Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Tieto tunaroi Tradekan vaalituloksen

Restel-ketju kuuluu Tradekaan.
Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva

7.4.2010 18:31 Osuuskunta Tradeka kertoi vääriä tietoja edustajistovaalien tuloksista, kun Tiedon ohjelmistovika laski väärin ehdokkaiden saamia ääniosuuksia.

Osuuskunta Tradeka antoi vahingossa julkisuuteen vääriä tietoja viime viikolla päättyneistä edustajistovaalien tuloksista.

Virheellistä tietoa Tradeka jakoi puolueiden saamista ääniosuuksista. Vika johtuu Tradekan saamien tietojen mukaan Tiedon tulospalvelusta ja virheellisestä ohjelmistosta.

Vaalien tulos vahvistettiin viime viikon torstaina. It-kumppani Tiedosta johtuvista ongelmista johtuen tulokset saatiin Tradekan kotisivuille pääsiäisenä. Pääsiäispyhien vuoksi Tradeka huomasi virheet vasta tiistaina.

Tradekan edustajistovaali oli perinteinen postiäänestys. Tradeka oli hankkinut Tiedolta palvelun, jossa Tieto vastasi sekä vaalien järjestämisestä ja tuloksen laskemisesta että tulospalvelusta. Tiedon tehtäviin kuului kertoa Tradekan vaaleista ja ilmoittaa äänistä Tradekan kotisivuilla.

Tradeka oli myös kertonut lehdistölle, että Tiedon tulospalvelusta saa tietoa äänestyksen tuloksesta. Tätä kautta virheellistä tietoa levisi julkisuuteen.

–  Meidän tämänhetkisen käsityksemme mukaan virheitä on ollut tietojen syöttämisessä, Tiedon ohjelmistossa ja itse prosessissa. Ohjelma ei ole osannut pyöristää lukuja oikein, Tradekan hallintojohtaja Perttu Puro kertoo.

Tiedon ohjelma oli esimerkiksi laskenut puolueiden yhteenlasketuksi äänimääräksi yli 101.

Puro korostaa, ettei ohjelmistovika vaikuttanut itse äänestystulokseen. Henkilövalinnat, äänimäärät ja paikkajaot menivät oikein.

– Vaikka vaalitulos on ollut koko ajan oikein, tämä on meille kiusallista, koska  myös vaalitiedotuksen pitää luonnollisesti olla koko ajan oikeansisältöistä, Puro sanoo.

Tiedon johtaja Jukka Mannermaa myöntää, että vikaa oli tietojen tallentamisessa ja algoritmeja laskevassa ohjelmistossa. Osa virheistä johtui inhimillisistä tekijöistä. Tietoja syöttänyt henkilö oli tehnyt pari virhettä.

– Ohjelmisto pyöristi luvut väärinpäin. Näin puolueiden saamiksi äänimääriksi tuli yli sata.

Tieto korjasi viat keskiviikkona.

– Tällä järjestelmällä ei ole mitään tekemistä Tiedon valtakunnallisen ääntenlaskennan kanssa, Mannermaa korostaa.

Tradekan vaaleissa käyttämän järjestelmän Tieto oli räätälöinyt EU-vaalijärjestelmän tulospalvelun pohjalta.

Tiedon tulospalvelun takeltelusta kertoi ensimmäisenä uutislehti Demari.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (48)

Huono 0
Mitähän toi firma osaa tunaroimatta?

Tietohan tunaroi edelliset kunnallisvaalit sähköistä äänestystä kokeillen kuntien osalta. Montako kymmentä miljoonaa ko. firman tunarointi on jo maksanut meille veronmaksajille? Ja miksi kukaan ei tee mitään???
Olli
Aina kun menee pieleen, niin mukana on Tieto
Peekoko
Eikös tää Tieto laske valtakunnankin ääniä?
Peelo
Eikös tää Tieto laske valtakunnankin ääniä?

Ei ne laske ääniä, vaan algoritmeja, niin kuin johtaja Mannermaa tuossa viisaasti lausui.
Unijukka
Tieto on tunareiden ykkönen.
Taas tuli todistettua
Tieto aina putkahtaa esiin kun äänestysjärjestelmät kusee.
Taattua laatua!
"ei ole mitään tekemistä Tiedon valtakunnallisen ääntenlaskennan kanssa"

Ei yhtään mitään...

Ostaisko joku käytetyn pankkijärjestelmän, halvalla?
Lujaa Tieto Laatua
- Ohjelmisto pyöristi luvut väärinpäin. Näin puolueiden saamiksi äänimääriksi tuli yli sata.

Hyvin menee - mitenköhän pyöristetään väärinpäin?
TeOl
"Jukka Mannermaa myöntää, että vikaa oli tietojen tallentamisessa ja algoritmeja laskevassa ohjelmistossa."

Mikähän tuossa oli sitten oikein?
- Tallennuksessa vikaa...
- Algoritmejä laskevassa ohjelmistoissa?
Tieto lisää tuskaa
Ennenkuulumatonta.

Ohjelmassa oli virhe joka ei vaikuttanut lopputulokseen eikä oikein mihinkään. Ihan etusivukamaa, eihän ohjelmissa ole koskaan virheitä. Digitoday raportoi nyt varmaan kaikki ohjelmistovirheet. Tai toivottavasti ei sittenkään.

Kuka olis edes tiennyt mistään Tradekan vaaleista jos ei olis saanut tätä mainosta? Tai ketä olis kiinnostanut?
Jymyjuttu
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Twitteristä kehitetään tv-ohjelma

26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.

.