Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ilmoitusten määrä kasvussa

Tieto vaarallisista kulutustavaroista leviää verkossa

21.4.2009 12:51 EU:n vaarallisista kulutustavaroista tietoa levittävällä RAPEX-järjestelmällä on jatkuvasti enemmän kerrottavaa.

EU:n tietojenvaihtojärjestelmä RAPEXin avulla vaaraa aiheuttavia tuotteita saadaan pysäytettyä ennen niiden päätymistä uusille markkina-alueille.

Tuore raportti vuodelta 2008 näyttää, että yhä useammasta vaaralliseksi havaitusta tuotteesta on saatavilla tietoa.

RAPEX on Euroopan yhteisön nopea tietojenvaihtojärjestelmä, jonka avulla välitetään tietoa toimenpiteistä, jotka liittyvät vaarallisiin kulutustavaroihin. Euroopan komissio julkaisee www-sivuillaan viikoittain luettelon niistä tuotteista, jotka on jossain jäsenmaassa todettu vaarallisiksi ja kirjattu järjestelmään.

Järjestelmään tehtyjen ilmoitusten määrä on kasvanut viime vuosina huomattavasti. Kun vuonna 2005 ilmoituksia tehtiin 701 kappaletta, vuonna 2008 järjestelmään kirjattiin yhteensä 1545 ilmoitusta.

Ilmoitusten määrän kasvuun on vaikuttanut uusien jäsenmaiden liittyminen järjestelmän piiriin ja järjestelmän käytön vakiintuminen jäsenmaissa. Kasvaneista ilmoitusmääristä ei voi tehdä sitä johtopäätöstä, että vaarallisten tuotteiden määrä markkinoilla olisi kasvanut.

Lähes kolmannes
ilmoituksista leluista

Lähes kolmannes kaikista järjestelmään tehdyistä ilmoituksista koski leluja. Ilmoituksia tehtiin paljon myös sähkölaitteista, ajoneuvoista ja lasten tekstiileistä. Tämä johtuu muun muassa siitä, että näiden tuoteryhmien valvontaa painotetaan monissa maissa.

Suomen viranomaiset tekivät järjestelmään 61 ilmoitusta vuonna 2008. Ilmoituksia tehtiin esimerkiksi leluista, joissa oli ftalaatteja tai irronneita pieniä osia, sähköiskun vaaraa aiheuttavista autojen sisätilanlämmittimistä sekä ihon palamisen vaaraa aiheuttavista solariumeista.

RAPEX-järjestelmää voivat hyödyntää niin viranomaiset, yritykset kuin kuluttajatkin. Erityisesti kauppiaiden ja sisäänostajien kannattaa Kuluttajaviraston mukaan seurata viikkolistaa. Näin voi välttää vaarallisen tuotteen päätymisen oman liikkeen hyllylle ja säästyä kalliilta jälkitoimilta.

Yrityksillä on vastuu tuotteiden turvallisuudesta ja velvollisuus ilmoittaa viranomaisille omissa tuotteissa havaituista turvallisuuspuutteista ja vaaratekijöistä.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (10)

Huono 0
Rape-X kuulostaa siltä, että se on jo poliisin nettisensuuriblokkauslistalla.
Kekku
Huono 3
Jo oli järjestelmää nimellä paiskattu...
Huono 3
Rapexin nimi lienee keksitty jonkun englanta äidinkielenään puhumattoman toimesta.
Rupula
Huono 3
Jep, nimi lienee jonkun englantia äidinkielenään puhumattoman keksimä. Kokeilkaapa piruuttanne googlata Rapex ja katsokaa mikä on ensimmäinen osuma.
Rupula
Huono 3
No johan tuli selväks. Hieno ominaisuus että systeemi sylkee virhesanomaa ja samalla postaa viestejä.
Sama äijä
Huono 3
RapeX - the revolutionary anti-rape device
Eki
Huono 2
http://ec.europa.eu/consumers/dyna/rapex/rapex_archives_en.cfm

Paljon näyttäisi olevan autoja, sähkölaitteita ja kiinalaisia leluja/vaatteita...
linkki
Huono 2
Kiina, kiina, kiina, kiina, kiina, kiina, kiina

jne jne jne

Ei ainakaan jää epäselvyyttä siitä mikä maa tuottaa eniten vaarallisiksi todettuja tuotteita.
...........
Huono 0
http://ec.europa.eu/consumers/dyna/rapex/rapex_archives_en.cfm

Paljon näyttäisi olevan autoja, sähkölaitteita ja kiinalaisia leluja/vaatteita...

Tätä se rajojen aukeaminen teettää. Oli odotettavissakin.
Sesa
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.