Cisco iskee konesalien palvelinmarkkinoille

Ciscon Tommi Salli (vas.) tuntee kaikki toistakymmentä UCS-pilottia. Suomen teknologiajohtaja Tommi Saxelinin mukaan alkuun pääsee konesalin nurkassa.
Kuva: Jarmo Lahti
17.3.2009 17:28 Cisco tulee tosissaan konesalien palvelinmarkkinoille. Sen Unified Computing -arkkitehtuurin julkistustilaisuuden todistajajoukkokin oli tunnetuimpien ict-teknologiayritysten ylintä johtoa.
Pääjohtaja John Chambersin johdolla todistuksensa ja tukensa Ciscolle antoivat eilen illalla Intelin Paul Otellini, EMC:n Joe Tucci, BMC:n Bob Beauchamp, VMwaren Paul Maritz ja Accenturen William D. Green. Microsoftin puhemiehenä esiintyi palvelimista vastaava Bob Muglia.
He osallistuivat Ciscon telekonferenssipisteistä, jotka kattoivat kaikkiaan 11 kaupunkia Yhdysvalloissa ja Euroopassa.
Ciscon tuloa konesalien palvelinmarkkinoille on Ciscon sisällä ja ydinkumppaneiden kanssa valmisteltu vuosia. Ammatti- ja talouslehdissä spekulointia on alkanut näkyä viimeisen puolen vuoden aikana.
Eilinen julkistus toi vahvan kumppaniverkoston, "ekosysteemin", esittelyn lisäksi esiin kuitenkin lähinnä vasta tietokonekeskusten siilot eli esimerkiksi palvelimet, virtualisoinnin ja tallennuksen yhteen hallintanäkymään teollisuusstandardien avulla vievän arkkitehtuurin.

Niitä on jo, tässäkin 8 korttipalvelinta. Tietoja Ciscon palvelimista saa kuitenkin vasta Intelin julkaistua Nehalem-Xeon -prosessorinsa.
Kuva: Cisco
Konkreettisista California-nimellä huhutuista palvelimista tarkempia tietoja on luvassa vasta lähiviikkoina, kun Intel julkistaa niiden moottorina toimivan Nehalem-Xeon -prosessorinsa.
Sen muistinkäsittelyä on uusissa palvelimissa petrattu Ciscon viime vuonna ostaman Nuova Systemsin kehittämillä tekniikoilla niin, että palvelimet muun muassa pystyvät pyörittämään useampia virtuaalikoneita kuin perusmallit.
Eilen Ciscon julkistustilaisuudessa kuitenkin uskallettiin jo luvata kilpaileviin konesalien palvelinratkaisuihin verrattuna 20 prosenttia pienempiä investointi- ja 30 prosenttia pienempiä käyttökustannuksia.
Suomen pienessä telekonferenssin äärelle kootussa julkistustilaisuudessa oli mukana Ciscon uudessa palvelinyksikössä Kaliforniassa työskentelevä Tommi Salli.
Salli tuli Ciscolle Nuova Systemsin mukana ja kertoo olleensa mukana kaikissa runsaassa kymmenessä Unified Computing -pilotissa. Hän on myös yksi lähiviikkoina ilmestyvän Ciscon kirjan Project California: a Data Center Virtualization Server kolmesta kirjoittajasta.
"Aloittaa voi
konesalin nurkassa"
Teknologiajohtaja Tommi Saxelin Suomen Ciscosta kertoo, että Ciscon uuden konesaliarkkitehtuurin voi ottaa käyttöön pala kerrallaan eli puhtaalta pöydältä - tyhjästä konesalista - ei tarvitse lähteä liikkeelle:
– Pienimmässä installaatiossa on yksi korttipalvelinkehikko kalustettuna sekä kaksi kytkintä unified i/o:ta ja hallintaa varten. Voidaan siis aloittaa konesalin nurkasta.
Tommi Salli pienentää elefantin syömisen aloituspalaa vielä tästäkin:
– Pienin mahdollinen yksikkö voidaan toteuttaa itse asiassa yhdellä kytkimellä. Kaksi kytkintä tarvitaan, jos halutaan niin sanottu ha-arkkitehtuuri (high availability, korkea käytettävyys).
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet
26.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- » Taloussanomat.fi












