Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Kansanedustajat siirtyivät Outlookiin

15.10.2009 17:40 Kansanedustajat ovat tämän viikon ajan harjoitelleet Microsoftin Exchange –sähköpostijärjestelmän ja Outlook-ohjelman käyttöä.

Eduskunta vaihtoi viikonloppuna sähköpostijärjestelmää. Lähes kymmenen vuotta kansanedustajia palvellut Tiimiposti ja tiimipostikalenteri saivat väistyä. Tilalle tuli Microsoftin Exchange –sähköpostijärjestelmä.

– Vanha järjestelmä oli jo aatamin aikainen. Saimme vaihdoksella aikaan myös kustannussäästöä, eduskunnan tietohallintopäällikkö Juha Suomalainen perustelee muutosta.

Eduskunnan lisäksi Helsingin kaupunki vaihtoi tänä syksynä tiimipostin Microsoftin Exchangeen.

Helsingin kaupungin sähköpostijärjestelmällä on huomattavasti enemmän käyttäjiä kuin eduskunnalla. Kaupungilla on noin 20 000 käyttäjää. Eduskunnassa uuden järjestelmän käyttäjiä on 1200.

Suomalaisen mukaan järjestelmän vaihto sujui suuremmitta kommelluksitta. Järjestelmän vaihto alkoi eduskunnassa perjantaina. Maanantaina kansanedustajat saivat käyttöönsä uuden sähköpostiohjelman.

– Atk-tuki on ollut vähän helisemässä, kun heille on soitettu ja kysytty tarkempia ohjeita. Tyytymättömyyttä on herättänyt lähinnä mobiili sähköposti. Se toimii eri lailla kuin entinen.

Eduskunta on ulkoistanut sähköpostijärjestelmän ylläpidon Tiedolle. Palvelimet ovat eduskunnan omassa hallinnassa. Eduskunnalla on myös oma konesali.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (89)

Huono 0
Lookout! Oikesti, eikö löytynyt yhtään vaihtoehtoa tuolle Outlook roskalle?
Vähän yritystä jos kerran uusitaan!
Jaahans, veikkaus pystyyn! Koska tulevat ensimmäiset uutiset järjestelmän kaatumisesta tai vakavista toimintahäiriöistä? Ovathan taustalla takuumiehet Microsoft ja Tieto.

Anteeksi vain, mutta kun päätä on lyöty seinään muutaman tuhat kertaa, niin kyllä sitä alkaa pikkuhiljaa särkeä. Uutinen järjestelmän toimimisesta ja hyvästä palvelutasosta vähintään yhdenkin kuukauden ajan olisivat enemmän kuin miellyttävä yllätys ja vaihtelu tavanomaiseen. ilkikurinen virn
Iines
Yhteiskunnan varoja tulisi käyttää harkiten eikä hankkia sitä kalleinta/tunnetuinta vaihtoehtoa lisäksi härskiä monopolia tukien :(
OpenGroupware
Google Apps Premium olisi ihan varteenotettava vaihtoehto kaikilla muilla kuin S60 luureilla, jota eduskunnassa lienee n. 100%.

Toki jos miettii salaliittoteorioita, eihän noin "tärkeitä" asioita voi ulkoistaa Kuukelille.
To-mafia
Jep, Outlook on oikeasti hyvä vaihtoehto. MS vihaajat tosin nalkuttavat.

Miten monopoli voisi olla vaihtoehto ja vielä hyvä sellainen. Onko VR hyvä vaihtoehto junan käyttäjälle?

Ja eikö sinunkin pitäisi vihata monopoleja?
no niin
Eikös eduskunnan pitänyt openofficea tms. avointa ja ilmaista kokeilla/suosia? No, omia palkkojaan äänestäesssä ei yks ohjelmistovalinta paljon tunnu ...
Veronmaksaja
Outlook on sähköpostiohjelmana järkyttävän huono.

Thunderbird hakkaa sen mennen tullen.

Outlookin kalenteri ja tehtäväpuoli on ihan ok.

Kunpa saisivat joskus Outlookin sähköpostipuolen toimimaan.
Outlookista puolet on ok
Eikös melkein mikä tahansa SMTP+IMAP4 yhdistelmä olisi kelvannut Linux-puolelta, olis pomminvarma eikä sitoisi mihinkään palveluntarjoajaan?

Itse olemme käyttäneet Exim+Courier yhdistelmää jo kauan ja jossain vaiheessa siirtymässä mahdollisesti mm.Postfixiin.

Käyttöliittymäksi voi sitten valita minkä tahansa IMAP4 tukevan kuten Mozilla Thunderbird tai Opera Mail. Mozillalla on myös kalenterituki. En ole tutkinut asiaa, mutta voisi kuvitella että imapin ollessa "standardi" myös Outlook tukisi kyseistä protokollaa jotta ehkä sitäkin ohjelmaa pystyisi halutessaan käyttämään.

Nettikäyttöliittymä onkin hieman kimurantti. Squirrelmailia vuosia käyttäneenä voin kertoa, että se ajaa asiansa, mutta nyky ajax-sovellusten keskellä se on aika jälkeenjäänyt. RoundUp olis tarkoitus testata lähitulevaisuudessa ja ainakin kuvissa se vaikuttaa todella hyvältä.
Hartsan
Eipä taida olla vakavasti otettavia vaihtoehtoja Outlookille/Exchangelle bisnesympäristöön.

Hyvä kysymys.. Aina kuuluu räksytystä kun Outlook/Exchange valitaan, mutta kun kysytään, millä saa yhtä saumattomasti yhteentoimivan paketin, jossa e-mail/kalenteri/osoitekirja/mobiilituki ja mieluiten vakuuttavien referenssien kera eikä mikään paikallisen Linux-kerhon harrastetyö, niin hiljaista pitelee.
Tähän kun lisää integraation CRM ja Office Communicator/VOIP puhelinliitännän, niin on vielä hiljaisempaa.

PS. en ole mikkisofta-mies vaan maccimies, mutta duunissa tuo yhdistelmä rocks
Veli
Eikös melkein mikä tahansa SMTP+IMAP4 yhdistelmä olisi kelvannut Linux-puolelta...

Tällä periaatteella WordPad on myös riittävä tekstinkäsittelyyn.
Haloo
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

"Olet saksalainen - olet terroristi"

26.05.2009 Viime aikojen katsotuimpia saksalaisvideoita YouTubessa, "Du bist Terrorist" on varoitus yksityisyyttämme uhkaavasta isosta veljestä. Se on myös saksalaisten itsetuntoa kohottaneen kampanjan satiiri, joka sai kampanjasta vastanneen mainostoimiston uhittelemaan videontekijää oikeusjutulla.

.