa
Missäs ovat linux-vaihtoehdot. Niinpä. On se hauska koodata jotain pientä open source -projektia vaan kun pitäisi tehdä oikeasti toimivaa niin rahkeet loppuvat.

Hyvänä esimerkkinä MySQL. Sopii johonkin php-sivustoille mutta yrityksien tärkeisiin järjestelmiin sillä ei ole asiaa. Katsokaa avoimia bugeja. Kriittisiä bugeja jotka ovat olleet auki vuosia koska open source -moraali on se että tehdään vaan hauskoja juttuja. Bugeja ei voi edes korjata koska kyseisen softan lähdekoodeja ei ole kunnolla dokumentoitu. Ei ole myöskään mitään arkkitehtuurispeksiä jne. joten parempi ottaa oracle/ms sql server.
Missä linux
"Missäs ovat linux-vaihtoehdot. Niinpä. On se hauska koodata jotain pientä open source -projektia vaan kun pitäisi tehdä oikeasti toimivaa niin rahkeet loppuvat.

Hyvänä esimerkkinä MySQL. Sopii johonkin php-sivustoille mutta yrityksien tärkeisiin järjestelmiin sillä ei ole asiaa. Katsokaa avoimia bugeja. Kriittisiä bugeja jotka ovat olleet auki vuosia koska open source -moraali on se että tehdään vaan hauskoja juttuja. Bugeja ei voi edes korjata koska kyseisen softan lähdekoodeja ei ole kunnolla dokumentoitu. Ei ole myöskään mitään arkkitehtuurispeksiä jne. joten parempi ottaa oracle/ms sql server."

Ei ne M$ "ohjelmanlähdekoodit" ole dokumentoitu. Ai niin ne on suljettuja ja rajoitettuja. Paremmat speksit noissa opensource softissa on kuin suljetuissa.
Gooseman_1337

jokurandom1234
Missäs ovat linux-vaihtoehdot. Niinpä. On se hauska koodata jotain pientä open source -projektia vaan kun pitäisi tehdä oikeasti toimivaa niin rahkeet loppuvat.

- -

MySQL "pieni open source -projekti"? Jos miljardiluokan bisnes on pientä, mikä on isoa?

Niin, ja missä Linux? .. supertietokoneissa ja tietotekniikka-keskeisissä palveluissa; ennenkään ei tietoteknistä osaamista ole meijeriyhtiöistä etsitty tai sieltä sitä oletettu löytyvän.

--

Kuka tälläistä promootiotyötä viitsii jatkuvasti näissä kommenttiosioissa tehdä - joko se on yksi henkilö tai monta hölmöä; useampia tuskin mikään yhtiö palkkaisi internet-näkyvyyttä varmistamaan. Mikä lie muiden omistamissa suuryrityksissä sydämelle läheistä - epävarmuus omista valinnoistako?
slurp
Hyvänä esimerkkinä MySQL. Sopii johonkin php-sivustoille mutta yrityksien tärkeisiin järjestelmiin sillä ei ole asiaa.

Meillä on MySQL käytössä tuhansien käyttäjien ympäristössä.
Ja hienosti toimii
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.

Kolme vuotta sitten

Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa

26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.

.