Myös Hotmail temppuili laajalti

Käyttäjät törmäsivät ilmoitukseen, jonka mukaan palvelin oli liian ruuhkainen.
Kuva: Jukka Ritola / Lehtikuva
13.3.2009 13:03 Torstaina oli Microsoftin Hotmail-palvelun vuoro laota laajalti ja moneksi tunniksi. Syy sähköpostipalvelun vikaan ei ole vielä selvillä.
Aikaisemmin tällä viikolla Googlen kilpaileva Gmail-palvelu onnahteli jälleen kerran. Torstaina Microsoftin Hotmail pimeni moneksi tunniksi useilta käyttäjiltä, uutispalvelu IDG kirjoittaa.
Microsoft ilmoittaa korjanneesta vian, mutta ei sanonut mitään syystä.
– Palvelu on palautettu kaikille käyttäjille, ja ryhdymme toimenpiteisiin, jotta tällaista ei tapahtuisi enää uudestaan, yhtiön blogissa sanotaan.
Microsoft alkoi kuulla ongelmista torstaina noin kello 19 Suomen aikaa. Palvelu korjattiin puolenyön paikkeilla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Paperilla pelaamista
10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.
Kolme vuotta sitten
Gmail voi ohittaa Hotmailin vuoden loppuun mennessä
10.02.2009 ComScoren mittausten mukaan Gmaililla ja Hotmaililla voisi molemmilla olla reilut 40 miljoonaa käyttäjää loppuvuonna.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Pankkiireilla on uusi suosikkiaine: Testosteroni 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (7)
Onko tässä kyseessä epävirallinen ennätys?!
Windows joka on pysynyt kuukauden pystyssä ilman uudelleenkäynnistystä?
Onko tässä kyseessä epävirallinen ennätys?!
Windows joka on pysynyt kuukauden pystyssä ilman uudelleenkäynnistystä?
Toki virheitä meilläkin, mutta laita Linux, se on virheetön.
Pyrimme parantamaan tuotettamme jatkuvasti, julkaisemme uusia kehitysversiota ja kuuntelemme
asiakkaitamme.
Olemme markkinoiden johtava käyttöjärjestelmien myyjä. Ja syystä.
Windows tarjoaa alustan monille erilaisille sovelletuksille, alkaen tekstinkäsittelystä raskaaseen numeronmurskaamiseen.
NASA luottaa meihin, miksi et sinäkin ?
Onko tässä kyseessä epävirallinen ennätys?!
Windows joka on pysynyt kuukauden pystyssä ilman uudelleenkäynnistystä?
Alkaa jo hieman väsyttää. Windows pysyy käynnissä maailman tappiin asti. Erilaiset sovellutukset joskus kaatavat. Ulkopuolisten.
Toki virheitä meilläkin, mutta laita Linux, se on virheetön.
Pyrimme parantamaan tuotettamme jatkuvasti, julkaisemme uusia kehitysversiota ja kuuntelemme
asiakkaitamme.
Olemme markkinoiden johtava käyttöjärjestelmien myyjä. Ja syystä.
Windows tarjoaa alustan monille erilaisille sovelletuksille, alkaen tekstinkäsittelystä raskaaseen numeronmurskaamiseen.
NASA luottaa meihin, miksi et sinäkin ?
Huoh... Miten relevantti ja älykäs kommentti ja liittyy varmaan uutiseenkin taas ihan täysin.
Minun on välistä todella vaikea käsittää teitä Linux-fundamentalisteja.
Heti, kun vähänkin jossain välähtää Microsoft tai ihan mikä muukin "suljetun lähdekoodin" vihtahousuun viittaava termi, teistä on täällä joku samantien paukuttamassa henkseleitä, että "hahhahhaa tyhmät windows-käyttäjät, meilläpäs onkin kaikki paremmin kun koneessani on uptime sitä ja uptime tätä ja kaikki on meillä paremmin, kun olemme niin opensourcea että silmät putoaa päästä".
Pieni realiteettien tarkistus olisi teilläkin paikallaan välistä. Sillä ei ole sen kärynneen puupenninkään merkitystä, mikä käyttöjärjestelmä siellä on pyörimässä, jos kone toimii muutoin OK ja se vastaa henkilön omia tarpeita. Silloin kun kone vastaa tarpeisiin, sillä ei ole mitään merkitystä, joudutaanko kone boottaamaan milloin minkäkin syyn vuoksi.
Uptime on vain informatiivinen laskuri, jonka tuottama lukema on loppujen lopuksi mitään tarkoittamaton. Teidän kannaltanne ikävä kyllä se ei ole millään muotoa paremmuustekijä eikä erota koneen käyttöjärjestelmän käyttäjää tai edes käyttöjärjestelmää paremmuudessa millään tapaa.
Vain Linux-fundamentalistit ovat onnistuneet tekemään uptimesta lähes uskonnon kaltaisen absoluuttisen, kiistattoman totuuden. Ikävä vain teille, että kaikkia ei uptime-lukema kiinnosta lainkaan.