Sony poistaa Linux-tuen PlayStation 3:sta
29.3.2010 12:26 Japanilainen viihdejätti Sony aloittaa torstaina uuden ohjelmistopäivityksen jakelun PlayStation 3 -pelikonsoleille. Päivitys estää Linux-käyttöjärjestelmän ajamisen konsolissa.
Sony julkaisee aprillipäivänä 3.21-firmware-päivityksen, joka poistaa mahdollisuuden asentaa vaihtoehtoinen käyttöjärjestelmä vanhempiin PlayStation 3 -pelikonsoleihin.
Viestintäjohtaja Patrick Seybold Sonylta toteaa, että päätös tehtiin turvallisuussyistä. Enemmistö konsolin käyttäjistä ei ole hyödyntänyt ominaisuutta, joka myös puuttuu konsolin uudemmista Slim-malleista.
Päivityksestä voi kieltäytyä, mutta silloin konsolilla ei saa enää yhteyttä verkkopalvelu PlayStation Networkiin. Esimerkiksi eri pelit vaativat yhteyden palveluun toimiakseen. Lisäksi 3.21-päivitystä edellyttävät uudet pelit ja blu-ray-levyt eivät toimi.
Sony muistuttaa PS3:n Linux-käyttäjiä varmuuskopioimaan tietonsa, jos he aikovat päivittää konsolin uuteen ohjelmistoversioon. Vaihtoehtoisen käyttöjärjestelmän varaama osio kiintolevyllä ei ole enää käytettävissä päivityksen jälkeen.
Ei ole
pila
Sonyn ilmoitus on saanut satoja kommentteja, joista monet ovat tulikiven katkuisia. Useat ihmettelevät, että Sony näyttää julkaisevan päivityksen, joka ainoastaan poistaa toimintoja. Johtaja Seybold ei maininnut yhtäkään uutta ominaisuutta, jonka päivitys toisi tullessaan.
Joissain kommenteissa epäillään, että PlayStation 3:n murtamisella tammikuussa olisi jotain tekemistä Sonyn päätöksen kanssa. Uutista on myös veikattu Sonyn aprillivitsiksi, mutta yhtiö on vahvistanut TechRadar UK:lle, että kyseessä ei ole pila.
Sony sai huonoa julkisuutta vähän aikaa sitten, kun sen vanhemmissa PS3-konsoleissa ilmeni karkausvuosiongelma. Yhtiö joutui varoittelemaan omistajia olemaan avaamatta konsoleitaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Etelä-Koreassa gigabitin yhteydet koteihin vuonna 2012
11.02.2009 Etelä-Koreassa aiotaan nostaa nettiyhteyksien nopeudet kymmenkertaisiksi kolmessa vuodessa.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (69)
Mutta eikös nyt ole liian aikainen ajankohta aprillipiloille? Aprillipäivähän on vasta torstaina.
Sony tulee ottamaan oikeudessa turpiinsa harvinaisen ankaralla tavalla.
Hyvin menee Sony?
Käsikonsoleissa sait siirtymään iPhone-pelaajaksi,
TV-konsoleissa sait siirtymään XO-pelaajaksi.
Äkkiä muurataan ovet ja ikkunat umpeen jottei pääse homebrew-skene sisään sen enempää.
Ja kiristetäämpä laillisia käyttäjiäkin vapaaehtoisella päivityksellä josta kieltäytyminen johtaa PSN-verkon käyttöoikeuden menetykseen kunnes päivittävät.