Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Tieto rakentaa 50 000 palvelimen keskuksen

Tiedon uuteen keskukseen mahtuu jopa 50 000 palvelinta.
Kuva: AMD

25.1.2010 11:55 Tietotekniikan palveluyhtiö Tieto rakentaa palvelukeskuksen Espooseen. 50 000 palvelimen jättikeskus kaksinkertaistaa yhtiön kapasiteetin Suomessa.

Uusi keskus on suorituskyvyltään yhtiön suurin, Helsingin Sanomat kirjoittaa. Tällä hetkellä yhtiöllä on Helsingissä reilut 9 000 palvelinta.

Tieto investoi alkuvaiheessa keskukseen 18 miljoonaa euroa. Jatkossa investoinnit kasvavat. Vuonna 2008 Tiedon käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 83 miljoonaa euroa.

Suomen tiedonsiirtotarve on ollut jatkuvassa kasvussa. Informaation liikettä lisää esimerkiksi se, että yritykset ulkoistavat järjestelmiään ja palveluitaan verkkoon. Esimerkiksi laskutusjärjestelmä voidaan ulkoistaa palvelukeskukseen, jolloin yrityksen ei tarvitse investoida omiin laitteisiin.


Kapasiteetin lisäys kasvattaa vaatimuksia myös tiedonsiirron runkoverkkojen suhteen. Vielä on epäselvää, vaativatko myös runkoverkot tulevaisuudessa uudistuksia Suomen tiedonsiirtotarpeen kasvaessa.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Mitä tämä auttaa jos firman toiminta itsessään on mitä on.
Huono 0
Vielä on epäselvää, vaativatko myös runkoverkot tulevaisuudessa uudistuksia Suomen tiedonsiirtotarpeen kasvaessa.

Tämä ilmeisesti toimittajan omaa jutustelua?
cc
Huono 2
Mitä tämä auttaa jos firman toiminta itsessään on mitä on.

Äläs nyt, Tieto on ihan hyvä tuomaan sähköä konesaliin ja pitämään lämmöt sopivalla tasolla.
sarasvuo
Huono 1
360 euron palvelimia ja hintaan sisältyy koko infra? Taitaa jutun numerot vähän kusta!
enemmistöläinen
Huono 0
Voi sitä vaikka hetken ajatellakin ennen kommentointia. 50k tarkoittaa kapasiteettia - ei sinne heti 50k palvelinta ilmesty.
-
Huono 2
Mitä tämä auttaa jos firman toiminta itsessään on mitä on.Äläs nyt, Tieto on ihan hyvä tuomaan sähköä konesaliin ja pitämään lämmöt sopivalla tasolla.
Koneiden kanssa Tieto tulee kyllä toimeen, rauta ei valita. Vaikka Tiedon mukaan "työntekijät ovat tärkein resurssi". Hah-haa.
resurssi
Huono 1
Erinomaisen huono paikkavalinta. Serverit jonnekin lähelle sähköntuottopisteitä ja jäähdytys haltuun niin avot. Kuka nyt enää servereitä halailee...paitsi tyhmät. Tukirahaa olisi valunut rutkasti, kun olisi vähänkin nähnyt vaivaa paikanvalinnassa.
Koko Suomi tilaa ja Espoo on valinta--tietomaista
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Uudessa Sony Vaio P:ssä on Vistan sijasta XP

26.05.2009 Sony on julkistanut Japanissa uuden version Sony Vaio P -minikannettavastaan. Sony Vaio P50 -mallissa on käyttöjärjestelmänä aiemman Windows Vistan sijasta XP.

.