Apple julkisti Intelin salaisen prosessorin
4.3.2009 08:37 Apple on julkistanut Mac Pro -tuotelinjassaan Intelin uudet Nehalem-Xeonit, joita siruvalmistaja Intel on yrittänyt pitää salassa maaliskuun loppuun asti.
Apple ilmoittaa, että uusilla Mac Pro -malleilla on ensi viikosta lähtien parhaimmillaan päivien, ei viikkojen toimitusaika.
Apple ilmoittaa, että yhden prosessorin Mac Pro -malleissa käytetään Nehalem-Xeonien mallisarjaa 3500, ja niiden kellotaajuudet ovat 2,66 ja 2,93 gigahertsiä.
Järeämmässä Pro-mallistossa on kaksi prosessoria Nehalem-Xeonin mallisarjasta 5500, joiden kellotaajuudet ovat joko 2,66 tai 2,93 gigahertsiä.
Nehalem-Xeoneissa on sisäinen kolmekanavainen muistiohjain ddr3-muisteille, ja sovelluksia nopeutetaan kahdeksalla megatavulla L3-muistia, joka on jaettu neljän ytimen kesken. Lisäksi prosessorilla on hypersäikeistämiseen nojautuvalla teknologialla neljä lisäydintä, jotka tuovat noin 20 prosenttia lisää nopeutta säikeellisiin ohjelmiin. Käyttöjärjestelmälle tämä kokonaisuus näkyy kahdeksana prosessorina.
Tehot kasvavat
selvästi
Applen mukaan uusilla laitteilla pystytään tuplaamaan tehot entiseen mallisarjaan verrattuna. Yhtiön mukaan kolmikanavainen dd3-arkkitehtuuri vähentää muistin odotusaikoja ddr-2:een verrattuna 40 prosenttia.
Apple kertoo verranneensa helmikuussa uutta Mac Pro-mallia, jossa oli kaksi 2,93 gigahertsin neliytimellistä Nehalem-Xeon-prosessoria ja kuusi gigatavua ddr3-muisteja, vanhaan Mac Prohon, joka oli varustettu kahdella neljän ytimen Xeonilla ja kahdeksalla gigatavun ddr2-muisteilla. Stream 5.8 -testissä uusi sukupolvi oli lähes kolme kertaa tehokkaampi kuin vanha.
Apple Pron yhden prosessorin mallit irtoavat halvimmillaan 2 300 eurolla. Kahden prosessorin Mac Pron lähtöhinta on noin 3 000 euroa.
Uusiin malleihin voi asennuttaa neljä näytönohjainta ja runsaasti kiintolevytilaa eri standardien mukaan. Laitteissa on viisi usb-porttia ja neljä Firewire 800 -paikkaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet
26.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (71)
Olis vissiin pitänyt olla iTeoho ;)
Digitoday on Internet ajassa. Huuhaa kulkee reaaliajassa ja oikea tieto ei välttämättä koskaan.
Tätä tämä on.
Silti ovat halpoja.