Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Torvalds pitää ongelmaa todellisena

Torvalds: Linux-ydin on "paisunut ja valtava"

Kuva: Matti Björkman / Lehtikuva

22.9.2009 11:50 Linux-ytimen isän Linus Torvaldsin mukaan käyttöjärjestelmän ytimestä on tullut aikojen saatossa "paisunut ja valtava".

Torvalds kertoi näkemyksistään LinuxCon-konferenssissa. Torvaldsin mukaan avoimessa GNU/Linux-järjestelmässä käytettävän Linux-ytimen paisuminen on todellinen ongelma.

– Minusta olisi ihana kertoa, että meillä on suunnitelma. Tarkoitan, että joskus tämä on vähän surullista. Kyseessä ei todellakaan ole sellainen virtaviivainen ja hypertehokas ydin, jollaiseksi kuvittelin Linuxin 15 vuotta sitten. Ydin on paisunut ja valtava, Torvalds sanoi uutissivusto InternetNewsin mukaan.

Uutissivusto The Registerin mukaan Torvaldsin kommentti oli vastaus paneelikeskustelussa siteerattuun ohjelmistoyhtiö Novellin tutkimukseen. Novellin mukaan Linux-ytimen tehokkuudesta olisi hävinnyt yhteensä 12 prosenttia viimeisen kymmenen julkaisuversion myötä. 

Torvaldsin mukaan ongelma pahenee joka kerta, kun ytimeen lisätään uusia ominaisuuksia

Linux-ytimen kehitystä koordinoiva Torvalds kertoi kuitenkin olevansa kaiken kaikkiaan tyytyväinen ytimen kehitysprosessiin. Hänen mukaansa ytimen vakaus on hyvällä tolalla ja bugit löydetään nopeasti.

Torvaldsin mukaan ytimen kehitysmalli toimii nyt paremmin kuin puoli vuotta sitten ja kuluttaa vähemmän hänen aikaansa.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (124)

Huono 0
Nytkö se sen vasta tajusi?
Linuxin kernel tukee tänä päivänä valtavan määrän lisälaitteita, se on hieno juttu.

Onko kernelin koko ongelma? Ei se ole todellinen ongelma. Tärkeämpää on se, että Linuxtuki löytyy jo lähes kaikille maailman lisälaitteille.

Olisihan se hienoa optimoida elegantti, viimeisen päälle riisuttu kernel siihen rautaan jossa sitä pyöritetään, mutta sehän on ihan mahdollista tehdä nyt jo. Riippuu täysin siitä millä optioilla (ja laitteistotuella) kernel käännetään. Lopputuloksena kernelin koko voi olla erittäin elegantti ja pieni jo nyt. Valmiit distribuutiot (kuten esim. Debian ja Ubuntu) sitten tietysti pitävät sisällään kernelit, joissa kaikki mahdollinen on käännetty mukaan. Näin niiden kernelit ovat jo valtavan kokoisia.
laitteistojen tuki tärkeämpää kuin kernelin koko
Sen siitä saa, kun projektin käynnistää täysi amatööri.

Kernelien tekeminen pitäisi jättää ammattilaisille, jotka tietävät, mitä tekevät.

If you want a job done well hire a professional.
UNIX
Älä nyt Linux-porukkaa amatööreiksi kutsu. Saatiinhan ytimen tasolle toimiva moniajo jo vuonna 2004, vain reilu kymmenen vuotta kehitystyön alkamisen jälkeen. Eikähän siinä mennyt kuin vajaa 90% ajureista uusiksi. Lisäksi esim. wlan-ajurit toimivat jo vajaa kolme kuukautta kernelin julkaisun jälkeen.
Ammattilainen
Olisihan se hienoa optimoida elegantti, viimeisen päälle riisuttu kernel siihen rautaan jossa sitä pyöritetään, mutta sehän on ihan mahdollista tehdä nyt jo. Riippuu täysin siitä millä optioilla (ja laitteistotuella) kernel käännetään.

Olet käsittänyt väärin. Suorituskyvyn aleneminen ei johdu laitteistoajureiden määrästä vaan useiden ominaisuukisen vaatimasta kernelin monimutkaisuudesta. Vaikka jätät kuinka paljon niitä ajureita pois, kernel ei muutu sen elegantimmaksi.
0.9 ->
Apple antoi muutama viikko sitten lahjan Unixeille ja Linuxille avaamalla Grand Central Dispatchin koodin.
Cheers!
Älä nyt Linux-porukkaa amatööreiksi kutsu. Saatiinhan ytimen tasolle toimiva moniajo jo vuonna 2004, vain reilu kymmenen vuotta kehitystyön alkamisen jälkeen.

Windowseissa tuo ei toimi vieläkään.

UI not responsive
Mac trolleille sanoisin sen verran, että katsokaapa maailman "top 500 supercomputers" listaa. Niin, aivan oikein näette. Linux dominoi käyttöjärjestelmänä maailman tehokkaimmissa supertietokoneissa! TOP10:ssä lähes kaikki käyttävät Linuxia - myös IBM:n rakentama maailman tehokkain supertietokone! Repikää siitä.

www.top500.org/list/2009/06/100
http://www.top500.org/list/2009/06/100
Älä nyt Linux-porukkaa amatööreiksi kutsu. Saatiinhan ytimen tasolle toimiva moniajo jo vuonna 2004, vain reilu kymmenen vuotta kehitystyön alkamisen jälkeen.

Windowseissa tuo ei toimi vieläkään.

Jaa, tuntuu toimivan vistassa ja seiskassa aikalailla paremmin kuin compiz.. joka jumittaa kokonaan välillä, jos yksi ikkuna odotuttaa.

ps. kummatki iha ok
7
Apple antoi muutama viikko sitten lahjan Unixeille ja Linuxille avaamalla Grand Central Dispatchin koodin.

Tuo kaikki viittaa siihen että Apple tulee tekemään konkurssin lähiaikoina ja avaamalla muutkin koodit ja laittamalla ne jakoon.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 13 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki

11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.

.