Microsoft nimesi Googlen tappajan Kumoksi
3.3.2009 15:21 Microsoftin uutta, koodinimellä Kumo kulkevaa online-hakukonetta testaillaan yhtiön sisäisessä verkossa.
Microsoftin edustaja kertoi alkuviikosta julkisuudessa, että yhtiö kehittelee uutta versiota Live Search -hakukoneestaan. Yhtiö käyttää koodinimeä Kumo, mikä japanin kielessä tarkoittaa hämähäkkiä.
Microsoftin uusi hakukone on tarkoitettu markkinajohtaja Googlen ja Yahoon kilpailijaksi.
Kumo.com -hakukoneesta on saatu ensimmäiset tiedot Microsoftin sisäisestä muistiosta, jonka yhtiön tutkimusyksikkö lähetti maanantaina online palvelut -liiketoimintayksikölle. Muistio ei kuitenkaan paljasta tarkempia yksityiskohtia Kumo.comista.
Muistiossa Microsoftin online-toiminnoista vastaava johtaja Satya Nadella kertoo, että Kumo.com on testiryhmän käyttämä nimi.
Kumo.com toimii toistaiseksi vain yhtiön sisäisessä verkossa. Lähipäivinä yhtiön on tarkoitus avata testisivut Microsoftin työntekijöille ja kerätä käyttäjäkokemuksia.
Nadella kertoo testeistä, että hakutuloksissa on paremmin otettu huomioon eri maiden väliset erot. Kumo.comissa selainpalkki tulee sivun vasempaan laitaan. Sivulla näkyy istunnon historia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:00 Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 09:20 Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 3.2. Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 3.2. Seuraava Test Drive on Ferrareita pullollaan
- 3.2. Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin
- 3.2. Elisan tulos parani yllättäen
- 3.2. Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä
- 3.2. Lehden Facebook-ennustus meni täysin pieleen
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta
- 3.2. Google palkkasi portsarin Android Markettiin
- 3.2. Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 2.2. IDC: Nokia myi eniten, Samsung on jo lähellä
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 2.2. Nasa ei löytänyt natseja kuusta
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 1.2. Uusi hcg-dieettihuijaus leviää Facebookissa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Android on yleisin vessapuhelin
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 1.2. Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 1.2. Apple etsii television osia
- 2.2. Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Windows Phone Apollon salat vuotivat 00:00
- Poliisi sulki suositun tiedostonjakopalvelun Ukrainassa 12:59
- Tynkä linkki arveluttaa? Pidennä se 16:50
- Megaupload-data: Turvassa vielä tovin 15:11
- Kim.com on tyhjää täynnä 11:50
- Suomen kyberpuolustus kiiltää vertailussa 00:41
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Matti Virtanen: Perlos ei estä irtisanomisuhkalaisia työllistymästä
04.02.2007 Perlos kiistää väitteet siitä, ettei se sallisi irtisanomisuhan alla olevia työntekijöitään työllistymästä. Toimitusjohtaja Matti Virtasen mukaan Perlos päinvastoin tukee uusia mahdollisuuksia työllistyä.
Kolme vuotta sitten
Mersun kojelauta suoltaa Destian liikennetietoa
04.02.2009 Destia ja Mercedes-Benz lupaavat suomalaisille autoilijoille tarkkaa, ajantasaista tietoa liikenteestä ja keliolosuhteista.
Taloussanomat
- Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi 06:01
- Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy 06:08
- Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa 06:18
- HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta 09:44
- Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa 15:45
- Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen 19:50
- Jättipankkeja epäillään salaliitosta 16:06
- Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan 21:08
- Reuters: Nokia Siemensille etsitään uutta toimitusjohtajaa 16:44
- Sota-ajan Jallu palaa takaisin 15:52
- » Taloussanomat.fi










Kommentit (10)
online hakukone?
online palvelut?
Sehän vastaakin testailua world wide webissä. Mutta hienoa, että yrittäjiä riittää, kilpailu ei ole pahasta, vaikkei vielä googlen voittanutta.
Sehän vastaakin testailua world wide webissä. Mutta hienoa, että yrittäjiä riittää, kilpailu ei ole pahasta, vaikkei vielä googlen voittanutta.
Mistä tiedät ettei ole googlen voittanutta? Olen aivan 100% varma että käytät 99,99% pelkästään googlea eli et oikeasti edes tiedä millaisia hakutuloksia muut antavat. Käytä kolme kuukautta jotain muita niin sen jälkeen voit sanoa jotain. Ja aivan turha pistää replyä että "kyllä mä käytänkin" koska jos oikeasti käyttäisit niin olisit sen maininnut etkä vain toistaisi apinan lailla "google on paras, google on paras" mantraasi.
DirectX = OpenGL:n "tappaja"
Silverlight = Flashin "tappaja"
Puhumattakaan ActiveX:stä, joka pitäisi kieltää lailla.