Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kilpailulla vauhtia

TeliaSonera avaa rajapintoja sovelluskehittäjille

Sonera vauhdittaa mielenkiintoa sovellusrajapintojaan kohtaan sovelluskehityskilpailulla ja 5000 euron pääpalkinnolla.
Kuva: aivo.sonera.fi

29.4.2009 16:39 TeliaSonera kokeilee sovellusrajapintojen eli apien avaamista tietojärjestelmiinsä. Mielenkiintoa lisätään sovelluskilpailulla.

– Rajapintojen avulla pääsee kiinni moniin toiminnallisuuksiimme. Niiden avulla voi muun muassa lähettää ja vastaanottaa teksti- ja multimediaviestejä, hyödyntää omaa paikkatietoaan tai luoda interaktiivisia kyselyitä, kehityspäällikkö Antti Leinonen TeliaSoneran Mobility R&D Medialabista kertoo.

– Rajapintaympäristömme antaa mahdollisuuden luoda hyvin monipuolisia sovelluksia, mutta kilpailun puitteissa olettaisimme sovellusten painottuvan yhteisöllisiin kuluttajapalveluihin.

Innovation World Challenge -kilpailu ja rajapinnat ovat olleet auki verkossa huhtikuun ajan. Lisäksi aihetta on nostettu esille suomalaisilla kehittäjille tarkoitetuilla Aivo- ja muilla kehittäjäsivuilla.

Rajapinnoista on tietoa lähetetty myös valittuihin korkeakouluihin ja yliopistoihin kotimarkkina-alueella eli Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Asialle omistettu keskustelufoorumi ei vielä ole kuitenkaan kovin vilkkaaksi virinnyt.

– Asiasta on kyllä keskusteltu erilaisissa yhteyksissä tavatessamme sopivia ihmisiä, ja saamamme palaute on ollut varsin positiivista. Se on kuitenkin vielä toistaiseksi keskittynyt enemmän yleiseen rajapintakonseptiimme kuin yksittäisten rajapintojen toiminnallisuuksiin, Leinonen sanoo.

Vaikka teleoperaattorit eivät yleisesti ottaen olekaan ohjelmointirajapintojaan aukoneet Googlen, Flickrin ja Amazonin tavoin, löytyy vastaavanlaisia ympäristöjä Leinosen mukaan muitakin, esimerkkeinä Orange Partner, O2 litmus ja Vodafone Betavine.

Lisäksi GSMA OneAPI -aloite julkistettiin tämän kevään Barcelonan Mobile World -tapahtumassa.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
No olisko tässä vaihteeksi ihan oikeasti jotain järkevää uutta Teleoperaattorin lähtökohdista. Toivotaan ainakin!
Solero on jäätölö
Huono 2
Rajapinnat mikromaksamiseen, kiitos!
Olis iloa
Huono 9
Eipa nuokaan sivut (Innovation World Challenge) auenneet ilman Javascriptia. Jaipa katsomatta...
NoScript
Huono 6
Mielestäni tällaiset rajapintakokeilut ovat humpuukia ja turhuutta. Rahat kannattaisi upottaa 4G -verkkoon, heti. Siellä se raha muhii.
aasituntija
Huono 1
Kiitos ideasta. Me täällä Sonerassa teemmekin heti maanantaina sellaisen muutoksen yrityksen focuksessa, että kukaan ei saa tehdä mitään muuta kuin 4G-verkkoa. Ryhdymme siis asiakasohjautuvaksi yritykseksi! Teemme juuri niitä asioita, joita Digitodayn kommenttipalstalla eniten vaaditaan: 4G-verkkoa ja mielellään jonnekin perämetsään.
Telebunnie
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.