Sunin Java-guru haluaa kotona välttää telealan mokat

Terrence Barrin mukaan televisio ja nettiin liitetty kodinelektroniikka tuo uusia mahdollisuuksia sovelluskehittäjille.
Kuva: Perttu Pitkänen
23.4.2009 16:37 Sunin Java-asiantuntija Terrence Barr toivoo, että kodin viihde-elektroniikassa vältetään mobiilialan virheet. Internetiin yhdistetyille laitteille voisi tehdä paljon erilaisia palveluja, mutta järjestelmien kirjo hidastaa kehitystä.
– Jos olisimme tarkoituksella yrittäneet suunnitella mobiilialalle tilanteen, joka on kehittäjien kannalta mahdollisimman hankala, olisimme todennäköisesti päätyneet tähän, toteaa Terrence Barr, Sun Microsystemsin johtava mobiili- ja sulautettujen Java -ratkaisujen -asiantuntija.
Ongelmia aiheuttaa Barrin mielestä esimerkiksi erilaisten laitteiden, käyttöjärjestelmien ja -alustojen kirjo. Symbianin, Windowsin ja iPhonen lisäksi Googlen Android eri valmistajien omilla lisäyksillä höystettynä vaikeuttaa sovelluskehittäjien osaa.
Lisäksi operaattorit rajoittavat verkkonsa käyttöä. Sovelluskehittäjän on puhuttava eri tahojen kanssa ja hallittava eri tekniikat. Sovelluskehittäjät ovat yleensä pieniä, 5–20 työntekijän yrityksiä.
– Heille tilanne on vaikea, sillä heillä ei ole syviä taskuja eikä suhteita, Barr toteaa.
Barrin mielestä sovelluskehittäjien ongelmat ovat haitanneet koko telealaa.
– Jos sisällön luominen laitteisiin on helppoa, sitä on enemmän, ja samoin myös liikevaihtoa kaikille yrityksille. Mobiilisovellusten kehittäjille pitäisi saada yhdenmukainen laiteympäristö, ja sitä kautta laajemmat markkinat.
Nyt hän pelkää saman sotkun toistuvan myös kodin viihdelaitteissa, joissa järjestelmien ja ratkaisujen kilpailu on vasta alussa. Myös nettiin kytkettyihin kodin viihde-elektroniikan laitteisiin voitaisiin tehdä monenlaisia sovelluksia ja palveluja.
– Sama taistelu käydään siellä jälleen uudestaan, Barr sanoo.
– Luulen kuitenkin, että valmistajat ovat tajunneet, että on hyvä sopia joistain asioista etukäteen.
Javalla on jo jalka olohuoneen oven välissä, sillä Blu-ray-soittimissa on jo Java-tekniikkaa multimediasovelluksia varten. Barrin mukaan olisi luontevaa, että sitä käytettäisiin esimerkiksi myös televisioissa ja digibokseissa. Brasiliassa Javaa ollaan kirjaamassa digiboksien viralliseen standardiin.
Kilpailevia ratkaisuja kuitenkin on luvassa. Esimerkiksi maanantaina Adobe esitteli oman Flash Platform -ratkaisunsa, jolla on tarkoitus välittää hd-videoita ja multimediasovelluksia. Adoben takana ovat muiden muassa Intel ja Disney, ja tekniikkaa tukevia laitteita luvataan ensi syksyksi.
Myös Microsoft on aiemmin julkistanut netin ja television yhdistäviä laitteita, sekä Silverlight-teknologian nettivideoiden ja sovellusten tekoon.
Uusilla työkaluilla helpotusta
Java-koodaukseen
Barrin mielestä tietotekniikan meta-trendi on samojen palvelujen laajeneminen eri päätelaitteisiin ja -alustoille.
– Mielestäni olemme vaiheessa, jossa yhdistämme useita palveluja yhteen räätälöidyllä tavalla. Esimerkiksi Facebookissa on useita sovelluksia, jotka toimivat netissä ja matkapuhelimessa, useilla alustoilla. Sama sisältö ja käyttökokemus halutaan kännykkään, tietokoneeseen ja kotona myös televisioon.
Barr puolustaa paitsi sovelluskehittäjiä, myös luonnollisesti Javaa.
– Vain Javaa voi käyttää samalla tavalla kaikissa palveluissa. Javaa on 90 prosentissa tietokoneista, ja se on käytännössä alan standardi. Se on mukana viihdejärjestelmissä ja lähes kolmessa miljardissa matkapuhelimessa. Barrin mukaan Javan puuttuminen iPhonesta ja Android-käyttöjärjestelmästä johtuu kaupallisista, mutta ei teknisistä syistä.
Java-sovelluksen siirtäminen eri laitteille onnistuu sovelluskehittäjälle parhaimmillaan jopa napin painalluksella, Barr kehaisee. Javaa on kuitenkin pidetty sovelluskehittäjille suhteellisen vaikeana oppia ja käyttää.
– Adoben Flash todella näytti alalle, että on tilausta helpolle tavalle toteuttaa graafisia, multimediaa sisältäviä palveluita.
Barr tunnustaa, että tällainen on Javasta puuttunut. Viime vuoden lopulla julkaistun JavaFX-ratkaisun on kuitenkin tarkoitus helpottaa sovellusten tekoa. Barrin mukaan JavaFX-sovelluksien toteuttaminen onnistuu nyt myös muilta kuin ohjelmoijilta ja insinööreiltä.
Kesäkuussa järjestettävässä Java One -seminaarissa aiotaan myös JavaFX:lle julkistaa Adoben ja Microsoftin Silverlight-kehitystyökaluja muistuttava ratkaisu, joka helpottaa sovellusten tekoa. Sovellusten teko onnistuu osittain raahaamalla ja pudottamalla toimintoja interaktiivisessa ja graafisessa käyttöliittymässä.
Oracle-kauppa
ei yllättänyt
Alkuviikosta tiedotettu Oraclen ja Sun Microsystemsin yrityskauppa ei Barria hämmästyttänyt.
– Julkisuudessa asiaa oli jo pohdittu, ja Oracle ja Sun ovat tehneet pitkään yhteistyötä, Barr sanoo.
– Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu. Seuraavan parin kuukauden aikana asiat varmasti selviävät. Paljon riippuu siitä, haluaako Oracle lujittaa tarjontaansa yrityksille, vai laajentaa uusille alueille.
Barrin mielestä Sun sopii joka tapauksessa paremmin yhteen Oraclen kuin esimerkiksi IBM:n kanssa, joka lopetti neuvottelut pari viikkoa ennen Oraclen kaupan julkistusta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa
26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.
Kolme vuotta sitten
F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin
26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (21)
Jos halutaan välttää mokia niin jätetään kodintekniikasta suosiolla javat ja flashit pois.
Huvittavaa että pelkän javan runtimen lataus (esim. sampopankin nettipankki) on raskaampi kuin silverlight. Sunilla on ollut 10v aikaa parantaa javaa vaan ei onnistu. MS tulee takaa ja porhaltaa nopeasti ohi (taas).
Mukavaa on myös se että voin heittää silverlight-sovelluksen pyörimään normaalina desktop-sovelluksena. Moisen tekeminen esim. flashilla vaatii kikkoja kymmenen. Kaivat jostain esille sen flash-tiedoston linkin, käytät jotain erillistä playeriä jne. Onneksi on silverlight.
Mukava myös jenkeissä kattoa netflixin kautta HD-leffoja - tietysti silverlightin kautta. Nyt flash on vasta tehnyt jonkun virityksen samalla kun MS:llä on kunnon tuki sekä IIS7:ssa että silverlightissa. Toimii pirun hyvin.
Huoh, taas näitä. Kyllähän noilla aina muutaman hauskan demon vääntää. Valitettavasti, kun aletaan tositoimiin, niin ohjelmointiin liittyvää logiikan ymmärtämistä ei voi välttää. Lopputulema on, että koodareiden elämä on täyttä tuskaa kaiken kirotun helppokäyttötuuban kanssa.
Ja Silverlight kaverille tiedoksi, että se ongelma syntyy nimenomaan siinä, kun lähdetään tekemään applikaatioita, jotka toimivat myös hardis ja os rajojen yli. Jos tuo kilke sen ratkaisee, niin sehän sopii, mutta enpä pidätä hengitystä.
Google taitaa olla merkittävin joka ei tässä asiassa mokaile. Se kun panostaa Javascriptiin ja jokainen selainvamistaja voi sitten ihan itse toteuttaa sitä speksiä.
Tässä on se the point. MS kohteli hardisvalmistajia kovalla kädellä. Mutta tällä toiminnalla saavutettiin se, että kuluttajat saivat sellaiset laitteet, mihin sitten Windows asentui hyvin.
Taustaksi vaan se, että vielä 1980-luvun puoliväli oli sellaista viidakkoa, että eipä silloin toiminut kaikki laitteet ja softat kuten nyt toimivat ihan vaan lataamalla asentamalla.
Nyt on tullut operaattoreiden ja hardisvalmistajien vuoro ryhtyä rahastamaan. Viihdemaailma tekee taas tuloaan, kuten Clark Cable aikoinaan.
Sanalla sanoen, on taas uudet viihdemarkkinoiden hämmennys käynnisään.
Huvittavaa että pelkän javan runtimen lataus (esim. sampopankin nettipankki) on raskaampi kuin silverlight. Sunilla on ollut 10v aikaa parantaa javaa vaan ei onnistu. MS tulee takaa ja porhaltaa nopeasti ohi (taas).
Mukavaa on myös se että voin heittää silverlight-sovelluksen pyörimään normaalina desktop-sovelluksena. Moisen tekeminen esim. flashilla vaatii kikkoja kymmenen. Kaivat jostain esille sen flash-tiedoston linkin, käytät jotain erillistä playeriä jne. Onneksi on silverlight.
Mukava myös jenkeissä kattoa netflixin kautta HD-leffoja - tietysti silverlightin kautta. Nyt flash on vasta tehnyt jonkun virityksen samalla kun MS:llä on kunnon tuki sekä IIS7:ssa että silverlightissa. Toimii pirun hyvin.
Monopoli jyrää?

HÖPÖ HÖPÖ.