Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Firefox sietää Flashin kaatumiset

24.6.2010 08:18 Mozilla julkaisi Firefox-selaimen version 3.6.4. Tietoturvakorjausten ohella selaimesta tehtiin entistä vakaampi. Lisäosat eivät enää katkaise nettisurffausta niin herkästi kuin aikaisemmin.

Firefoxin kehittäjä Mozilla alkoi jakaa selaimestaan uutta versiota 3.6.4. Selain sietää entistä paremmin lisäosien sekoilua.

Mozillan mukaan esimerkiksi Flash-soittimen kaatuminen ei enää katkaise internetin selailua. Sama pätee vaikkapa Applen QuickTime-palikkaan tai Microsoftin Silverlightiin.

– Jos lisäosa kaatuu, se ei vaikuta muuhun toimintaan Firefoxissa. Sivun voi ladata uudelleen tai lisäosan voi käynnistää uudelleen, Mozilla kertoo.

Viisi kriittistä
päivitystä

3.6.4 sisältää myös kahdeksan tietoturvapäivitystä kaikkiaan yhteentoista haavoittuvuuteen. Turvapäivityksistä viisi on kriittisiä. Korjaukset koskevat Firefoxin lisäksi SeaMonkeyta ja joissain tapauksissa myös Thunderbird-sähköpostiohjelmistoa.

Mozillalla oli alkukeväästä kiivas tahti Firefoxin tietoturvapäivityksissä. Maalis–huhtikuussa se julkaisi lähes 20 turvapäivitystä. Sen jälkeen on ollut hiljaista aina nyt julkaistuihin päivityksiin asti.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (17)

Huono 0
Vihdoin saatiin tämäkin ominaisuus Firefoxiin. Safarissa se on jo pitkään ollut käytössä.
Tottunut toiseen
Huono 0
Hyvä että Firefoxissakin nyt, ainakin Linuxissa Opera on ajanut plugareita erillisessä prosessissa jo vuosia. Ja itseasiassa Firefoxikin useimmissa distroissa.

Tuo mahdollistaa myös 32-bittiset pluginit 64-bittisessä selaimessa.
Miska
Huono 6
Joo, on se hienoa, kun varsinainen ongelma korjataan. Kun flash kaatuu, käynnistetään se uudestaan! Aika robustia.
robusti robotti
Huono 0
Kuinkas usein teillä tuo flash nyt kaatuu ja minkälaisella sivulla (linkit kelpaa!)? Ihan mielenkiinnosta, kun ei nyt heti tullut mieleen milloin näin olis käynyt.
Huono 6
Mulla tuntuu nyt että kaatuu useimmin selain.

ennen lagas hetken mutta nyt kaatuu pluginit jatkuvasti.

Ongelmatapahtuman nimi: APPCRASH
Sovelluksen nimi: plugin-container.exe

Tulikettuboy
Huono 1
kyllä tuo joskus jumiin vetää, riittää että on joku raskas mainos ja paljon tabeja auki. Chromessa oli just se hyvä puoli, että yksi resussisyöppö tabi ei kaatanut koko selainta, hyvä että saatiin FFkin.
juke
@tulikettuboy

plugin-containerin saa disabloitua kääntämällä viisi täppää toiseen asentoon, ensin URLiin about:config ja

dom.ipc.plugings.enabled
dom.ipc.plugings.enabled.npctrl.dll
dom.ipc.plugings.enabled.npqtplugin.dll
dom.ipc.plugings.enabled.npswf32.dll
dom.ipc.plugings.enabled.nptest.dll

hope this helps.
juke
Uutinen kertoo kaiken Firefoxin tasosta nykyään!
En ole vuosiin foxia käyttänyt, mutta ihmettelen vain jos joku on, kun muut selaimet eivät kaatuile lisäosiin ja muutenkin valovuosia edellä nopeudessa, välilehtienhallinassa, turvallisuudessa jne. Jopa IE nopeampi, kun hieman säätää. (IE9 onkin sitten uutta sukupolvea)
Webkit
Uutinen kertoo kaiken Firefoxin tasosta nykyään!
En ole vuosiin foxia käyttänyt, mutta ihmettelen vain jos joku on, kun muut selaimet eivät kaatuile lisäosiin ja muutenkin valovuosia edellä nopeudessa, välilehtienhallinassa, turvallisuudessa jne. Jopa IE nopeampi, kun hieman säätää. (IE9 onkin sitten uutta sukupolvea)

Avoin lähdekoodi takaakin lähinnä sen, että kehitystä tapahtuu. Mozillalla vauhti on aika hillitty kuten on myös esimerkiksi openofficen teknisellä puolella. Mutta ajattele pitkällä tähtäimellä - ehkä nyt firefox häviää jossain asiassa, mutta kyllä se taas lykkii markkinoita eteenpäin, kun IE alkaa taas jumittaa johonkin versioon
rms
Foxi on kaatunut johonkin plugariin ehkä kerran pari, toisin kuin Chrome variantit, joiden tabit sekä koko ohjelma tippuu melkeinpä tasaisesti käynnistyksen jälkeen. Enemmän sääntö kuin..

Hyvä kuitenkin, että pluginit eristetään ja ajetaan hiekkalaatikoissa.
edistystä
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.