Palvelinten ylikuormitus syyllinen Gmail-katkoon

Vaikka Gmailiin olisi päässyt kirjautumaan sisään, sähköpostin lähettäminen ei aina onnistunut.
25.2.2009 13:44 (päivitetty 13:51) Googlen sähköpostipalvelun eilinen katkos johtui yhtiön mukaan eurooppalaisen palvelinkeskuksen ylikuormittumisesta.
Syy hakukonejätti Googlen sähköpostipalvelu Gmailin eiliseen katkokseen on selvinnyt.
Joitain tunteja kestänyt katkos kosketti käyttäjiä eri puolilla maailmaa. Katkos johtui eurooppalaisessa palvelinkeskuksessa tehdyistä huoltotoimenpiteistä.
– Uudella koodilla, joka pyrkii pitämään datan maantieteellisesti lähellä omistajaansa, oli odottamattomia sivuvaikutuksia, jotka ruuhkauttivat toisen palvelinkeskuksen Euroopassa, Gmailin luotettavuuspäällikkö
Tämä puolestaan johti ongelmien leviämiseen palvelinkeskuksesta toiseen ja katkaisi lopulta useiden käyttäjien pääsyn Gmailiin.
Cruzin mukaan Googlella kului noin tunti siihen, että se sai tilanteen hallintaansa.
Googlella on useita palvelinkeskuksia Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.
12. helmikuuta Google ilmoitti ostavansa metsäyhtiö Stora Ensolta Summan tehtaan toimitilat ja rakentavansa sinne palvelinkeskuksen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta
26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.
Kolme vuotta sitten
Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa
26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (6)
Kaiken lisäksi ongelma on vielä levinnyt eli kyse ei ole mistään odottamattomasta jutusta vaan kämmäämisestä tai siitä että googlella kaikki koodi on enemmän tai vähemmän beta-vaiheessa. Eivät uskalla sanoa minkään softan tms. olevan valmista jotta voivat aina selittää "no tää on vasta beta" vaikka beta-vaihe kestäisi kymmenen vuotta.
Yleisesti ottaen harva koodi yhtään missään on edes beta vaihessa, kutsutaan sitä sitten millä "nimellä" mitä tahansa.
Kaiken lisäksi ongelma on vielä levinnyt eli kyse ei ole mistään odottamattomasta jutusta vaan kämmäämisestä tai siitä että googlella kaikki koodi on enemmän tai vähemmän beta-vaiheessa. Eivät uskalla sanoa minkään softan tms. olevan valmista jotta voivat aina selittää "no tää on vasta beta" vaikka beta-vaihe kestäisi kymmenen vuotta.
Tälläisen systeemin täydellinen testaaminen vaatisi toisen samanlaisen samalla kuormalla.
Kyllä se on niin, että tuotantoon vienti on aina se viimeinen testi. Pitää vain olla hyvät toipumissunnitelmat.
No jos on valittamista niin tee itse parempi tsydeemi ja pidä pääs kiinni pösilö.
Niin! Ei Googlen mokia saa arvostella. Ainoastaan Tieto(Enatorin) ja Microsoftin vastaavia!!