Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Samsung aikoo luopua Symbianista

Samsung i7500-mallissa on Android-käyttöjärjestelmä.
Kuva: Samsung

11.11.2009 11:27 Maailman toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja, eteläkorealainen Samsung Electronics, suunnittelee Nokia-vetoisesta Symbian-mobiilialustasta luopumista.

Samsungin varajohtaja Don Joo Lee kertoi taiwanilaiselle DigiTimes-lehdelle yhtiön luopuvan Symbian-alustasta vuonna 2010. Symbianin paikan ottaa yhtiön oma, avoin Bada-mobiilialusta.

– Samsung toimittaa yli 200 miljoonaa matkapuhelinta tänä vuonna. Ensi vuonna toimitukset luultavasti kasvavat 10–20 prosenttia uusien teknologioiden ja puhelinmallien rohkaisemana, Lee sanoi.

Samsung esitteli tiistaina avoimen Bada-alustan. Alustaa on kaavailtu käytettäväksi sekä kehittyneille että kehittyville markkinoille suunnatuissa puhelimissa. Ensimmäiset Badaa käyttävät puhelimet on tarkoitus esitellä tammi–maaliskuussa.

Tähän asti Samsung on käyttänyt älypuhelimissaan Symbianin lisäksi ohjelmistoyhtiö Microsoftin Windows Mobile -alustaa sekä hakukonejätti Googlen kehittämää Android-alustaa. Samsung on jäsen sekä Symbianin kehitystä koordinoivassa Symbian-säätiössä että Androidia kehittävässä Open Handset Alliancessa.

– Sitoutuminen on väärä sana. Olemme avoimia alustojen suhteen, Samsungin matkapuhelinyksikön markkinoinnista vastaava varajohtaja Younghee Lee kuvaili yhtiön alustastrategiaa uutistoimisto Startelille helmikuussa.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (12)

Huono 0
Eiköhän se Symbian elele viimeisiä kuolinkouristuksiaan...
Linux rules!
Huono 0
Eiköhän se Symbian elele viimeisiä kuolinkouristuksiaan...
Infidel!

Nokia tulee pitämään yllä tätä älypuhelinkäyttisten helmeä vielä pitkään ja juuri kun luulet pääseväsi siitä, BAM, tämä zombie saa jostain käsittämättömästä paikasta lisää uskollisia seuraajia.
keijjo
Huono 1
Nokia tulee pitämään yllä tätä älypuhelinkäyttisten helmeä vielä pitkään ja juuri kun luulet pääseväsi siitä, BAM, tämä zombie saa jostain käsittämättömästä paikasta lisää uskollisia seuraajia.

Juuri tätä kaikki pelkäämme, mutta eiköhän silti ole todennäköisin vaihtoehto :(
Symbiatch
Huono 5
Nokia jäi yksin Symbianin kanssa. Loistava strateginen veto Samsungilta iskeä Nokiaa halpasegmenttiin.
shakki matti - game over
Huono 2
Nokia jäi yksin Symbianin kanssa.

Yksin? Kyllä tuolla näyttää olevan silti vielä melkoinen määrä jäseniä...
Huono 0
"Loistava strateginen veto Samsungilta iskeä Nokiaa halpasegmenttiin."

Saapa vain nähdä miten Samsung päriää.
Nimi miestä pahentaa
Huono 2
"Loistava strateginen veto Samsungilta iskeä Nokiaa halpasegmenttiin."

Saapa vain nähdä miten Samsung päriää.

Älypuhelinmyynnissä Samsung ei mahdu ainakaan Canalysin mukaan muualle kuin "others" -kategoriaan. Nokiahan on ykkönen, eli esimerkiksi RIM:n ja Applenkaan yhteenlaskettu osuus ei riitä peittoamaan Nokiaa. Siinäpä sitä iskua halpasegmenttiin.

Todellinen tilanne on se, Samsung menestyy tällä hetkellä erittäin hyvin noin 150-250€ hintaluokan malleillaan, joissa käyttöjärjestelmä on Samsungin omaa tuotantoa.
Faddis
Huono 2
Koskahan nuo älyävät vielä luopua Windows Mobilestakin. Luulisi että useaan eri alustaan keskittyminen tulee kalliiksi.
Teemu M
Huono 3
Muistakaa että jäsenten määrä Symbian Foundationissa ei kerro vielä mitään siitä kuinka moni aikoo jatkossa valmistaa Symbian-puhelimia.

Veikkaan että aika harva ja todennäköisesti harvempi kuin aiemmin (eli poistumaa tulee olemaan nykyisestäkin joukosta, saatikka sitten pilvin pimein uusia).

Useimmat Symbian Foundationiin liittyneet jäsenet ovat varmasti vain siellä (halpa hinta) että pääsevät näkemään mitä se on oikein syönyt (oli aiemmin paljon hankalampaa/kalliimpaa). Osa tietty on siellä koska ovat nykyisten Symbian-luureja tekevien valmistajien alihankkijoita (eli pakko olla mukana).

Oli miten oli, aika näyttää.
Huono 1
Viisas veto Samsungilta. Eivät Korealaiset tyhmiä ole.
ViisasSamsung
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

"Olet saksalainen - olet terroristi"

26.05.2009 Viime aikojen katsotuimpia saksalaisvideoita YouTubessa, "Du bist Terrorist" on varoitus yksityisyyttämme uhkaavasta isosta veljestä. Se on myös saksalaisten itsetuntoa kohottaneen kampanjan satiiri, joka sai kampanjasta vastanneen mainostoimiston uhittelemaan videontekijää oikeusjutulla.

.