Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Vanha Mars-mönkijä oppi uusia kujeita

Kuvan keskellä oleva suurempi kivi kiinnosti mönkijää.
Kuva: NASA/JPL-Caltech/Cornell University

26.3.2010 15:26 Jo yli kuusi vuotta Marsia tutkinut Opportunity-mönkijä on nyt entistä fiksumpi ja osaa ottaa itsenäisemmin kuvia kiinnostavista kohteista.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa lähetti Opportunitylle ohjelmistopäivityksen. Päivitys näyttää sujuneen ongelmitta, sillä mönkijä on jo ottanut itsenäisesti ensimmäisen kuvansa. Kuva esittää noin jalkapallon muotoista kiveä, jonka Opportunity tulkitsi mielenkiintoiseksi.

Ohjelmistopäivityksen avulla mönkijä voi itse tutkia kuvia, jotka se ottaa kulloisenkin ajojakson jälkeen. Jos se tunnistaa kriteerit täyttäviä kohteita, se voi ottaa lisäkuvia. Tähän on aina ennen tarvittu ihminen.

Päivitys tarkoittaa Nasan mukaan, että tiedemiehet eivät missaa enää yhtä helposti potentiaalisesti kiinnostavia kiviä. Aikaisemmin on voinut käydä niin, että mönkijä on jo komennettu eteenpäin ennen kuin tutkijat ovat päätelleet jonkun kiven lisätutkimusten arvoiseksi.

Opportunityn suurin piirtein yhtä vanhalla sisarmönkijällä Spiritillä ei mene yhtä hyvin. Se jatkaa tieteen tekemistä, mutta on tuomittu viettämään loppuelämänsä paikallaan irtohiekassa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (10)

Huono 0
Uutisena muuten ihan hyvä, mutta pakko hieman valittaa ettei sana "missaa" ole suomea. Tai sitten multa mennyt jotain pahasti ohi. Tosin ymmärtäähän tuon varmaan suurin osa(jos ei kaikki) lukijoista.
Huono 1
Tosin ymmärtäähän tuon varmaan suurin osa(jos ei kaikki) lukijoista.

Osa ymmärtää ja osa missaa.
neropatti
Huono 2
noin jalkapallon muotoista kiveä

Sitä sanotaan pyöreäksi.
Huono 1
noin jalkapallon muotoista kiveä

Sitä sanotaan pyöreäksi.

Paitsi NASAn kotimaassa.
p
Huono 0
Mainio laite. Kun tekee kerralla kunnolla niin ei ole heti pellit levällään.
X
Huono 1
If little green man then execute
Normi Juntti
Huono 2
"Missaa" hörähti myös omaan lukuhermoon. Ei kauhean ammattitaitoista kuvaa anna.

But we're only human.
Mika
Huono 1
Uutisena muuten ihan hyvä, mutta pakko hieman valittaa ettei sana "missaa" ole suomea. Tai sitten multa mennyt jotain pahasti ohi. Tosin ymmärtäähän tuon varmaan suurin osa(jos ei kaikki) lukijoista.

Kyllä verbi misata on erittäin yleisesti käytetty sana suomen kielessä. Toki se on arkikiektä, mutta jos et muka koskaan ennen ole sitä kuullut olet varmaan elänyt kaapissa.
-------
Huono 1
no äh, helvetin painovirhepaskiainen. Piti sanoa toki.

Kyllä verbi
missata
on erittäin yleisesti käytetty sana suomen kielessä
.......
Huono 2
Ehkä erittäin yleisesti käytetty arkikielessä, mutta ei uutisten ole tarkoitus olla arkikieltä vaan kirjakieltä.

Ja me kaikkihan tiedämme, että tuo missaus tuli vain alkuperäisen artikkelin englannin kielestä. Käyttäkää edes oikeaa kielenkääntäjää, jos haluatte vain kopioida uutiset muista ulkomaisista lähteistä.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Twitteristä kehitetään tv-ohjelma

26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.

.