Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Palvelua korjataan

Jokakoti.fi kaatui alkumetreillä

Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

27.3.2009 15:05 MTV3:n Jokakoti.fi -palvelu kaatui runsaan kuormituksen takia heti avajaispäivänä. Palveluun pyrkivät yhtä aikaa sekä tietoa päivittävät asunnonvälittäjät että suuri yleisö.

MTV3:n tänään avaama asunnon vaihtajille tarkoitettu Jokakoti.fi lakkasi toimimasta heti avajaispäivänään. MTV3:n internetliiketoiminnan johtajan Juha Juosilan mukaan syynä oli suuri käyttäjämäärä.

– Palvelussa oli yhtä aikaa asuntovälittäjiä syöttämässä uutta tietoa sekä sitä katsomaan tullutta yleisöä. Tämän takia palvelu ylikuormittui, Juosila sanoo.

Juosilan mukaan kapasiteettia pyritään lisäämään eri keinoin. Hänen mukaansa palvelu saadaan toimimaan taas tänään, mutta kellonaikaa hän ei uskalla arvioida.

Palvelun teknisen toteuttajan Uoman mukaan Jokakoti.fi on todennäköisesti ensimmäinen laajalle yleisölle suunnattu, puhtaasti ria-teknologioilla toteutettu mash-up-palvelu Suomessa.

Teknisesti flash ria -tekniikan pitäisi kestää kuormitusta hyvin, kommentoi IT-Mill -yhtiön toimitusjohtaja Joonas Lehtinen.

– Flash sinänsä skaalautuu hienosti, sillä laskentaa saadaan sillä siirrettyä palvelimilta selaimille, Lehtinen sanoo.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (29)

Huono 0
Se ei varsinaisesti kaatunut, se vain lakkasi palvelemasta, vai mitä Joonas?
gateway
ria-teknologioilla toteutettu mash-up-palvelu Suomessa.
Mainosmiehet osaa...
7
Olisko kannattanut vaikkapa ajaa ne välittäjien tiedot sinne etukäteen? Nykyinen markkinatilanne on välittäjille sellainen, että pudotuspelisääntöjen vallitessa tuo joukko tarttuu joukolla mihin vain oljenkorteen.

Välittäjät kun eivät tiedä differoitumisesta mitään, vaan säntäiletvät päättömästi samojen markkinointikikkojen perässä kuin kilpailijansa.

Nyt on myyjän markkinat, jos pystyt myymään välittäjille minkä tahansa palvelun, joka edes näennäisesti näyttäisi kohentavan heidän hlökoht. asemaansa markkinoilla, teet itse hyvää pisnestä. M.O.T, siksipä Jokakotikin pulahtu ulos nyt.
Make
Palvelussa oli yhtä aikaa asuntovälittäjiä syöttämässä uutta tietoa sekä sitä katsomaan tullutta yleisöä. Tämän takia palvelu ylikuormittui, Juosila sanoo.

Tjoo'o. Mikähän ihme sen sovelluksen funktio sitten on? Jos kuluttajat eivät voi käyttää palvelua yhtäaikaisesti välittäjien kanssa, niin on se aika hassua. Vuoronumerojärjestelmä voisi olla mallikas ratkaisu :)
Tupsukka
Pitäisikö Jokakoti-sivustoon pääsyä rajoittaa jotenkin, ettei pääse syntymään tilannetta jossa sekä kuluttajat että välittäjät ovat samaan aikaan sivustolla? Palveluahan ei selvästikään ole suunniteltu kummankin käyttäjäryhmän samanaikaiseen käyttöön.

Suosittelen jonotusnumeroita tai 10min käyttörajoitusta kullekin käyttäjälle kerrallaan.
Oikotiellä ja Etuovi.comissa asiat paremmin
Aika sekava juttu, kun tuosta voi saada kuvan että IT Millillä tai Lehtisellä olisi jotain tekemistä palvelun kanssa. Tarkemmalla lukemisella selviääkin että tekijä on Uoma. Miksi ihmeessä siis asiaa kommentoimassa ei ole Uoman ihmiset?
Sekavaa
.. Jälleen kerran saimme verkkoon palvelun, jota ei voi käyttää kuin pelkästi Flash osaavalla selaimella...
JJussi
Hyvinhän toi toimii ... mitä nää oikein höpisee.
kjd
"Palvelussa oli yhtä aikaa asuntovälittäjiä syöttämässä uutta tietoa sekä sitä katsomaan tullutta yleisöä. Tämän takia palvelu ylikuormittui"

Olisi varmaan syytä nettisivuja tehdessä miettiä että siellä voi olla yhtä aikaa monia käyttäjiä ja vieläpä eri rooleissa! Tuosta saa sen käsityksen että 5 ihmistä kaatoi koko roskan.
Roska
Taitaa palvelun toteuttajan Uoman projektipäällikö tai arkkitehti pohtia tänään ria-teknologiaa kossupullon avustuksella. Josko se vähän helpottaisi avajaispäivän tuomia paineita.
Rich Internet Applications
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

Nokia N900:n tiedot vuotivat nettiin

26.05.2009 Verkkolehti MobileCrunch on saanut tarkkoja tietoja Nokian tulevasta N900-nettilaudasta, joka toimii myös puhelimena. N900 muistuttaa paljon Nokian tulevaa N97 -lippulaivamallia, mutta. käyttöjärjestelmänä on Symbianin sijasta Linux-pohjainen Maemo.

.