Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Google karsii nyt Picnikin

Picnikin lakkauttava Google avasi ohjelman premium-version kaikille ja lupasi palauttaa rahat siitä maksaneille.
Kuva: Ruutukaappaus

23.1.2012 07:00 Hakukoneyhtiö Google jatkaa sovellusten karsimista. Tunnetuin karsintakohde on verkkopohjainen valokuvien käsittelysovellus Picnik.

Google kertoo virallisessa yritysblogissaan, että kuvankäsittelyohjelma Picnik lakkautetaan huhtikuun 19. päivä. Tämä on jatkoa viime vuonna käynnistyneelle karsintaohjelmalle, jonka tarkoitus on ohjata voimavaroja tärkeämpiin kohteisiin.

Google sanoo lakkauttavansa sovelluksia, koska ne ovat päällekkäisiä toisten kanssa tai ne eivät ole saavuttaneet käyttäjäpäämääriä tai niitä ei saada integroitua Googlen muihin sovelluksiin.

Google hankki Picnikin vuonna 2010. Se on tarjonnut Picnikiä kuvavarasto Picasan kyljessä. Nyt kuvankäsittelytyökalut integroidaan suoraan Picasaan.

Google lakkauttaa myös Google Message Continuity, GMC -yrityssovelluksen, Microsoft Exchange
sähköpostien verkkotallennussovelluksen, jolla oli van muutamia satoja yrityskäyttäjiä. Heitä kehotetaan siirtymään Google Appsien käyttäjiksi.

Karsittavien listalla on myös tietokantatyökalu Needlebase. Se sulkeutuu 1. kesäkuuta.  Social Graph API ei ole saavuttanut suurta suosiota kehittäjien keskuudessa. Lopetuspäivä on 20. huhtikuuta.

Google Analytics -ohjelman asiakaskoneella toimiva versio Urchin on myös lakkautuslistalla. Android-sovellus Sky Map siirretään avoimeen maailmaan ja annetaan  Carnegie Mellon Yliopistolle. Gps-sovellus näyttää Android-puhelinten käyttäjille tähtikarttoja.

Viime vuonna Google hautasi sovellukset ja hankkeet Buzz, Code Search, Jaiku, Aardvark, Fast Flip, Sidewiki ja Image Labeler.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (10)

Huono 0
Lopetin Googlen käytön jo vuosi sitten
Bing, ota koppi omaan elämään!
Pysy aple-aiheessa ja kirjoita aplesta napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, aple-myönteiseen mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen äläkä turhaan provosoi tai hauku iDiootteja tai peukuttajia. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa aplesta totuutta kertovat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen muiden valmistajien positiivisten kommenttien poissuodattamiseksi. Arvostamme aple-myönteistä mielipidettäsi
AAPL $4000
Ja Microsoftin trollit heti aamusta alkaen mainostamassa roskaansa (Bingiä).
Lopun alku.
Nokia Lumia & WP Rulez
Ja Microsoftin trollit heti aamusta alkaen mainostamassa roskaansa (Bingiä).

Hys hys, ei P-Koreassakaan kannata puhua diktatuurin vastaisesti.
orja
Google on nykyään kulmakarvojen nyppimisfirma.
Lumia 800 tilaukseen
Minusta on hienoa että Googlella osataan ja uskalletaan heittää roskiin sellaiset yritykset jotka eivät ottaneet tuulta siipiensä alle.
Vielä kun nämä annettaisiin pääsääntöisesti avoimen lähdekoodin yhteisöjen käyttöön, niin arvostukseni nousisi vielä korkeammalle.
Liian usein näkee epätoivoista roikkumista sellaisissa tekniikoissa ja sovelluksissa joissa ei ilmiselvästi ole minkäänlaisia tulevaisuudennäkymiä.
Damogran
Huono 1
Hirveä itku kun testiprojektit lopetetaan kaikessa hiljaisuudessa.
Byää
Hys hys, ei P-Koreassakaan kannata puhua diktatuurin vastaisesti.

Vai ei saisi Google:sta puhua enää...
Huono 0
jaa-a. Enpä ole ennen edes kuullut koko picnicistä vaikka ainoastaan googlea käytän
.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta

.