Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Google rakentaa huippunopean laajakaistan

Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

28.3.2010 14:45 Hakukoneyhtiö Google harkitsee laajentavansa palveluitaan laajakaistoihin. Yhdysvalloissa on vireillä kokeilu, jossa asiakkaille tarjotaan sata kertaa nykyisiä ratkaisuja nopeampia laajakaistoja.

Google aikoo rakentaa laajakaistaverkon, joka palvelisi 50 000 - 500 000 ihmistä. Verkon nopeudet ylittävät nykyiset ratkaisut satakertaisesti. Hankkeesta on tähän mennessä kiinnostunut yli 600 yritystä ja 190 000 yksityishenkilöä. 

Google on aiemminkin osoittanut kiinnostusta laajakaistaverkon operointiin. Yhtiö tarjoaa langattomia yhteyksiä kotikaupungissaan Mountain Viewissä. Yhtiö on kannustanut Yhdysvaltain viranomaisia tukemaan laajakaistojen rakentamista. Google on myös sijoittanut Clearwire-yhtiöön, joka tarjoaa nopeita langattomia yhteyksiä.

Ilmoitus kokeiluluonteisesta laajakaistahankkeesta on herättänyt innostusta siinä määrin, että Topekan kaupunki Kansasissa vaihtoi hetkellisesti nimensä Googleksi. Yhtiö on myös saanut lukuisia lahjoja yhteisöiltä, jotka haluavat osallistua hankkeeseen.

Jutun kirjoitti: Bloomberg

Bloomberg

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (13)

Huono 0
Tervetullut sohaisu kartellisoituneeseen laajakaistabusinekseen.

Sonera, Elisa, DNA ym. Olettaisin teidän seuraavan tarkkaavaisina Googlen toimia.
Innostunut sonni
Huono 1
Eikös tämä ole jo aikas vanha juttu? Ei enään muistakaan milloin tämä on aikaisemmin julkaistu...
dyslectic
Huono 2
Kokeilu jenkeissä, eli sitten 20v päästä suomessa. Kenties silloin ollaan jo saatu suomessa edes 3G peitto kaikkialle (tai edes gsm...) niin voitaisiin jo aloittaa peruslinjojen parannus ettei mummo suutu kun puhelinkaapeli poikkastaan päiväksi.
realisti
Huono 3
Googlen monopoli vain kasvaa...
Kauhiainen
Huono 7
Googlen monopoli vain kasvaa...
Tämä kehityssuunta ei ole todellakaan toivottava. Pian google hallitsee kaikkia netin osa-alueita; sillä on tarjolla hakukone, sähköposti, pikaviestin, selain, käyttöjärjestelmä, mainospalvelut, kartat dns-palvelin jne. ja nyt sitten internetliittymäkin...
monopoli
Huono 4
Monopoli ei pelota niin kauan kun Googlen palvelut ovat hyvin toimivia ja ilmaisia käyttäjille.
MS = paha
Huono 1
Monopoli ei pelota niin kauan kun Googlen palvelut ovat hyvin toimivia ja ilmaisia käyttäjille.

Ilmaisia, mutta millä hinnalla?
Ropellihattu
Huono 0
Monopoli ei pelota niin kauan kun Googlen palvelut ovat hyvin toimivia ja ilmaisia käyttäjille.

Ilmaisia, mutta millä hinnalla?

Niinpä, todellisesta monopolista ei ole pitkä matka siihen ettei hommia hoideta enään käyttäjien tarpeiden mukaan.

Vaikka eipä tuo kilpailu toimi millään saralla muutenkaan vaikkei sitä monopolia olisikaan. Esim. Puhelin ja laajakaista operaattorit. Ei niitä voi kilpailuttaa kaikilla on samat hinnat. Samoin bensa, huoltoasemia on, mutta hinnat ovat kaikilla samat poikkeuksena abc joka kehtaa pitää hintoja hieman korkeammalla kuin muut(vaikkei minulla muuten arinaa vastaan ole mitään).
Huono 0
Ensinnäkin taisi olla uutinen helmikuun alkupuolella?

Ja toisaalta ei
"asiakkaille tarjotaan sata kertaa nykyisiä ratkaisuja nopeampia laajakaistoja."

vaan
"We'll deliver Internet speeds more than 100 times faster than what most Americans have access to today with 1 gigabit per second"

Koska mistä me voidaan tietää, että siellä ollaan niin kivikaudella viellä SuomeenKIN verrattuna? Joten tuosta käännöksestä äkkiä tuleekin kuva, että niille tarjotaan 10 gigan yhteykisä.
Vähän tarkkuutta...
Huono 0
Googlen monopoli vain kasvaa...
Tämä kehityssuunta ei ole todellakaan toivottava. Pian google hallitsee kaikkia netin osa-alueita; sillä on tarjolla hakukone, sähköposti, pikaviestin, selain, käyttöjärjestelmä, mainospalvelut, kartat dns-palvelin jne. ja nyt sitten internetliittymäkin...

Monopoli? Lisää kilpailua = Parempi toimivuus = Halvemmat hinnat = Monopoli kaukana
T_T
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Twitteristä kehitetään tv-ohjelma

26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.

.