Pyöräilijät riemastuivat tulevasta palautekanavasta

Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva
31.3.2009 16:42 Kehitteillä olevan HILA-palvelun avulla kaupunki, virasto tai vaikkapa valtionhallinnon laitos voi tarjota kansalaisille hajautetun keskustelu- ja palautekanavan, joka hyödyntää sosiaalista mediaa.
Palvelun taustalla on Teknillisen korkeakoulun ja Helsingin yliopiston tutkijoista ja opiskelijoista koostuva ryhmä, johon kuuluvat Antti Poikola, Reima Karhila ja Janne Nurminen.
Prototyyppi Hila-palvelusta rakennetaan Helsingin kaupungin virastojen ja pääkaupungin pyöräilijöiden käyttöön. Hajautus tarkoittaa tiedotteen mukaan, että kuka tahansa voi lisätä esimerkiksi omalle sivustolleen tai blogiinsa pyöräilyä koskevan oman käyttöliittymänsä, jonka avulla sivuston kävijät tavoittavat asioita käsittelevät kaupungin viranhaltijat.
Pyöräilyoloja koskevaa keskustelua voidaan käydä myös sosiaalisen median palveluissa, kuten Facebookissa, ja Helsingin Polkupyöräilijät ry on innoissaan.
– Hilan avulla pyöräilijät voivat toivottavasti nykyistä helpommin ja kootummin tuoda omaa arkitietämystään pyöräilyoloista suunnittelijoiden käytettäväksi, toteaa puheenjohtaja Petri Sipilä tiedotteessa.
Antti Poikola kertoo aikataulusta sen verran, että yritys on perusteilla touko-kesäkuun vaihteessa, ja palvelun pilotti käynnistyy kesäksi. Tarkkaa päivämäärää ei ole vielä tiedossa.
– Toukokuussa teemme päätöksen siitä, milloin palvelu on julkaisukunnossa, Poikola sanoo.
Venture Cup
-palkintoehdokas
Julkiselle sektorille avoimia kommunikaatiokanavia tarjoava Hila on yksi Venture Cup -kilpailun kymmenestä palkintoehdokkaasta.
– Hila parantaa maailmaa ratkaisemalla arkielämän ongelmia ja tienaa siinä sivussa elannon yrittäjätiimille - juuri tällaisesta toiminnasta yrittäjyydessä on parhaimmillaan kyse, sanoo Venture Cupin järjestelyistä vastaava Kalle Airo.
Avoimessa viestintäkanavassa jätetyt palautteet, kommentit ja viranhaltijoiden antamat vastaukset näkyvät kaikille. Sovellus toteutetaan avoimen lähdekoodin ohjelmana, mikä vastaa Juhtan hiljattaista suositusta avoimen lähdekoodin ohjelmien käytöstä julkisessa hallinnossa.
Kuka tahansa voi osallistua palvelun kehittämiseen Hila-projektin wikissä. Kuulumisia voi lukea blogista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 01:28 Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Windows Phone Apollon salat vuotivat 00:00
- Poliisi sulki suositun tiedostonjakopalvelun Ukrainassa 12:59
- Tynkä linkki arveluttaa? Pidennä se 16:50
- Megaupload-data: Turvassa vielä tovin 15:11
- Kim.com on tyhjää täynnä 11:50
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Elcoteq voi saneerata Suomessa jopa 500
07.02.2007 Elcoteqin mukaan väenvähennykset voisivat koskea jopa noin 500 henkilöä Suomessa. Myös Lohjan tehtaan sulkemisesta neuvotellaan. Yhtiön toimenpideohjelman tavoitteena on noin 20 miljoonan euron vuotuiset säästöt.
Kolme vuotta sitten
Markantaloboikotti leviää tekstiviesteillä
07.02.2009 Elektroniikkaketju Markantaloa vastaan suunnattu boikottikampanja leviää ympäri Suomen tekstiviesteillä.
Taloussanomat
- Anteeksi, unohdin kaiken – pätkiikö sinullakin töissä? 06:01
- Neuvottelut jatkuvat Kreikassa – yleislakko säästöjä vastaan 08:21
- Kriisi iski autonvuokraajiin – ikärajojakin laskettu 06:08
- HS: Liki 70 kuskia saa lähteä Helsingin bussiyhtiöstä 07:25
- Haaviston kannattajat asuvat kalleimmin 15:37
- Kreikassa ei kosketa 13. ja 14. kuun palkkoihin 14:19
- Arvio: Romahdus Nokian älypuhelinten toimituksissa 18:04
- Kohulihan jäljityksen tulos: 30 kiloa löytyi 18:54
- Kreikka leikkaa 15 000 julkisen alan työpaikkaa 20:30
- Poliittinen paine sai johtajat luopumaan jättibonuksista 20:27
- » Taloussanomat.fi
-
189 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
136 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
124 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, WinXP), keskusyksikkö
-
117 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, Ei käyttöjärjestelmää), keskusyksikkö
-
115 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-58 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-11 e
HP Compaq 8200 Elite CMT (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-10 e
Lenovo ThinkCentre M81 SFF (Core I3-2100, 4 GB, 500 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-4 e
HP Compaq 8200 Elite USDT (Core i5-2400S, 4 GB, 250 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-4 e
Apple iMac (Intel Core i5 2,7 GHz, 4 GB, 1 TB, 21,5", OS-X), keskusyksikkö













Kommentit (2)
JA
"Kuka tahansa voi osallistua palvelun kehittämiseen"
MUTTA maksetaanko palvelun kehittäjille?
Liiketoimintasuunnitelman mukaan rahaa tulee jatkossa rutosti.