Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tietämättömyyden vuoksi

Sonera: naapurin wlanilla surffaillaan yleisesti

Alakerran parturin wlan on usein suojaamaton.
Kuva: Marja Airio/Lehtikuva

6.4.2009 16:21 Suurimmat langattomien verkkojen käyttöön ja suojaukseen liittyvät ongelmat aiheutuvat ymmärtämättömyydestä, TeliaSoneran tukipalvelu Helpson arvioi.

Tuore Turun hovioikeuden päätös kieltää naapurin langattoman verkon käyttö koskettaa suurta osaa suomalaisista, Helpson pohjustaa. Omien langattomien verkkojen suojaaminen on edelleen melko satunnaista ja vieraiden suojaamattomien wlan-verkkojen käyttö puolestaan yleistä.

– Vuoden aikana tekemiemme tuhansien kotikäyntien yhteydessä on käynyt selväksi, että suomalaiset eivät ihan vielä ymmärrä eivätkä osaa hallinnoida lähiverkkojaan. Arvioimme, että jopa puolella langattoman verkon omaavista suomalaisista verkko on suojaamaton. Voi sanoa, että verkot ovat olleet yleisölle avoimia – tarkoituksella tai tahattomasti, kertoo Helpsonin teknologiajohtaja Jari Hakalin.

Esimerkiksi kaupungeissa tyypillistä on käyttää alakerran kahvion tai parturi-kampaamon verkkoa, Hakalin tähdentää. Usein kysymys on vahingosta: asukas on ottanut käyttöönsä ensimmäisen verkon, minkä on löytänyt ja surffailee sillä.

Avoimia verkkoja puolestaan syntyy helposti tilanteissa, joissa asukas käyttää laajakaistamodeemia tietämättä, että siinä on myös päällä oleva suojaamaton wlan.

Yritykset osaavat
paremmin

– Yrityksillä asiat ovat selvästi paremmin. Mitä isompi yritys on, sitä todennäköisemmin sillä on oma mikrotuki ja sitä todennäköisemmin asiat ovat kunnossa. Jos joku wlan on auki, niin se on sitten tietoinen päätös. Mutta kun mennään tarpeeksi pieniin yrityksiin, niin ilmiöt alkavat olla samat kuin kuluttajien puolella, Hakalin vertailee.

Hakalin ei lähtenyt spekuloimaan, kuinka paljon avoimiin wlan-verkkoihin on liittynyt todellista väärinkäyttöä pelkkien vahinkojen sijaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (18)

Huono 0
Ihmekös tuo kun koulussa opetetaan pelkästään suuren rahan taustatuella masinoitua tekstinkäsittelyä monopoliasemassa olevien yritysten tuotteilla, ip:itten, dns:ien, wlan:ien jne. yms. yleistietojen sijasta...
ij
Teknisen termistön ei koskaan tule kuulua yleistietouteen! Kyllä laitevalmistajien on vain opittava tekemään laitteita joita on helpompi konfiguroida! Tätä asiaa olen jo parikymmentä vuotta ihmetellyt, mutta kaikkea se insinöörikään ei osaa tehdä, kuten käyttäjäystävällisyyttä!

Kouluissa opetetaan aivan oikeita asioita, ehkä hieman liian vähän tosin, eli arkisia lähes joka päivä tarvittavia taitoja kuten esim. tekstinkäsittely. Ihmisen ei tarvitse osata konffata wlaneja, kun niitä tehdään tyyliin kerran vuodessa!
Ei kaikista tule insinöörejä!
Huono 4
Onneksi Teelia pitää huolta siitä, että kukin käyttää omaa ja itse maksamamaansa liittymää.

Olisihan kauhistus, jos vaikkapa kerrostalollinen ihmisiä anastaisi yhden tietämättömän ihmisen kaistaa.
teppo teräsbetoni
Huono 8
Teknisen termistön ei koskaan tule kuulua yleistietouteen! Kyllä laitevalmistajien on vain opittava tekemään laitteita joita on helpompi konfiguroida! Tätä asiaa olen jo parikymmentä vuotta ihmetellyt, mutta kaikkea se insinöörikään ei osaa tehdä, kuten käyttäjäystävällisyyttä!Kouluissa opetetaan aivan oikeita asioita, ehkä hieman liian vähän tosin, eli arkisia lähes joka päivä tarvittavia taitoja kuten esim. tekstinkäsittely. Ihmisen ei tarvitse osata konffata wlaneja, kun niitä tehdään tyyliin kerran vuodessa!

Näinhän se on: Insinööriä ei pitäisi päästää lähellekkään kuluttajatuotteita, eikä kauppiksen käynnyttä toisten raha-asioiden hoitamista.
Teknisen termistön ei koskaan tule kuulua yleistietouteen! Kyllä laitevalmistajien on vain opittava tekemään laitteita joita on helpompi konfiguroida!

Nehän on helposti konfiguroitavissa. Kädestä pitäen ohjeet tulee joka laitteessa. Tekninen termistö kyllä kuuluu yleistietouteen. Eihän siitä nyt tule mitään, että jos autoilla annettaisiin ajaa opettamatta mitä tarkoittaa sulkuviiva yms. tieliikenteen termit. Miksi ihmeessä Internetin termien osaaminen ei kuuluisi tietotekniikan käyttöön?

Kouluissa opetetaan aivan oikeita asioita, ehkä hieman liian vähän tosin, eli arkisia lähes joka päivä tarvittavia taitoja kuten esim. tekstinkäsittely.

Kouluissa ei opeteta tätä yhtään kunnolla. Havaintojeni mukaan opetetaan jotain Wordin käyttöliittymää eikä tekstinkäsittelyä. Sellainen yleishyödyllinen tieto on opettaa miten tekstinkäsittelyssä dokumentti rakentuu ja kirjoittaa dokumentti puhtaasti tekstieditorilla. Eri merkkisissä tekstinkäsittelyohjelmissa kun käyttöliittymät ja ominaisuudet vaihtelee joten näiden opettamisessa ei ole mitään järkeä. Sama kuin autokoulussa opetettaisiin kuinka Toyota Corollan polttoaineen kulutus saadaan esille jonkun tietyin napin painamisella mutta mitähän hyötyä tästä on jos ostaakin Audin? Oppilaitoksissa pitää opettaa perustaitoja eikä mitään yksittäisiä käyttöliittymien erikoistapauksia.

Ihmisen ei tarvitse osata konffata wlaneja, kun niitä tehdään tyyliin kerran vuodessa!

Minä en ole tarvinnut ruotsia ikinä ja silti sitä opetettiin koulussa. WLAN:n konffauksen opettamisessa ei ole järkeä. Internetin perusteiden opettamisessa on. Joku IP osoite ja vastaavat on aika oleellisia perusasia mikä pitää osata.

WLAN:n konffauksen voi sitten tehdä kun lukaisee käyttöohjetta. Lukutaidon opettaminen olisikin tärkeintä mutta suurin osa ihmisistä on niin h******n idiootteja että ei osaa lukea. Tälläisiä ei tarvisi peruskoulusta laskea pois. ESIMERKIKSI: WLAN:n konffaus käyttöohjeen kanssa kävisi ihan hyvin lukutaidon testistä. Selvää suomea käyttöohjeessa mitä pitää tehdä mutta juntit ei osaa lukea. Onko ne painokirjaimet niin vaikeita vai mistäköhän kiikastaa..
M-Kar
Huono 4
RTFM erroria pukkaa ;)

Mutta suomalainen mieshän ei manuaalia lue, se on se millä sauna lämmitetään/sytytetään, riippuen vahvuudesta.
8Kuula
Huono 2
Kyllä soneralla on otsaa toitottaa tätä asiaa kun ottaa huomioon yhden jutun eli:
Kävin taannoin laittamassa hemkilölle x adsl modeemin missä oli wlan samassa toimimaan ja tottakai nappasin siihen salaukset päälle. Eipä aikaakaan kun yhteyksissä oli ongelmaa ja henkilö x soitti soneran asiakaspalveluun ja siellä tietysti neuvoivat resetoimaan modeemin kun se ei saanut ip keskuskopilta.
Arvatenkin vika oli sitten loppupelissä soneran päässä (monta samanlaista vikaa samalla alueella) ja resetointi oli turhaa MUTTA modeemin wlan oli arvatenkin ilman salausta pitkän aikaa ennenkuin tulin käyneeksi siellä muun asian takia.

Kannattaisi kirjoitella ne asiakasneuvojatätien ja setien lunttilaput vähän paremmin niin tulisi nämäkin jutut tehtyä kunnolla...

Eikä pahaa tekisi etsiä vikaa sieltä soneran päästä ensin ennenkuin käydään asiakkaan laitteitten kimppuun.
I ihmettelijä
Huono 3
Teknisen termistön ei koskaan tule kuulua yleistietouteen! Kyllä laitevalmistajien on vain opittava tekemään laitteita joita on helpompi konfiguroida!

Nehän on helposti konfiguroitavissa. Kädestä pitäen ohjeet tulee joka laitteessa. Tekninen termistö kyllä kuuluu yleistietouteen. Eihän siitä nyt tule mitään, että jos autoilla annettaisiin ajaa opettamatta mitä tarkoittaa sulkuviiva yms. tieliikenteen termit. Miksi ihmeessä Internetin termien osaaminen ei kuuluisi tietotekniikan käyttöön?

Kouluissa opetetaan aivan oikeita asioita, ehkä hieman liian vähän tosin, eli arkisia lähes joka päivä tarvittavia taitoja kuten esim. tekstinkäsittely.

Kouluissa ei opeteta tätä yhtään kunnolla. Havaintojeni mukaan opetetaan jotain Wordin käyttöliittymää eikä tekstinkäsittelyä. Sellainen yleishyödyllinen tieto on opettaa miten tekstinkäsittelyssä dokumentti rakentuu ja kirjoittaa dokumentti puhtaasti tekstieditorilla. Eri merkkisissä tekstinkäsittelyohjelmissa kun käyttöliittymät ja ominaisuudet vaihtelee joten näiden opettamisessa ei ole mitään järkeä. Sama kuin autokoulussa opetettaisiin kuinka Toyota Corollan polttoaineen kulutus saadaan esille jonkun tietyin napin painamisella mutta mitähän hyötyä tästä on jos ostaakin Audin? Oppilaitoksissa pitää opettaa perustaitoja eikä mitään yksittäisiä käyttöliittymien erikoistapauksia.

Ihmisen ei tarvitse osata konffata wlaneja, kun niitä tehdään tyyliin kerran vuodessa!

Minä en ole tarvinnut ruotsia ikinä ja silti sitä opetettiin koulussa. WLAN:n konffauksen opettamisessa ei ole järkeä. Internetin perusteiden opettamisessa on. Joku IP osoite ja vastaavat on aika oleellisia perusasia mikä pitää osata.

WLAN:n konffauksen voi sitten tehdä kun lukaisee käyttöohjetta. Lukutaidon opettaminen olisikin tärkeintä mutta suurin osa ihmisistä on niin h******n idiootteja että ei osaa lukea. Tälläisiä ei tarvisi peruskoulusta laskea pois. ESIMERKIKSI: WLAN:n konffaus käyttöohjeen kanssa kävisi ihan hyvin lukutaidon testistä. Selvää suomea käyttöohjeessa mitä pitää tehdä mutta juntit ei osaa lukea. Onko ne painokirjaimet niin vaikeita vai mistäköhän kiikastaa..

Älä puhu soopaa. Esimerkki: Talossa on piuhan päässä toimiva modeemi. Kun hankitaan läppäri, niin ongelmat alkavat. Eri valmistajien raudan toimimaan saattaminen on yhtä tuskaa. Mistään ei läydy ohjeita muuhun kuin siihen uhden purkin asennukseen. Entäs sitten, kun laitteita (modeemi, usb-tikku, routeri jne. on useita? Käyttöohjeita lukemalla vain kuntoon, ja jokainen sen osaa. Tuollaista väitettä ei voi tehdä kukaan muu kuin pässien kuningas insinööördi.
Inssi, inssimpi, pässi
Huono 2
Sonera: naapurin wlanilla surffaillaan yleisesti
Ja ongelma tässä oli?
Itse ainakin pidän oman wlanin suojaamattomana, eikä haittaa pätkääkään vaikka joku muukin sitä käyttäisi tarvitessaan. Harvemmin itsellä on tarvetta 8Mb downille. Mielestäni avoimen wlanin "sivistynyt" käyttö pitäisi ilman muuta diskriminoida.
Ongelman suuruudesta kertoo varmaan se, ettei tilastoja ole enkä ole kuullut oikeastaan suomesta kuin tasan yhden rikoksen joka on tehty naapurin wlanin kautta. Tässäkin tapauksessa yhteys oltaisiin voitu muodostaa ihan mistä tahansa..esim. yleensä julkisten tilojen kytkentäkaapit ovat auki tai vähintään avain kaapin päällä ;)
Julle_
Huono 2
WLAN:n konffauksen voi sitten tehdä kun lukaisee käyttöohjetta. Lukutaidon opettaminen olisikin tärkeintä mutta suurin osa ihmisistä on niin h******n idiootteja että ei osaa lukea. Tälläisiä ei tarvisi peruskoulusta laskea pois. ESIMERKIKSI: WLAN:n konffaus käyttöohjeen kanssa kävisi ihan hyvin lukutaidon testistä. Selvää suomea käyttöohjeessa mitä pitää tehdä mutta juntit ei osaa lukea. Onko ne painokirjaimet niin vaikeita vai mistäköhän kiikastaa..

Täyttä soopaa. itse voin kokemuksesta sanoa, että vanhemmat ihmiset(näitä on nuoremmissakin) ei tiiä mikä on langaton/tekninen termistö. Ei niitä kiinnosta kuin se että se toimii ja sitten kun ei toimi niin painetaan tutun tutun ohjeilla reset nappulaa.. itse voin sanoa parin vuoden kokemuksella mitä olen tehnyt avaimet käteen asennuksia/laajakaista asennuksia, olen nähny kaikki kytkennät, langattomien asennukset ja sitten ihmetellään kun ei toimi..

Minun mielestä pitäisi olla verkon salaus avain isolla kirjoitettuna purkin kyljessä, tarkat ohjeet mukana miten sen saa yhistettyä ja ilman resettiä ei häviä avain ja salaus pysyy.
Asentaja
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Matti Virtanen: Perlos ei estä irtisanomisuhkalaisia työllistymästä

04.02.2007 Perlos kiistää väitteet siitä, ettei se sallisi irtisanomisuhan alla olevia työntekijöitään työllistymästä. Toimitusjohtaja Matti Virtasen mukaan Perlos päinvastoin tukee uusia mahdollisuuksia työllistyä.


Kolme vuotta sitten

Mersun kojelauta suoltaa Destian liikennetietoa

04.02.2009 Destia ja Mercedes-Benz lupaavat suomalaisille autoilijoille tarkkaa, ajantasaista tietoa liikenteestä ja keliolosuhteista.

.