Klinikka pelastaa kadonneet gradut

Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva
31.3.2009 14:01 Helsingin yliopiston tietojenpalautusklinikka pelastaa tuhoutuneita tietoja opiskelijoiden ja henkilöstön tallennusvälineiltä. Palvelut ovat Norman Ibasin kanssa toteutetun kokeilun aikana ilmaisia.
Helsingin yliopistossa on 35 000 opiskelijaa ja lähes neljätuhatta tutkijaa ja opettajaa. Kolmekymmentä vuotta tietoja palauttanut Ibas on aikaisemmin toimittanut vastaavia klinikoita vain it-alan jälleenmyyjille ja korjaamoille.
– Valitsimme Helsingin yliopiston ensimmäisenä yliopistona maailmassa yhteistyökokeiluun, jonka tarkoituksena on selvittää yliopiston opiskelijoiden tarvetta tietojenpalautuspalveluihin ja kehittää palvelumalli, joka voidaan monistaa vastaaviin asiakkuuksiin, selvittää Norman Ibasin Suomen toimitusjohtaja Jyri Pohja tiedotteessa.
Kaikkea ei
palauteta
Yliopiston it-palvelukeskukselle toimitetun palautusklinikan avulla voidaan palauttaa kadonneet sähköpostiviestit, harjoitustehtävät, tutkimustulokset, gradut ja väitöskirjat erilaisilta tallennusvälineiltä kuten kiintolevyiltä ja muistitikuilta.
Mutta siis vain opintoihin tai työhön liittyvät tiedot palautetaan, joten esimerkiksi mittavan mp3-kokoelman tuhoutuminen jää opiskelijan omaksi murheeksi.
– Emme halua ottaa kantaa siihen, onko opiskelijan mp3-kokoelma laiton vai laillinen, tietotekniikkapäällikkö Teo Kirkinen Helsingin yliopistosta toteaa.
Toistaiseksi on tehty vain testipalautuksia, koska käyttäjien kanssa tarvittavat sopimukset ovat osoittautuneet haasteellisiksi. Alkujaan englanniksi kirjoitetun lakitekstin suomennos on vaatinut paljon työtä.
– Sen on joku automaatti kääntänyt suomeksi, Kirkinen sanoo. Mutta itse palautustekniikka kyllä toimii. Alustavan arvion mukaan opiskelijoilta on odotettavissa muutamia palautuspyyntöjä kuukaudessa. Henkilöstön it-tukea hoitavilta tullee toimeksiantoja enemmän.
Fyysiset vauriot
puidaan Norjassa
Fyysisen vaurion ilmetessä tallennusväline voidaan lähettää Ibas-tiedonpalautuslaboratorioon Norjaan.
– Opiskelijoille tarjoamme edullisen, kiinteähintaisen palvelupaketin. Sen lisäksi saatavissa ovat kaikki perinteiset tietojenpalautuspalvelumme, Pohja sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 01:28 Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Windows Phone Apollon salat vuotivat 00:00
- Poliisi sulki suositun tiedostonjakopalvelun Ukrainassa 12:59
- Tynkä linkki arveluttaa? Pidennä se 16:50
- Megaupload-data: Turvassa vielä tovin 15:11
- Kim.com on tyhjää täynnä 11:50
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia tukee gsm-verkkoja Hollannissa
07.02.2007 Nokia on saanut matkapuhelinverkon ylläpitosopimuksen Hollannin kolmanneksi suurimmalta matkapuhelinoperaattorilta T-Mobilelta. Sopimus kattaa wcdma 3G- sekä gsm-verkot.
Taloussanomat
- Anteeksi, unohdin kaiken – pätkiikö sinullakin töissä? 06:01
- Neuvottelut jatkuvat Kreikassa – yleislakko säästöjä vastaan 08:21
- Kriisi iski autonvuokraajiin – ikärajojakin laskettu 06:08
- Yle: Nokia irtisanoo ja rekrytoi yhtä aikaa 08:45
- HS: Liki 70 kuskia saa lähteä Helsingin bussiyhtiöstä 07:25
- Haaviston kannattajat asuvat kalleimmin 15:37
- Kreikassa ei kosketa 13. ja 14. kuun palkkoihin 14:19
- Arvio: Romahdus Nokian älypuhelinten toimituksissa 18:04
- Kohulihan jäljityksen tulos: 30 kiloa löytyi 18:54
- Kreikka leikkaa 15 000 julkisen alan työpaikkaa 20:30
- » Taloussanomat.fi
-
-58 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-11 e
HP Compaq 8200 Elite CMT (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-10 e
Lenovo ThinkCentre M81 SFF (Core I3-2100, 4 GB, 500 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-4 e
HP Compaq 8200 Elite USDT (Core i5-2400S, 4 GB, 250 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-4 e
Apple iMac (Intel Core i5 2,7 GHz, 4 GB, 1 TB, 21,5", OS-X), keskusyksikkö














Kommentit (1)