Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Microsoft lisensoi ARM:n suoritinteknologiaa

26.7.2010 10:35 Ohjelmistoyhtiö Microsoft on tehnyt lisensointisopimuksen siru- ja teknologiayhtiö ARM:n kanssa. Sopimuksen myötä Microsoft voi valmistaa brittiyhtiön suoritinarkkitehtuuriin perustuvia suorittimia it-yhtiö Applen tapaan.

– ARM on tärkeä kumppani Microsoftille ja meillä on useita ARM-suoritinarkkitehtuurilla toimivia käyttöjärjestelmiä, kuten Windows Embedded ja Windows Phone, johtaja KD Hallman Microsoftilta sanoo yhtiöiden tiedotteessa.

ARM suunnittelee ja lisensoi teknologiaansa, jonka pohjalta muut yhtiöt, kuten Samsung ja Texas Instruments valmistavat varsinaisia suorittimia. ARM-suoritinten etuna pidetään niiden matalaa virrankulutusta. Siksi suorittimia käytetään yleisesti muun muassa matkapuhelimissa.

Tähän asti Microsoft on käyttänyt ulkopuolisten valmistajien suorittimia brändillään varustetuissa laitteissa, kuten Xbox-pelikonsoleissa ja Kin-matkapuhelimissa. Osa it-yhtiöistä on sen sijaan etsinyt kilpailuetua sisäisesti suunnitelluista suorittimista.

Esimerkiksi it-yhtiö Apple käyttää uudessa tablet-tietokoneessaan ja matkapuhelimessaan sisäisesti kehittämäänsä A4-järjestelmäpiiriä, joka pohjautuu ARM:ltä lisensoituun suoritinarkkitehtuuriin.

ARM:n ja Microsoftin välinen lisensointisopimus koskee nimenomaan brittiyhtiön suoritinarkkitehtuuria ja avaa siten ohjelmistoyhtiöille mahdollisuuksia jatkokehittelyyn. Microsoft ja ARM eivät paljastaneet tiedotteessa sopimuksen rahallista arvoa tai tarkempia yksityiskohtia yhteistyöstä.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (25)

Huono 0
Kin tulee takaisin ja näyttää iPhonelle ja Androideille kaapin paikan.
Kin wins
2xARM9+Tegra+CE7 on sellainen paketti, että kelpaisi jo työntekoonkin. Grafiikkaa on aivan omaa luokkaansa ja virrankulutus 20% nyky ATOMeista.

Hyvä veto mikkisoftalta, tulee varmasti kasvamaan 7 perheen mukana.
IE9 WP7 ja Bing tulee 2011 nousijat
Windows on niiiiin väsynyt systeemi... hoh hoijaa. Kehtaako joku edes uutisoida tästä roskasta. Kuka haluaa tukkoista öhkömönkiäistä omaan koneeseensa ja vielä suostuu maksamaan siitä että saa kärsiä tästä alpha tason roskakoodista bugeineen.

Hankkikaa jo elämä ilman kahleita!
GummiZhaapas
Huono 4
Onneksi windows tekee vielä keveitä käyttiksiä ja ympäristö kiittää!
ekoteko
Mikkis ei ole mikään rautavalmistaja, vaan se teettää prossut muilla ja pahaa pelkään että tuolla se yrittää kiilata muut käyttikset pois markkinoilta. :(
Ymmärrän, että MS:n on epätoivoisesti yritettävä kaikkea mahdollista. Sen tuotteista ainoastaan Windows ja Office vetävät. Niidenkin tulevaisuus näyttää hyvin synkältä.

Sekoilua tullaan siis näkemään vielä paljon vielä lisää.

Mutta Mikrosoftin hämmentämä prosessori. Ei kiitos!
Etäisyys on paras keino suojautua
Ymmärrän, että MS:n on epätoivoisesti yritettävä kaikkea mahdollista. Sen tuotteista ainoastaan Windows ja Office vetävät. Niidenkin tulevaisuus näyttää hyvin synkältä.

Sekoilua tullaan siis näkemään vielä paljon vielä lisää.

Mutta Mikrosoftin hämmentämä prosessori. Ei kiitos!

Kerrotko vielä, mikä uhkaa Windowsin asemaa työpöytäkäytössä? iPhone OS4?
NN
MS joutuu tekemään satatuhatta puhelinta yksistään henkilökunnalleen koska noin 10 000 microsoftilaista käyttää iPhonea. (Wall Street Journal)

Odotettavissa siis 10 000 irtisanoutumista.
Lollottaa
Ei pidä nyt tässä kohtaan unohtaa sitä, että Apple on yksi tuon ARMin perustajista ja yksi suurimmista osakkeenomistajista.
AAPL $800
Kin tulee takaisin ja näyttää iPhonelle ja Androideille kaapin paikan.

Päivän paras huuli xD
hyvä kevennys!
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Cygate kouluttaa laurealaisia

08.09.2005 Cygate ja Laurea-ammattikorkeakoulu ovat aloittaneet koulutusyhteistyön, jossa Cygate Academy -koulutusyksikkö tarjoaa asiantuntijakoulutusta Laurean tietojenkäsittelyn opiskelijoille. Ammattikorkeakoulun ja asiantuntijayrityksen koulutusyhteistyö on tässä laajuudessa ainutlaatuista Suomessa, osapuolet arvioivat.


Kolme vuotta sitten

Verkkouhkailija yritti kaapata verkkotunnuksia

08.09.2007 Lakimiehenä esiintynyt amerikkalaismies yritti saada verkkotunnuksia haltuunsa uhkailemalla haastaa niiden haltijat oikeuteen. Hän saikin yhden verkkotunnuksen, mutta käry kävi, ja nyt miestä uhkaa vankeustuomio.

.