Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Windows 7:ää myyty yli 350 miljoonaa

Kuva: Microsoft

26.4.2011 16:16 Puolitoistavuotias Windows 7 on saanut hyvän lähdön. 350 miljoonaa myytyä lisenssiä 18 kuukaudessa.

Windows 7 näki päivänvalon 18 kuukautta eli puolitoista vuotta sitten. Siinä ajassa yhtiö on myynyt 350 miljoonaa käyttöjärjestelmälisenssiä, kertoo Microsoftin Windows-tiimin blogi.

Yhtiö myös kehuu, että tutkimusyhtiö IDC:n mukaan 90 prosentissa yrityksistä on käynnissä Windows 7 -siirtymä. Yhtiön mukaan käyttöjärjestelmäpäivitys on säästänyt yrityksiltä keskimäärin 140 dollaria eli 96 euroa vuodessa konetta kohti. 

Seiskan seuraaja Windows 8:n odotetaan saapuvan markkinoille ensi vuonna.

"Liian hyvät" tuotteet ovat saattaneet onnistumisensa ohella aiheuttaa myös ongelmia Micosoftille. Windows Vistan liikkeellelähtö oli nihkeä, koska moni yritys ja kuluttaja päätti pysytellä hyväksi havaitussa Windows XP:ssä. Loppujen lopuksi moni hyppäsi Vistan yli kokonaan ja siirtyi suoraan Windows 7:ään.

Jutun kirjoitti: Henrik Kärkkäinen

Henrik Kärkkäinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (83)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava

Anonyymi
semmosta kun se on pakotettuna jokasessa läppärissä ja paketti koneessa...


...ja 95% ihmisistä ei ostaisi konetta, josta käyttöjärjestelmä puuttuu.
Abig 26.4.2011 16:43

Anonyymi
...ja 95% ihmisistä ei ostaisi konetta, josta käyttöjärjestelmä puuttuu.


...kun ottaa huomioon ne tiedot ja taidot mitä kyseiset 95% ihmisistä omaavat tietotekniikasta näinä päivinä. Ostin itse Windows seiskalla varustetun koneen koska kehuttiin mutta petyin. Asensin sitten uuden käyttiksen.
bigA 26.4.2011 17:14

Anonyymi
Vai oikein myyty. Boschin jarrujakin myydään tosi paljon kuin jokaisessa Toyotassa on. Tosi suosittuja jarruja.
Pakkomyynti 26.4.2011 17:27

Anonyymi
Viikon pakollinen Windows-mainos.
Nimetön 26.4.2011 17:27

Anonyymi
"Liian hyvät" tuotteet ovat saattaneet onnistumisensa ohella aiheuttaa myös ongelmia Micosoftille.



Just. IE6:kin oli niin hyvä, että. Kaikki sitä kaupasta jonotti, eikä yhtäkään tullut käyttikseen kiinni pultattuna.
Nimetön 26.4.2011 17:29

Anonyymi
Aivan suvereeni ja ylivertainen käyttis, W8 on "must" jo huikeiden visuaalisten 3D efektien takia ja perinteinen ääni- ja eleohjaus hyppää astelle, jossa hiiri tuntuu amigan joystickiltä!
Ylivoimainen, nopein 26.4.2011 17:34

Anonyymi
Eipä löydy enää montaa valmistajaa, joka suostuisi muulla käyttiksellä konettansa myymään! On aivan
Ylivoimainen 26.4.2011 17:36

Anonyymi
Melkoiset säästöt nykyaikaisella käyttiksellä! Kenellä on vara valita muu?
bisnestä vaan 26.4.2011 17:44

Anonyymi
Montakos kopiota mäkin OS X käyttistä on vuosien varrella myyty? Kenties 10000 kpl? Buahhahhaaaa...
Nimetön 26.4.2011 17:49

Anonyymi
Macceja on myyty 700 miljoonaa dollaria enemmän silti!
AAPPLL$$$$$$$$$$$$$ 26.4.2011 17:57
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Poissaolosta on ilmoitettava myös ruotsiksi

22.05.2008 Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen mukaan valtion virkamiehen pitää antaa sähköpostin poissaoloilmoitus sekä suomeksi että ruotsiksi.

.