Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Pankkijärjestelmä nurin, konttoreita kiinni

Kuva: Tor Wennström/Lehtikuva

24.1.2011 14:09 OP-Pohjola-pankki kärsii pahasta tietoliikennehäiriöstä. Osa konttoreista joudutaan sulkemaan, pankin verkkosivut ovat kaatuneet ja korteilla ei voi nostaa rahaa. Korttimaksaminen kuitenkin toimii yhä.

OP-Pohjolan viestinnästä kerrotaan, että laaja tietoliikennehäiriö alkoi maanantaina kello 12 aikaan. Ongelmat ovat sen verran pahoja, että osa pankin konttoreista joudutaan sulkemaan.

OP-Pohjolan viestinnän mukaan jokainen konttori ratkaisee ja miettii sulkemisen omalla kohdallaan. Vielä ei ole tietoa, mitkä konttorit joudutaan sulkemaan.

Vika estää myös automaattinostot OP-Pohjolan korteilla. Myös pankin verkkosivut ovat kaatuneet. Korttimaksaminen kuitenkin toimii pankin mukaan edelleen.

Pankki selvittää parhaillaan, mistä vika johtuu. OP-Pohjolan tietojärjestelmät päivitettiin kaksi viikkoa sitten viikonloppuna, jolloin verkkosivut olivat alhaalla muutaman tunnin.

Korjausaikataulu on toistaiseksi hämärän peitossa.

Jutun kirjoitti: Antti Karjalainen

Antti Karjalainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (29)

Huono 0
Oliko se viikko sitten kun OP:n verkkosivun päivitys kesti liki 12 tuntia, parin tunnin sijaa.
Aika tosiharvoin OP-ryhmälläon ollut häikkää, pariin kilpailijaan verrattuna.
op pelaa paremmin
Ei se kortilla maksaminenkaan onnistu... >.
Metri Make
Huono 3
Tämän(kin) vuoksi kannattaa aina olla vähän käteistä mukana. Korttimaksaminen on kuitenkin niin tekniikasta riippuvaa, että se on melko haavoittuvaista.
JJ
Huono 5
Ei se kortilla maksaminenkaan onnistu... >.

Onnistui se ainakin vielä puoli tuntia sitten. Tai en minä tiedä, lähtikö rahaa, mutta ostoksen sain kaupasta mukaani korttia vilauttamalla ja muu ei oikeastaan minua kiinnosta.

Toki lähikaupassani on käytössä vanha kunnon viivakoodi eikä mitään hankalia asiakasvirtaa hidastavia ja tökkiviä sirupäätteitä. ;-)
kilometri markku
Huono 3
"Käteinen on kuningas". Taas se tuli todistettua
300€
Huono 1
Toki lähikaupassani on käytössä vanha kunnon viivakoodi eikä mitään hankalia asiakasvirtaa hidastavia ja tökkiviä sirupäätteitä. ;-)

Missäs kaupassa viivakoodi toimii maksuvälineenä?
kallek
Huono 4
Meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun kun luin "pankkijärjestelmän" menneen nurin. Onneksi kyseessä olikin vain yhden pankin tietojärjestelmä.

Pitäisikö toimittajilta kuitenkin vaatia, että he ymmärtävät artikkeleissaan käyttämänsä sanat?
Huono 6
Taitaa olla hakkerit verkkopankissa asioimassa..
tomppa
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.